Carita Forsgren: Jänistanssi

Ystäväni kysyi minulta, että olenko ehkä hakenut kirjaston sivuilta hakusanalla jänis, kun on ollut niin monta jänis aiheista teosta luvussa viime aikoina. Niinkuin on muuten ollutkin, Kerjäläinen ja jänis, Kani nimeltä jumala, sekä nyt tämä. Jännittävä yhteensattuma. :) Kuitenkaan tässä kirjassa eivät jänikset olleet suuressakaan roolissa, nimi on vetävä kyllä.

Tiia, odotan täällä lumen alla paluutasi. Tiedän, että tulet takaisin. Näin sen silmistäsi, kun katsoit minuun viimeisen kerran. Tiesitkö, että kellertävät pilkut täplittävät vihreitä silmiäsi? Ehkäpä tiedät. Katselethan kasvojasi kylpyhuoneen peilistä aina välillä aivan läheltä, senttimetrin päästä. Tarkkailet ihokarvoja ja merkkejä finneistä huokosissasi, nyppäät pinseteillä irti sen sinua ärsyttävän karvan poskesi muuten tasamuotoisessa luomessa. Muotoilet kulmakarvojasi. Irrotat kärsivällisesti ripsivärin paakkuja joka ikinen ilta. En koskaan ymmärrä, miten te naiset jaksatte. 

Niin, se oli taas dekkarin vuoro. Pitkään on tämäkin odottanut lukua, mutta taas tuli todettua että hyvää kannattaa odottaa. Päivässä tämänkin taas ahmaisin, mutta toisaalta, Jänistanssi olikin aika nopea lukuinen kirja.

Väittäisin päähenkilöksi Tiiaa, johon itse samaistuin. Kertojat kuitenkin vaihtelevat usein, mutta se ei tee kirjasta sekavaa, ei ollenkaan, eri näkökulmat vain täydentävät toisiaan.

Tiia työskentelee animaatiostudiossa, jossa työskentelevät myös kaksi muuta kirjan ns. päähenkilöä, Tiian poikaystävä Samuli ja ystävä Kaisa. Suhde Samuliin alkaa kuitenkin rakoilla, kun Tiia alkaa saada kummallisia tekstiviestejä ja tietää että häntä seurataan. Onko vain kuvitelmaa että seuraaja olisi Samuli?
 
Trillerimäisestä dekkarista kun on kyse, en ala spoilata pahemmin loppuratkaisua, kiinnostuneiden kannattaa kokeilla kirjaa itse. Forsgrenin teksti on mukavasti eteenpäin menevää, enkä malttanut mennä nukkumaan kun tahdoin vain lukea kirjan loppuun. Sen verran sanottakoon, että loppuratkaisua en olisi osannut kuvitella...

***