lauantai 15. joulukuuta 2012

Maria & Virpi Hämeen-Anttila: Nietos - Riffi

Keskeytinkin Puolikas keltaista aurinkoa lukemisen, ja vaihdoin vähän kevyempään ja nopealukuisempaan. En ole vähään aikaan lukenut mitään nuorten kirjaa, joten tartuin Nietos - kirjasarjan toiseen osaan, Riffi nimiseen kirjaan.

Nietos kirjasarja kertoo Nietos nimisestä koululaisbändistä, johon kuuluvat kitaristi Kristian, kosketinsoittaja Siiri, laulaja Aino, basisti Timo, rumpali Milla sekä toinen kitaristi Aleksi. Kirjan kerronta on vuorotellen jokaisen soittajan näkökulmasta kuvaava, ja siksi monipuolinen. Ehkä pidän Nietos kirjoista senkin vuoksi että niissä kerrotaan niin paljon musiikista, tietenkin tästä fiktiivisestä bändistä, mutta myöskin puhutaan paljon muustakin musiikista.

Olen lukenut osan, Intron, joskus aikaisemmin, mutta en muista siitä hirveästi. Edessä olisi vielä kolmas osa, Fade out, joka tulee varmaan luettua aika pian, kiinnostus heräsi taas näihin kirjoihin.

Virpi Hämeen-Anttila on siis kirjailija, joka on kirjoittanut esimerkiksi Suden vuosi kirjan. Maria Hämeen-Anttila on hänen tyttärensä, joka ainakin kirjan ilmestymisen aikaan opiskeli Kallion ilmaisutaidon lukiossa.

Musiikin lisäksi kirjan kerronnassa on nuorten kirjoille tyypillisellä tavalla kerrottu... noh, nuorten elämästä, ja onpa sekaan mahdutettu vähän syömishäiriötäkin. Ehkä eniten kirjassa ärsytti yksi henkilöistä, laulaja Aino, joka ihan suoraan sanoen vaikutti aika diivalta. Eniten pystyin samaistumaan kosketinsoittaja - sanoittaja Siiriin. Seuraavassa ote eräästä Nietoksen biisistä
Tää on taas näitä päiviä kun ei jaksa olla mukava, elämä perseellään, sori tänään en jaksa olla mukana. Sulkeudun itseeni, ärsyynnyn, oli vastassa kuka vaan, muka vaa nlupaan taas että huomenna uudestaan. Yritän ja yritän, pyrin oleen sympaattinen, mut perusluonto kurja, rasittava, kateellinen. Yritys olla hyvä on lähinnä pateettinen, syy et oon tässä on lähinnä kaverien.
Pidin kirjasta, vaihteeksi mukava lukea nuortenkirjaa. Arvosanaksi annan siis;

8+.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!