maanantai 4. marraskuuta 2013

Tuija Lehtinen: Mirkka, Masa ja uudet tuulet

Mirkka, Masa ja uudet tuulet
Tuija Lehtinen
174 s. 
1996
Otava










Aloitin siis eilen lukumaratonilla tämän Mirkka-sarjan viimeisen kirjan, ja viihdyin kirjan parissa vielä tänä aamunakin. En tee erillisiä postauksia tällä kertaa lukumaratonini kirjoista, luultavasti, joten toiseksi viimeinen Mirkka-sarjan kirja jää erikseen käsittelemättä.

Tässä sarjan viimeisessä osassa Masa on jälleen kerran pääosassa. Masa kirjoittaa yliopillaaksi, ja lähtee sen jälken Helsinkiin kesätöihin, vahtimaan erään perheen lapsia. Kirjassa on mukana paljon romanttisia kuvioita, joista päällimmäiseksi nousee Sepen ja Masan (joka on oikeammin tässä kirjassa jo Riina) tarina, joka on mielestäni erittäin ihana, ja jota on hieman enteilty jo sarjan edellisissä osissa. Mutta miten parin lopulta käy?

Liikutushan kirjan lopussa tuli. On tämä vain niin ihana sarja, ja haikein mielin lopetin sarjan lukemisen. Kymmenen kirjaa Ahosten perheestä on nyt luettu, eikä enempää tule. Olisi vain hauskaa lukea vielä yksi osa Ahosten perheestä, vaikkapa ajatuksella että mitä heille kymmenen vuoden päästä kuuluu. Laura-sarjassahan mainitaan Masa ja Sepe, muistan sen hämärästi.

Olen sitä mieltä että tämä viimeinen osa sarjaa on paras. Yksinkertaisesti. Eikä sille voi olla antamatta yhtään vähempää kuin viisi tähteä. Kiitos Tuija Lehtinen, täydestä kympin sarjasta. ♥

★★★★★

2 kommenttia:

  1. Mirkka ja Masa on kyllä hieno tyttökirjasarja ja myös aikuislukijoille! Minusta olisi kiinnostavaa lukea tuo Laura-kirja, missä Masa ja Sepe mainitaan. Ilmoittele, jos satut muistamaan kirjan nimen!

    VastaaPoista
  2. Mirkka sarja ja kaikki yksittäiset Tuija Lehtisen nuortenkirjat vuoteen 2003 saakka löytyy omasta hyllystä, näin aikuisenakin tykkään niistä tosi paljon edelleen! t: Anni

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!