Melanie Gideon
Suomentanut Paula Takio
446 s.
2013
Gummerus
Ei ole erityistä syytä, miksi luin Vaimo 22:n juuri nyt. Se vain sattui kirjastopinoista käteeni, ja olin lukenut siitä niin paljon (ristiriitaista) tietoa blogeista, että se kiinnosti minua jo siksikin. Kiinnosti tietää miten itse mahdan kokea kirjan.
Alice Buckle ei ole täysin tyytyväinen avioliittoonsa, tai elämäänsä ylipäätään. Joskus se maistuu hyvältä, muttei aina. Hänellä on kunnollinen aviomies William, ja kaksi ihanaa lasta, muttei se tunnu silti riittävän onnelliseen elämään.
Alice saa yhtäkkiä kutsun osallistua Avioliitto 2000-luvulla tutkimukseen. Vastaessaan myöntyvästi, Alice ei osaa arvata mihin tutkimukseen osallistuminen tulisi johtamaan. Hän saa nimimerkin vaimo 22 anonymiteetin takaamiseksi, ja häntä haastattelee tutkija 101. Mutta miten käy, kun tutkimus lipsahtaa terapeuttisesta purkautumisesta flirtin puolelle...
Nautin täysillä tästä kirjasta. Ihan totta. Ehkä ennakkosuhtautumiseni kirjaan oli kriittistä, koska tuntui että olin ennenkaikkea lukenut negatiivisia arvioita kirjasta. Mutta olinpa kerrankin näin päin vastarannankiiski.
Ennenkaikkea Vaimo 22 vakuutti minut sillä, miten paljon se oli sidoksissa facebookiin ja internetiin ylipäätään. Voin kyllä ymmärtää että tämä voi suurestikin lukijaa ärsyttää, mutta minun kohdallani kävi ihan toisin. Varsinaisen kerronnan välissä olevat facebook keskustelut ja googletukset olivat piristäviä, ja toimivat kirjan sisällön kanssa oivalla tavalla.
En ole lukenut näin intensiivisesti vähään aikaan, uppouduin kirjan maailmaan täysillä, ja hykertelin onnesta kun tajusin asioita ennen kuin ne selitettiin. Näin minulla käy usein dekkareidenkin kanssa, jos tajuan loppuratkaisun ennen kuin se selitetään, olen sanoin kuvaamattoman tyytyväinen ja hykertelen itsekseni.
Kerrankin en alkanut miettimään kirjan loppupuolella mitä lukisin seuraavaksi, vaan keskityin täysillä Vaimo 22:n loppuratkaisuihin. Tämä merkitsee sitä, että loppua ei oltu pitkitetty turhaan, vaan se oli... ihana. Liikutuin.
Hömppää parhaimmillaan. Hyvällä juonella. Jota lukea pakkaspäivänä peittoihin kääriytyneenä sohvannurkassa. Voiko sitä muuta pieni ihminen toivoa?
No höh! Olin jo ajatellut että tämä ei taida olla minun kirjani, mutta nyt kirjoitit siitä niin houkuttelevasti (ja annoit vielä viisi tähteäkin!), että taidan sittenkin lisätä tämän lukulistalleni ja käydä lainaamassa kirjastosta sitten kun tulee vähän kevyemmän kirjan nälkä. :)
VastaaPoistaKokeile ihmeessä, Sara. Ei tämä näköjään läheskään kaikille ole toiminut, mutta niin kuin minun kirjoituksestani huomaat niin kyllä on niitäkin joille tämä putoaa täysillä. :)
PoistaMinulle tämä oli ihan kökkö. En tykännyt juuri lainkaan. En usko, että olisin koko kirjaa edes tullut lukeneeksi, mutta kun sain sen ilmaiseksi, niin annoin sitten mennä. =D
VastaaPoista