sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Lukutoukan joulutervehdys!

Kuva lainattu netistä






Neljä yötä jouluun on... Joulumieleni oli sitkeästi piilossa, ja mietinkin jo ehtiikö se tulla esiin ollenkaan. Tänään, neljäntenä adventtina, olen kuunnellut paljon radiota, ja liekö syynä kanavien soittamat kauniit joululaulut vai muu jouluun valmistautuminen, niin viimeinkin joulumieli tuli myös lukutoukalle. Oli jo aikakin!

Lukutoukan joululoma alkaa huomenna. Lähden huomenna vanhempieni luokse, josta sitten tiistai aamuna lähdemme ajamaan Raumalle, siskoni perheen luokse. Matka on todella pitkä, mutta radiokanavat varmasti soittavat hyvää joulumusiikkia - ja tietenkin mukana on matkalukemista. Kannattaa jaksaa matkustaa, sillä perillä meitä odottaa yksi pieni joulutonttu, yhdeksän kuukautta vanha kummityttöni.

Kirjat ovat vahvasti läsnä minun joulussani, vaikka tottakai se on aikaa myös perheelle ja yhdessä ololle. Aina välillä täytyy saada ottaa kirja käteen, ja sukeltaa fiktion pariin hetkeksi - etenkin sitten jouluaatto iltana, kun lahjat on jaettu ja maha täynnä hyvää ruokaa.

Vaikka varmasti luettuja kirjoja tulee useampi joulureissun aikana, hiljentyy Lukutoukan kulttuuriblogi joulun ajaksi. Palaan reissusta Tapaninpäivänä, joten sitten blogielämäkin jatkuu uusin voimin ja uudella innolla.

Tämän myötä toivotan kaikille kirjan ystäville ihanaa, kaunista ja rauhallista joulua - toivottavasti pukki toisi teille hyviä kirjoja!

6 kommenttia:

  1. Ihanaa joulua ja hyviä lukuhetkiä Krista!

    VastaaPoista
  2. Tähtien tuiketta, joulu taikaa jouluusi <3

    VastaaPoista
  3. Posti toi jo ainakin yhden lahjakirjan :-) Kiitos tontulle, ja ihanaa joulumatkaa ja joulun aikaa, Krista! Tuollainen pieni tonttu on kumma motivaattori. Samoin lähden pian pariksi päiväksi sukuloimaan Savoon ja palaan blogin pariin pyhinä tai niiden jälkeen.

    VastaaPoista
  4. Hyvää joulua! T:Maria Kuutti

    VastaaPoista
  5. Ihanaa joulua sinulle, Krista! Minullakin on ollut vähän joulumieli hukassa (liekö syynä sitten tämä etelän lumeton sää), mutta eiköhän se fiilis tästä vielä nouse :)

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!