Tuija Lehtinen
236 s.
1999
Otava
Tajusin että on taas vierähtänyt hetki siitä kun olen lukenut Tuija Lehtistä. Pihkatappia sulatellessani siihen tarjoutui hyvä tilaisuus, ja sunnuntai-iltapäiväni kuluikin tämän sarjan kolmannen osan parissa.
Laura on neljätoista ja risat. Harrastuksia ei puutu: kilpatanssiharjoitukset ja radio-ohjelman teko vievät vapaa-ajasta suuren osan. Mutta ei Laura valita, hän nauttii molemmista harrastuksistaan ja toimittajan työ siintelee tulevaisuuden haave ammattinakin.
Poikiakin kuvioissa pyörii, Niko on mukana molemmissa harrastuksissa, oman luokan Viljami on iskenyt pysyvästi silmänsä Lauraan, ja ysi luokkalainen Punkki ilmaisee kiinnostuksensa. Lauraa vaan ei seurustelu tunnu kiinnostavan...
En oikeastaan ajattele enää näin vanhemmalla iällä hirveän syvällisesti Tuija Lehtisen kirjoja, nimenomaan näitä nuortenkirjoja. Ehkä Sara-sarjan kirjat herättävät herkemmin syvällisiä tunteita, sekä myöskin yksittäiset nuortenkirjat. Mutta nämä Mirkka- ja Laura-sarjat, nämä ovat ihan silkkaa viihdettä. Ei sillä, hyvää viihdettä.
Muistan että näitä kirjoja ensimmäisiä kertoja lukiessani minun haaveeni radio-alasta heräsivät. Sitähän alaa päädyinkin opiskelemaan ammattikouluun, loppujen lopuksi. Mutta olisiko Tuija Lehtinen juuri ollut innoittajani noihin opintoihin? En muista enää niin pitkälle, mutta voi hyvinkin olla.
Laura menopäällä oli välipala kirja. Puhtaasti. Se toimi toipuessa Pihkatapista, joka oli ehdottomasti yksi tämän vuoden elämyskirjoista, jotka olen kokenut todella vahvasti. Ja sanottakoon jo nyt, että Pihkatappi on vahvoilla Blogistanian Finlandia äänestyksessä minun listallani.
Lukiessani tätä kirjaa mietin, miten olisi mukavaa jos Tuija Lehtinen kirjoittaisi kirjan, jossa kerrottaisiin joko Mirkka-sarjan, tai sitten Laurojen hahmojen aikuistumisesta, ja siitä mitä heille on tapahtunut. Jään aina kaipaamaan yhtä sellaista osaa, kun jokin minulle tärkeä nuortenkirjasarja päättyy.
Määkin aina jään kaipaamaan. :) mutta Lehtisellä on hauska tapa ynnätä hahmoja muihin kirjoihin, sivuhahmoiksi. Lauran kohtalo ei ole vielä selvinnyt mutta mirkan on. Ja nyt näissä uusissa rebekka kirjoissa selvisi vanilijasyndrooman nuorten tarina. :) se on minusta aina kivaa. Ja aikuisten kirjoissa pyöritellään hahmoja kanssa keskenään. Ootko huomannu kuinka samanlaisia kaikki kolme nuorten sarjaa loppujen lopuksi on juoneltaan ja hahmoiltaan.
VastaaPoistaNiinpä muuten olikin, Mirkasta puhutaan yhdessä Laura kirjassa, nyt muistin. :) Rebekka kirjoja en ole hirveästi lukenut, mutta se sarja on varmaan seuraavana edessä, näiden Laurojen jälkeen.
PoistaOlen huomannut että kaikissa näissäs sarjoissa on hyvin samankaltaiset juonet ja hahmot, aina on se joku pahis mukana, ja päähenkilö on usein aika kiltti. Mutta Tuija Lehtinen on löytänyt hyvän ja toimivan kaavan. :)
Olen lukenut vain Lehtisen aikuisten kirjoja, jotka ovat myöskin mukavia välipalakirjoja. Joskus on kiva raskaamman kirjan jälkeen lukea kevyempää viihdettä.
VastaaPoistaJuu, väliin toimii tällainen vähän kevyempikin. :)
PoistaMulle kelpais kanssa joku jatko-osa tähän! :)
VastaaPoistaOnkohan Rebekka sarjassa mainintoja Laurasta, se olisi kiva lisä. :)
PoistaMinun lempilukemistani oli aikoinaan Rauha S. Virtasen Selja-sarja. Luin sen varmasti kymmeniä kertoja kouluaikoina ja vielä aikuisenakin olen palannut sen maailmaan silloin tällöin. Toivoin tietenkin, että siihen olisi tullut jatkoa. Ja tulikin viimein kaksi osaa. Mutta. Ja tässä se mutta, miksi en aio kirjoittaa Mirkasta tai Laurasta aikuisena. Mutta miksi ei mennyt kuin Strömsössä, miksi Leppäkertunkujan idylli hajosi? Miksi Virtanen toi paksut mustat pilvet aikuisten tyttöjen ylle? Chilen vallankumous tuntuu omituiselta valinnalta Seljan tyttöjen kohtaloissa. Se jyrää kaiken alleen. Toki ymmärrän valinnan pohjautuvan Virtasen omiin elämänvaiheisiin, mutta minun Selja-muistoni nämä kaksi jatko-osaa pilasivat jollain lailla. On vaikeaa enää palata niihin hurmaaviin tunnelmiin, joissa alkusarjassa elettiin, kun tietää, miten vallankumous tulee heittelmään tyttöjä ja kaikkia heidän läheisiään. Liika on liikaa. Niinpä pidättäydyn Mirkan ja Lauran yhteydessä vain pikkuvinkeissä, joita on kiva ripotella eri kirjoihin silloin tällöin. Lukija saa vapauden itse kuvitella, miten elämä jatkui, ja joiltakin nuorilta olenkin joskus saanut viestejä, millaisiksi he ovat nähneet jatkon. Osa on ollut erittäin yllättäviä, mutta mielenkiintoisia silti. t. Tuija Lehtinen
VastaaPoistaTiedätkö, olen aivan samaa mieltä. Olen lukenut kaikki Seljat niin hirmuisen monta kertaa, siis nämä neljä ensimmäistä osaa. Ne tuovat minulle aina hyvän mielen, ja niiden pariin on vieläkin mukava palata, aikuisenakin. Mutta sydäntäni murtaa nämä kaksi viimeistä, vaikka ne ovatkin hienoja kirjoja, niin ne jättävät minuun silti ahdistuneen tunteen. Olen miettinyt samoja kysymyksiä kuin sinäkin.
PoistaMutta tämän asian ymmärtäessäni ymmärrän myöskin sen, miksi et ole halunnut tehdä "Tässä he ovat nyt"-kirjaa. Mutta on ihanaa että vinkkaat kuitenkin pienesti mitä mahtaville hahmoille kuuluu nyt. :)