Innostukseni Sinä ja minä sitten joskus kirjaan johtui ehkä osittain siitä, kuinka olen nykyisin kiinnostunut dystopiasta. Tämä kirja käsittelee huumorintajuisella, hassulla tavalla dystopiaa, koska kirjan kerronta tapahtuu vuodessa 1996.
Internet oli ihan uusi juttu, facebookista ei ollut vielä kukaan koskaan kuullutkaan, kännykät olivat harvinaisia eivätkä tekstiviestit olleet kommunikointi välineitä. Itsehän olin vuonna 1996 10 vuotias, joten tuo aika on jotenkuten muistissa, vaikkeivat muistikuvat niin teräviä olekaan.
Päähenkilöitä on kaksi, Emma ja Josh, jotka ovat olleet hyvät ystävät lapsuudesta saakka. Kuitenkin ihastuminen ja sitä seuraavat teot ovat vaikuttaneet heidän väleihinsä negatiivisesti. Näiden kahden näkökulmista kerronta tapahtuu vuorotellen, sopivan lyhyinä palasina kerrallaan.
Luen, että Emma Nelson Jones kävi Lake Forestin lukiota. Hän on naimisissa Jordan Jones Jr - nimisen miehen kanssa ja hänen syntymäpäivänsä on 24. heinäkuuta. Vuotta ei kerrota, mutta syntymäpäivä on sama kuin minulla. Nojaan otsaa käsiini ja yritän hengittää syvään. Avoimesta ikkunasta kuulen, miten Josh skeittaa kohti kotiaan ja renkaat kolahtelevat laattojen saumoihin. Ryntään alakertaan ja ulos ovesta niin että minun on siristeltävä silmiäni kirkkaassa auringonvalossa.
Emma saa isältään käytetyn tietokoneen, ja Joshilta cd romilla nettipalvelimen, jonka kautta päätyy eriskummalliselle facebook sivulle. Sivulla on ihmisten nimiä, pieniä kuvia ja ihmisten nimien alla irrallisia kommentteja. Siis niin kuin facebookissa onkin. Emma löytää itsensä facebookista, itsensä 15 vuoden kuluttua. Hän sotkee kuvioon mukaan myös Joshin, koska luulee facebookia ensin Joshin luomaksi pilaksi. Sitä se ei kuitenkaan ole, tulevaisuus vaikuttaa pelottavan todelliselta.
Emma huomaa pian että on onneton tulevaisuudessaan, ja huomaa myös sen, että pienikin teko voi vaikuttaa tulevaisuuteen suurella tavalla. Mitä Emma oikein haluaa olla 15 vuoden kuluttua?
Kirja oli hieno lukukokemus, ehkä loppuratkaisu oli osittain arvattavissa, mutta siitä löytyi onneksi myös tiettyä yllätyksellisyyttä. Oli jotenkin mukavaa muistutella itseään 90 - luvusta, ja varmasti minua nuoremmille lukijoille on mielenkiintoista tehdä matka noihin vuosilukuihin, jolloin nettikin oli ihmeellistä ja uutta, eikä suinkaan joka päiväinen asia.
Olen myös tyytyväinen tietynlaiseen täydellisyyden kritisoimiseen, että se koulun suosituin poika/tyttö ei aina olekaan ah niin ihana kuin siltä näyttää.
Kevyttä, mukavaa ja mukaansa tempaavaa lukemista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!