Stephen King: Epätoivon kaupunki

Epätoivon kaupunki
Stephen King
Suomentanut Ilkka Rekiaro
617 s. 
1996
Tammi








Saatu lahjaksi


Ystävilleni ja perheelleni on vaikeaa ostaa minulle lahjaksi kirjoja. Varsinkin jos puhutaan uutuuskirjoista, niin tehtävä on liki mahdoton - monet kirjoista minulla joko hyllyssä odottamassa, tai olen kirjan jo lukenut. He ostavatkin uutta kirjallisuutta minulle vain tarkkojen toiveideni mukaan, mutta ystäväni antavat minulle lahjaksi joskus vanhempaa kirjallisuutta. Sain hyvältä ystävältäni viime jouluna lahjaksi Stephen Kingin Epätoivon kaupungin, kirjan jota hän itse rakastaa. Viimein, nyt kevään korvalla, löytyi sopiva hetki tälle tiiliskivelle, enkä ennen aloittamista olisi osannut arvata miten sopivaan hetkeen Kingin romaani tuleekaan.

Epätoivon kaupunki alkaa siitä, kun Peter ja Mary Jackson lähtevät ajamaan Peterin siskon autolla kohti kotia, kohti New Yorkia. He eivät arvaa mitä edessä onkaan, sillä Nevadaa halkovalla valtatiellä numero 50 tapahtuu jotain. Mary säikähtää liikennemerkkiin kiinnitettyä kissanraatoa, ja sitten heidät pysäyttää omituinen poliisi. Poliisi keksii jostain syyn pidättää heidät, ja he päätyvät Desperationin kaupunkiin. Sinne päätyy samalla tavalla monta muutakin matkalaista, ja putkassa he saavat vartijakseen kojootin. Heillä on yksi mahdollinen pelastaja: Steve Ames, joka ei tiedä miten suuri rooli hänellä on.

Kaksi vuotta sitten kesällä minä tutustuin Kingiin. Tutustuin tähän hienoon kirjailijaan Kuvun alla -romaanin kautta, ja se oli elämys vailla vertaa. Jäin romaanin aivan koukkuun, ja muistan miten ahmin ja nautin kirjaa kesämökillä. Sen jälkeen olen lukenut Kingin uudempia romaaneja, mutta mikään ei ole ollut Kuvun alla vertainen. Odotin Epätoivon kaupungilta paljon, sillä vaikka tämä ei aivan vanhimpia Kingin romaaneja olekaan, niin silti hieman vanhempi.

Ja olihan Epätoivon kaupunki aivan tolkuttoman hyvä! Kingin rakentamat hahmot ja juoni pääsevät kuudensadan sivun aikana todella oikeuksiinsa, ja minä olin ihan niskakarvat pystyssä paikka paikoin kirjaa lukiessani. Vaikka pidinkin kirjasta, tuntui välillä että kirjaa olisi hiukan voinut tiivistää. En varsinaisesti kyllästynyt, mutta välillä pidättelin haukotustani. Oliko kaikki aivan tarpeellista?

Luin Epätoivon kaupunkia alkuviikosta, kun jouduin yhtäkkiä lähtemään sairaalaan päivystykseen. En voinut tietää joutuisinko jäämään sairaalaan osastolle, ja jouduin tietenkin hieman varautumaan etukäteen. Jotkut ottaisivat mukaan esimerkiksi vaatteita tai muuta vastaavaa: minä otin kassillisen kirjoja. Minut paremmin tuntevat eivät ihmetelleet tätä lainkaan! En kuitenkaan joutunut jäämään sairaalaan, mutta jouduin kuitenkin odottelemaan päivystyksessä monta tuntia. Ette arvaakaan kuinka hyvään tilanteeseen Epätoivon kaupunki tuli luettua, sillä aika ja paikka unohtui kun luin sitä sairaalan aulassa istuessani. Nautin vain lukemisesta, ja yhtäkkiä havahduin kun lääkäri huutaa että on minun vuoroni. En voi kuin kiittää herra Kunigasta ja tuuriani, että satuin lukemaan päivystyksessä niin hyvää kirjaa!

Ilkka Rekiaro on minulle The Suomentaja, mitä tulee Kingin romaaneihin. Toki olen lukenut muidenkin taidolla kääntämiä kirjailijan kirjoja, mutta Kuvun alla oli Rekiaron kääntämä, ja jotenkin siitä on jäänyt minulle tietynlainen tunne - hän on osannut kääntää hienosti Kingin tietynlaiset nokkeluudet ja sutkautukset, joille kauhunväristysten lomassa voi hieman nauraakin.

Epätoivon kaupunki on paitsi aivan tolkuttoman jännittävä, myös hieno romaani. Se on täynnä todella hienoa kerrontaa ja hienoa suomennostyötä, sitä lukiessa saa välillä hymähdellä ja nauraa, ja välillä pelätä kunnolla. Ja nauttia hirvittävän hyvästä kirjasta.

Hyllyssäni odottaa vielä kaksi Kingiä. Ne tulevat tarpeeseen silloin kun haluan nauttia jostain todella hyvästä.