Renée Knight: Kenenkään ei pitänyt tietää

Kenenkään ei pitänyt tietää
Renée Knight
Suomentanut Arto Schoderus
319 s. 
2016
Otava








Ennakkokappale kustantajalta


Kännykkäsovellukseni kertoi että ulkona on -28 astetta joka tuntuu kuin pakkasta olisi -37. Hrr! Kaikkein parasta olisi olla koko päivä sisällä, mutta velvollisuudet kutsuivat ja jouduin jo hieman pistämään nenääni ulos. Onneksi nyt olen turvallisesti kotona, ja kohta kutsuu sohvannurkka ja hyvä kirja.

On hyviäkin puolia siinä että on tammikuu ja paukkupakkaset. Se, että tammikuuta mennään jo hyvää vauhtia eteen päin, merkitsee sitä että alkaa... tättädädää, kirjakevät! Tuntuu hassulta puhua keväästä näillä pakkasilla, mutta sitä kohtihan tässä olla ollaan koko ajan menossa. Kirjakevät on alkanut minulle jo muutaman kirjan voimin, joista yksi on tämä Renée Knightin esikoisjännäri Kenenkään ei pitänyt tietää. Kirja on ilmestynyt 5.1., ja poikinut jo useammankin innostuneen arvion.

Mitä kirja pitää sisällään? Se pitää sisällään sellaisia käänteitä, joita tällainen jännärilukija kuin minä, arvostaa ja joista innostuu. Kenenkään ei pitänyt tietää kertoo Catherinesta, naisesta joka saa yhtäkkiä eteensä kirjan joka kertoo hänestä. Se paljastaa hänen tiukimmin varjellun salaisuutensa kahdenkymmenen vuoden takaa, asian jota Kenenkään ei pitänyt tietää. Mitä kirja saa aikaan? Se muuttaa Catherinen ja hänen perheensä elämän. Täysin.

Kyllä, minä tykkäsin. Se, että saa aloittaa vuoden 2016 jännityskirjallisuuden osalta tällaisella teoksella, lupaa hyvää. Se lupaa hyviä tuulia jännityskirjallisuuden saralle, se lupaa uudenlaisia tuulia, uusia juonia ja kiinnostavia kirjailijoita. Minulla on sellainen fiilis, että koko kirjakeväästä tulee hyvä. Myös jännäreiden osalta.

Kenenkään ei pitänyt tietää on lukusukkula. Jos jollekulle tämä hieno termi on vieras, niin se on tavallaan suomenkielinen vastine englannin termille pageturner. Käytän mielummin suomenkielistä sanaa, joten blogitoverin keksimä termi lukusukkula on mitä parhain. Minä luin Knightin jännäriä toisen jännärin ohella, eli tietenkin nuorten jääkiekkofinaalin aikaan. Vaikka finaali oli piinaavan jännittävä, en voinut olla helpottamatta omaa jännitystäni lukemalla samalla, ja siihen tilanteeseen Knightin kirja oli mitä parhainta viihdettä. Se on kevyt, muttei liian kevyt, ja se todella vetää keskittymisen kirjaan - että sai edes hetken hengähdystauon kiekkojännitykseltä.

Psykologista jännitystä. Sitä ennen kaikkea tarjoilee Kenenkään ei pitänyt tietää, sillä tässä kirjassa ei veri roisku. Se vetää lukijaa puoleensa psykologisella otteellaan, piinallaan, sillä tavalla ettei lukija-raukka malta keskeyttää lukemista. Sellaista se on, kirjanörtin elämä!

Kyllä, lue tämä. Tästä on hienoa lähteä jännityksen kevääseen!