torstai 6. elokuuta 2015

Roope Sarvilinna: Kateissa

Kateissa
Roope Sarvilinna
175 s. 
2015
Tammi









Arvostelukappale


Nyt vähän harmittaa. Luin Roope Sarvilinnan esikoisromaanin Kateissa, joka olisi täydellistä lukemista reilun viikon kuluttua olevalle lukumaratonille. Bloggarikamut, pistäkää Kateissa korvan taakse maratoneja ajatellen!

Juntunen ja Höntynen. Veljekset kuin ilvekset. Ja nyt Juntunen on kateissa, häipynyt, kadonnut täysin. Häntä etsii hänen veljensä Höntynen sekä vanhemmat, ja taitaapa pari muutakin tyyppiä kaipailla. Koko nuoruutensa Juntunen ja Höntynen ovat kulkeneet rinnakkain, mutta sitten Juntunen otti ja lähti Intiaan, eikä tätä juuri sen jälkeen näkynyt - ei kunnes yhtäkkiä Höntynen saa kuulla että Juntunen on nähty Helsingissä ratikassa.

En oikein tiennyt mitä tältä kirjalta olisin odottanut, kun aloitin sen. Esikoiskirja on aina kiinnostava asia, edessä voi olla oikeastaan mitä ja millaista tahansa. Minulla kävi hyvä tuuri, sillä Roope Sarvilinnan tyyli sopi minulle todella hyvin. Kateissa on nopeaa luettavaa, joka kuitenkin jää mieleen pidemmäksikin aikaa.

Kateissa ei ole pelkkää etsimistä. Se on nuoruuden perkaamista, huumorin pilke silmäkulmassa. Sarvilinnan huumori on kaunis ja ihana asia - minuun se iskee täysillä. Huumorin lisäksi on mukana veljesrakkautta, sitä miten vain kaksi sisarusta voi välittää toisistaan. Jo se, että he ovat Juntunen ja Höntynen, jo se on ihanaa.

Kuten edellä kirjoitin, tämä kirja olisi ollut todella hyvä maratonkirja. Luvut ovat lyhyitä, ja kirjan ahmii melkein yhdeltä istumalta - löytyykö Juntunen? Miten veljesten käy? Ehkä parasta kirjassa on loppu. Se, miten se kertoo, mutta kuitenkin jättää asioita auki. Se on yksi hienoimmista jutuista tässä kirjassa.

Kateissa on pieni, mutta iso kirja. Isoista asioista, isolla tavalla kerrottuna. Tämä kannattaa lukea!

2 kommenttia:

  1. Lukumaraton! Milloin, kuka järjestää? Viimeksi olin puoliteholla mukana, nyt uusin voimin uudestaan, kun on jo harjoiteltukin! Siis jos vain päivä on suotuisa.

    VastaaPoista
  2. Liiolii, lukumaratonin järjestää Oksan hyllyltä blogi ensi lauantaina, 15. päivä, taisi olla (vai oliko se perjantai?) Kuitenkin, kannattaa käydä tuota blogia kurkkimassa :)

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!