Sarianna Vaara
253 s.
2013
Like
Arvostelukappale
Sain jo jokin aika sitten arvostelukappaleeksi Likeltä Sarianna Vaaran esikoisromaanin Huomenkellotytön, mutta sopivaa tilaisuutta tämän lukemiseen ei ole vain sattunut eteen. Nyt kuitenkin tarvitsin jotain vakavampaa kirjallisuutta joten tämä sattui eteeni kirjahyllystä kuin taivaan lahjana.
Huomenkellotyttö kertoo Annasta. Annasta ja Elenasta, tyttärestä ja äidistä. Se kertoo Annan lapsuudesta ja nuoruudesta, jolloin tämä joutui elämään jatkuvassa pelossa siitä, milloin tulee lähtö sairaalaan, milloin äiti makaa kotona tajuttomana otettuaan lääkkeiden yliannostuksen. Annan äiti, Elena, sairastaa skitsofreniaa.
Entä kuka oli kaikkein hulluin, kaikkein sairain? Äitikö, joka näytti hulluutensa sanoillaan, sanoilla joista rakentuivat kaikki taidokkaat kudelmat ja monimutkaiset pitsit jotka eivät olleet kaunista katseltavaa tai luettavaa mutta jotka olivat silti upeita peräjälkeen laitettuina? Vai kustantaja joka sen kaiken suostui julkaisemaan? vai ne jotka niitä kirjoja lukivat?
Huomenkellotyttö osui suoraan sydämeeni. Onko tämä nyt sitä misery litiä, koska kyseessä on kirjailija Sarianna Vaaran omiin kokemuksiin perustuva romaani? Luulisin että on. Paitsi että Huomenkellotyttö on äärimmäisen tunnerikasta, ja siten sydämeen osuvaa, on se myös taitavasti kirjoitettua. Mukana on aavistus lyyrisyyttä, muttei kuitenkaan liikaa, ettei teksti mene epäaidoksi.
Minulla on kokemusta mielenterveysongelmista, hyvinkin läheisesti. Skitsofreniastakin minulla on tietoa aika paljon, vaikkei hirvittävän läheistä kokemusta siitä olekaan. Kuitenkin - kuten arvata saattaa, kun kyse on kirjailijan omista kokemuksista - kirja on hyvin aito. Se ei vääristele, se puhuu Äänellä. Joka tulee Sydämestä.
Huomenkellotyttö ei kuitenkaan liioittele. Se ei paisuttele surua tai ahdistusta, se kertoo asiat sellaisina kuin asiat ovat. Se löytää pilkahduksia ilosta - ja onnestakin, loppujen lopuksi. Se sai minut hymyilemäänkin. Se jos mikä on hienoa, näin marraskuun sateisena päivänä.
Tämä kirja kosketti, suosittelen...
VastaaPoistaMinäkin suosittelen. Lämpimästi.
PoistaTämä kiinnostaa kovasti. Ilmeisesti kirja ei ole kuitenkaan toivoton.
VastaaPoistaLue ihmeessä, Elina. Kirja ei suinkaan ole toivoton, ei ollenkaan. Lämpöä ja toivoa on paljon.
PoistaHyvä kirja vahvasta tytöstä ja aikuisesta naisesta, joka kertoo rehellisesti, miltä on tuntunut elää erikoisen äidin kanssa. Elinalle sanoisin, että kirja on toivoa täynnä!
VastaaPoistaNyt olen lukenut myös äidin, Maria Vaaran, nuortenkirjan Annansilmät, joka kertoo lasten elämästä sairaan äidin kanssa. Kirjoitan siitä pikapuoliin. Jotenkin yllättävän opettavainen. Olivatko nuorten kirjat sitten sellaisia 70-luvulla?
Sinä olet Marjatta jo ehtinyt lukea Maria Vaaraakin. Täytyykin käydä katsomassa blogistasi oletko jo ehtinyt kirjoittaa siitä... Minä en ole lukenut vanhempia nuortenkirjoja Rauha S. Virtasta lukuunottamatta ollenkaan, joten en osaa oikein vastata. Mutta voisin kyllä ajatella että olivat, paljon enemmän kuin nykyisin.
PoistaTodella koskettava ja taitavasti kirjoitettu hieno esikoinen. Osui ja upposi minuun. Sarianna Vaara on kyllä vahva nainen. Toivottavasti lisää on luvassa myöhemmin.
VastaaPoista