Haruki Murakami: Norwegian wood

Norwegian Wood oli ensimmäinen luku kokemukseni Haruki Murakamilta, enkä ymmärrä minkä takia olin onnistunut lykkäämään näinkin pitkään tähän upeaan kirjailijaan tutustumista. Kirja vei mukanaan ensimmäisestä sivusta alkaen, ja sitä joutui ahmimaan niin automatkalla kuin bussipysäkillä kylmässäkin. Pidin siis kirjasta.

"Mitä sinulle kuuluu?" Midori kysyi. "Hyvää", sanoin. "Joo, siltä tosiaan näyttää.", hän sanoi. "Nythän on kevät ja kaikki on ihanaa" sanoin. "Ja olet pannut tuon soman puseron, jonka tyttöystäväsi on neulonut sinulle." Olin aivan äimänä. Vilkaisin viininpunaista puseroan. "Mistä sinä tiesit?" "Voi kun sinä olet rehellinen", Midori sanoi. "Arvasin tietysti! No, kerro nyt. Mikä sinua vaivaa?" "En tiedä. Yritän vain saada vähän uutta intoa elämään." "Muista, että elämä on suklaarasia." Pudistin päätäni muutaman kerran ja katsoin Midoria. "Ehkä tämä johtuu siitä etten ole kovin fiksu, mutta välillä en ymmärrä mitään sinun puheistasi." "Tiedät varmaan ne rasiat, joissa on erisorttisia konvehteja, mutta vain osa niistä maistuu hyviltä. Sieltä syö vain ne hyvät suklaata ja jättää kaikki pahat. Sitä minä ajattelen aina, kun elämässä tulee eteen vaikeita asioita. Ajattelen, että nyt minun täytyy vain hotkaista pahat konvehdit ja kaikki on taas hyvin. Elämä on suklaarasia." "Tuota voisi jo kutsua filosofiaksi." "Mutta se on totta. Tiedän sen omasta kokemuksesta."

(Tuo oli yksi lempikohdistani kirjassa.)

Kirjaa sanotaan rakkaustarinaksi, jota se tietenkin tavallaan onkin. Mutta ehkä enemmin sanoisin että se on jonkinlainen tarina siitä, kuinka Toru Watanabe, Tokiossa yliopistossa opiskeleva nuori poika,  kasvaa aikuiseksi. Vaikkei kirjassa kerronta tapahdukaan niin hirveän monen vuoden ajalta, niin Watanabe ennättää silti kasvaa ihmisenä paljon.

Norwegian Wood tarkoittaa Beatlesin samannimistä kappaletta, jonka kuulessaan Watanabe palaa mielessään Naokon luokse. Naokon, joka on Watanaben ensirakkaus ja suuren intohimon kohde. Naokon, johon Watanabe jo aiemmin nuoruudessaan tutustui Kizukin kautta, joka oli hänen paras ystävänsä.

Siinä missä Naoko on hauras, hiljainen ja ongelmainen, on Watanaben toinen rakkauden ja intohimon kohde Midori eläväinen, todellinen ja lähellä. Watanabe ei kuitenkaan osaa päättää, josta muodostui minulle pieni äkäisyyden tunne. "Päätä nyt, valitse, ota se!" Mietin, ja koska samaistuin henkilöistä parhaiten rivosuiseen Midoriin, olin hänen puolellaan.

Kirja on surullinen rakkaustarina. Ihan vain sen takia että loppu on surullinen. Muuten se on humoristinen, välillä ääneenkin naurattava. Upea. Sanallisesti lahjakas Murakami osaa todella kirjoittamisen taidon, ja on onnistunut luomaan henkilöt helposti samaistuttaviksi ja toden tuntuisiksi.

****

(Siirryin tähtiin koska se on yksinkertaisesti helpompaa.)