Heli Kruger: Olen koskettanut taivasta

Löysin joku aika sitten Krugerin sattumalta kirjaston hyllystä, ja kiinnostuin takakannen perusteella saman tien. Ja onneksi bongasin tämän kirjan, olikin todella miellyttävä lukukokemus. Tosin, niin kuin lukijat ovat saattaneet huomata, ei täällä erityisen huonoja luku kokemuksia olekaan, ehkä sen takia että jos kirja vaikuttaa huonolta niin en viitsi sitä kahlata läpi.

Sinä olet suudellut selkääni siivet. Sinun pehmeiden huultesi kosketuksesta siivet ovat kasvaneet ohuesta selkänahastani ylväästi kohti taivasta. Uuden lumen valkoiset ja hohtavat, niin kuin oikeilla enkeleillä. Mutta minä olen peloissani, sillä kultaisen kruunun kultaisia hileitä varisee joka askeleella, jonka uskallan ottaa sinua kohden. Kimalteleva pöly rapisee hartioista selkääni ja siivilleni, jotka tuntuvat äkkiä painavilta, enkä pysty enää liikuttamaan niitä taivaan sinistä kantta vasten. 

Venla on pituushyppääjä, yksi Suomen suurimpia toivoja olympiajoukkueessa. Paineet ovat kovat, täytyisi pärjätä, olla Suomen kansalle ylpeyden aihe, opiskella, ja samalla piilotella sitä Suurta Rakkauttaan, jonka Venla deittipalstan kautta löysi. Rakkautta täytyy pitää piilossa, sillä kukaan rakkauden kohdetta Inkaa, ja Venlan parasta ystävää Tuulia lukuunottamatta ei tiedä että Venla on lesbo.

Olen koskettanut taivasta kertoo siis urheilu maailmasta, mutta ennen kaikkea se kertoo rakkaudesta. Siitä kuinka rakkautta täytyy piilotella, kun joutuu ajattelemaan että se on jotain kiellettyä. Henkilöt ovat hyvin luotuja, ja itse samaistuin ehkä parhaiten juuri Venlaan.

Kruger on itsekin huippu-urheilija, hän on entinen pituushyppääjä sekä kolmiloikkaaja, joka nyt myöhemmin on ruvennut kirjailijaksi. Toinen Krugerin romaani on Pidä minusta kiinni, johon aion myös tutustua.

Sinä yönä en saanut unta. Makasin sängyllä ja tuijotin hämärän makuuhuoneen kattoon. Ajatukset sinkoilivat edestakaisin. Mietin Inkaa ja hänen kirjoittamiaan kirjeitä, joita olin illalla vielä uudestaan lukenut. Minä kuvittelin hänen kasvonsa, kauniin pehmeän vartalonsa, ja näin miten huolettomasti hän liikkui huoneen poikki. Matkasin mielikuvituksessani hänen työpaikalleen, näin hänet välituntivalvojana lumisen koulun pihamaalla, jossa lumipallot sinkoilivat miinoina askelten jäljessä.

Kerronta on sujuvaa, soljuvaa, ja jopa vähän runollisvaikutteista. Tätäkään kirjaa ei malttanut melkein laskea käsistään, koko ajan oli sellainen olo että vielä yksi luku, sitten teen hetken jotain muuta. Mutta sittenkin vain hetken, ja oli pakko jatkaa.

9+