tiistai 8. joulukuuta 2015

Kuinka hyvä kirja piristää kaamoksessa: Anni Polva: Rakkautta ja kaalintaimia

Rakkautta ja kaalinpäitä
Anni Polva
227 s.
1989 (8. painos)
Karisto









Lainattu kirjastosta


Kevät on ollut minulle aina vuoden haastavinta aikaa, mutta koska näköjään siinä ei ole riittävästi, olen parina viime vuonna kärsinyt myös kaamosväsymyksestä ja siihen liittyvistä ankeuden tunteista. Tuntuu ettei valoa ole riittävästi, ja se väsyttää ja tuo mukanaan myös masennusta. Onneksi olen kuitenkin nykyään hyvin positiivinen luonne, joten pyrin etsimään elämästä niitä hyviä, ihania juttuja joiden avulla jaksaa: ystävä, perhe ja hyvät kirjat. Nuo asiat piristävät kovasti, silloin kun kaikki muu tuntuu ahdistavalta.

Viikonlopun kirjastoreissullani raahasin kotiin taas kassillisen mahtavan tuntuisia kirjoja, joista suurimman osan löysin hyllystä sattumalta. Minun onnekseni kirjastossa oli paikalla useampi Anni Polvan aikuisten kirja, jota parempaa kaamoksenpiristäjää en voisi ehkä keksiä. Rakkautta ja kaalintaimia pääsikin samantien lukuun.

Rakkautta ja kaalintaimia kertoo kahdesta nuoresta naisesta, Sirkusta ja Tipsusta. He saavat yhtäkkiä ajatuksen hankkia kesämökki, ja ryhtyvätkin tuumasta toimeen. Lehti-ilmoitukseen vastaa muun muassa romukauppias, jonka siirtolapuutarhamökkiin tytöt ihastuvat kovasti. Kaupat lyödään lukkoon, mutta eivätpä tytöt arvaa mitä kommelluksia mökin omistaminen toisi tullessaan. Ja millaisia naapureita...

Olen toki Tiina-kirjani nuorena lukenut, varmaankin useamman kerran. Olen myös kuullut kirjakavereilta kehuja Polvan aikuisille suunnatuista kirjoista, mutta tutustuin niihin vasta tänä vuonna. Ostin kirjamessuilta erään Polvan kirjan, ja ihastuin siihen niin kovin että nappasin viikonloppuna kirjastossa useamman tämän ihanan kirjailijan kirjan mukaani.

Rakkautta ja kaalintaimia ei ollut sekään pettymys. Jotenkin tuntuu niin hienolta, että Polva kirjoitti jo tuolloin, useita kymmeniä vuosia sitten, oikein kunnollista chick litiä vaikkei tuosta termistä ollut tietoakaan. Sillä chick litiähän Polva kirjoittaa: Rakkautta ja kaalintaimia tarjoilee huumoria, tyttömäistä kohellusta ja myös rakkautta. Sillä eiväthän Sirkku ja Tipsu säily vailla romantiikkaa naapureihin tutustuttuaan.

Sirkku ja Tipsu ovat ihastuttavia hahmoja, joiden kanssa viihdyin hyvin. He ovat tyypillisiä chick lit-hahmoja, sellaisia vähän koheloita, mutta tavattoman hauskoja ja sympaattisia. Hiukan tuli mieleeni esimerkiksi Niina Within Stella-kirjojen päähenkilö Stella, heissä on nimittäin jotain samaa. Kaikissa chick lit hahmoissa ei löydy kaipaamaani sympaattisuutta, mutta Polva on onnistunut luomaan ainakin tässä kirjassa hienot hahmot.

Vaikka Rakkautta ja kaalitaimia onkin hyvin ajaton kirja, silti siinä on (tietenkin!) ihana vanhahtava tyyli. Ensimmäinen painos on julkaistu vuonna 1961, joten kirja on samalla matka 60-luvulle, jonka henki ja kieli kirjassa on vahvasti läsnä. Tämä onkin yksi hienoimmista asioista Polvan kirjoista - ne ovat matkoja lähihistoriaan, ja vieläpä aitoja matkoja!

Uskon että monelle romanttisen kirjallisuuden ystäville Anni Polva on hyvinkin tuttu nimi. Mutta onneksi nämä ovat kirjoja joita voi lukea uudelleen ja uudelleen - ja vinkkaan, että esimerkiksi Rakkautta ja kaalintaimia on todella hyvä kirja, jos kaipaat kaamokseen piristäjää.

1 kommentti:

  1. Olipa kiva lukea, että pidit Polvan kirjasta. Mulla on 9 näitä sen ajan chik litejä hyllyssä, eikä ole pitkä aika kun olen lukenut ne kaikki. Joskus tulee sellainen olo että pitää lukea ne uudelleen. Sopivan kevyttä, eikä tarvi ajatella lukiessa :)

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!