tiistai 19. marraskuuta 2013

Kirjastoauto päivästä ja päähäni pälkähtäneestä mukavasta ajatuksesta.

Heipä hei lukijani, ja hyvää tiistaita.

Minulle tiistai on aina se päivä, jolloin tulee kirjastoauto. Tänään se merkitsi myös yhden kirjakassin raahaamista kirjastoautolle, ja kahden kassillisen kantamista sieltä pois. Onneksi matkaa ei ole paljon, käteni olisivat venyneet pidemmällä matkalla äärimmilleen ja ylikin.

Sain nimittäin eilen ihanan ajatuksen: pidän nuortenkirja maratonin. Eihän tästä pitkä aika ole kun pidin viimeksi maratonini, joka hieman epäonnistui erinäisten seikkojen takia, ja ehkä mukana oli sitäkin että lukufiilikseni oli hieman hakusessa. Nyt paremmalla onnella! En ole vielä päättänyt päivää, mutta tällä viikolla. Sinä aamuna kun tuntuu siltä, ettei ohjelmassa ole mitään, ja kirjapinot houkuttelevat paljon, silloin aloitan. Kuka tietää, ehkä jo huomis aamuna huomaatte blogistani että olen aloittanut maratonin...

Kirjastoautolta siis kannoin kassilliset luettavaa tätä maratonia varten (...vaikka toki muutama muukin kirja tarttui mukaan).

Maratonille löytyi

Kaisa Ikolan Hullu luokka sarjaa pari osaa
Rauha S. Virtasen Seljan tytöt
Terhi Rannelan Puhdas valkoinen
Anders Jacobssenin ja Sören Olssonin Bert sarjaa pari osaa
Katri Mannisen Sikabileet sekä Megakesä
Jay Asherin Sinä ja minä sitten joskus
Laura Honkasalon Siskoni, enkelinluinen tyttö sekä Metsästä tuli syöjätär
Salla Simukan Viimeiset
Marja-Leena Tiaisen Pikkuskini sekä Tähdet putoo ja sammuu
Siiri Enorannan Nukkuu lapsi viallinen
ja Tuija Lehtisen Siskokullat.

Varmaankin myös muutama muukin nuortenkirja kirjastohyllystäni voi löytyä... mutta noilla lähdetään, sellaista kevyttä, mukavaa ja nopeaa luettavaa. Myös pari vakavampaa kirjaa mukana, ettei ihan liian heppoisaksi menisi. Vähän nostalgiatrippiä otan muuten, tuolta löytyy noita kirjoja mitä olen ihan nuorena lukenut, kuten Hullu luokka sarja, Bert sarja, sekä Katri Mannisen kirjat.

Mukaan kirjastoautolta muuten lähti myös Lars Keplerin Nukkumatti, Marjo Mattilan Kauka(N)a Koto(N)a sekä Jukka Laajarinteen 72.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!