keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Onnea on uusi koti (ja oma lähikirjasto).

Olen muuttanut. Viimeinkin.

Olen varmaankin edellisissä bloggauksissani sivulauseessa maininnut siitä, miten olen muuton pyörteissä. Olen todella ollut. Olen pakannut, pakannut ja pakannut, kantanut tavaraa ja purkanut. Purkamista on vielä jäljellä, kirjahylly ei ole vielä aivan kasassa eivätkä rakkaani ole vielä paikoillaan. Ne majailevat vielä isoissa Clas Ohlsonin säkeissä, joita kädet vääränä, sormet verillä kannoin. En pidä pahvilaatikoista, noita säkkejä sai kannettua kaksi kerrallaan.

Mutta nyt. Nyt minulla on uusi koti. En enää asu pitkien bussiyhteyksien päässä kaupungista, vaan voin joko ajaa keskustaan paikallisbussilla, tai sitten kävellä keskustaan. Ehkä kevään tullen kaivan pyöränkin esiin ja ajelen sillä. Ei enää vähintään puoli tuntia kestävää bussimatkaa ja olemattomia kauppamahdollisuuksia lähellä. Ei enää täydessä korvessa elämistä.

Ja voi, surullistakin - ei enää kirjastoautoa! Noiden viiden vuoden ajan, jonka Paiholassa asuin, muodostui minulla hyvinkin läheinen suhde kirjastoautosetäämme Raneen, joka oli ihana ihminen. Sain häneltä mahtavaa asiakaspalvelua, kun hän esimerkiksi kerran soitti minulle henkilökohtaisesti ja ilmoitti ettei kirjastoauto kulje sinä päivänä.

Mutta nyt minulla on lähikirjasto. Kirjasto! Sinne on matkaa kuusisataa metriä, ja se on ihana paikka. Kävin siellä tänään ensimmäistä kertaa. Se on iso lähikirjastoksi, siellä on erikseen dekkarihylly, ja omansa scifille ja fantasialle. Nuortenkirjojakin oli paljon. Ja lisäksi siellä oli mitä mukavin kirjastotäti!

Enhän minä toki tyhjin käsin kirjastosta lähtenyt, enhän minä ikinä. En varsinkaan kun kirjastohyllyni ovat lähes tyhjät, kun muuton yhteydessä tyhjensin ne lähes kokonaan. Mitä mukaan tarttui?

Jussi Adler-Olsen: ...ja hän kiitti jumalia
Saima Harmaja: Palava elämä
Seppo Jokinen: Koskinen ja raadonsyöjä
Johanna Tuomola: Sieppaus
Tuomas Vimma: Raksa
Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu

Varsinkin tuosta Murakamista ilahduin, se odotti hyllyssä juuri minua, enhän ole sitä lukenut.

Voi että minä olen nyt onnenmyyrä.

31 kommenttia:

  1. Onnea! Tunnen niin tuon saman tunteen, olen saanut nyt kuukauden nauttia Tapiolassa elämisestä Espoon korven sijaan. Olen niin tyytyväinen, stadiin ajaa 10 minuutissa ♥

    Ai niin, ja olen asunut tuolla samassa korvessa kuin sinäkin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Mari, tiedät siis miltä minusta tuntuu. Minullakin kestää matka keskustaan kymmenisen minuuttia. Mutta onhan siinä yksi miinus. Nimittäin olen saanut noiden pitkien bussimatkojen aikana luettua paljon. :) Mutta ehkäpä aikaa lukemiselle löytyy muutenkin. :D

      Voi, olet asunut Paiholasssa? Tiedät siis todella miltä minusta tuntuu. :)

      Poista
  2. Uuteen kirjastoon on aina ihana tutustua. Muistan, kuinka innoissani olin, kun kävin ensimmäistä kertaa Turussa kirjastossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se oli ihana asia. Piti mennä heti tutustumaan kun se vaan oli mahdollista. :)

      Poista
  3. Onnea uuteen kotiin ja hienoa (ja vaarallista :), että kirjasto on noin lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se on kyllä vähän vaarallista. Voi käydä vaikka kuinka monta kertaa viikossa. ;)

      Poista
  4. Onnea uuteen kotiin minultakin :)

    VastaaPoista
  5. Onnea uuteen kotiin ja kaikkeen kivaan, mitä se tuo mukanaan. Ranea tulee tosin varmasti ikävä, miten mainion kuuloinen asiakaspalvelija!

    Minulla olisi nyt 2 kuukauden kirjastolakko ohi, mutta nyt en jotenkin sitten uskalla mennä kirjastoon. Mitäs siellä oikein tehtiinkään...? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rane oli kyllä asiakaspalvelija parhaimmillaan. Mutta arvatkaas mitä. Kun minun oli tarkoitus viedä iso lasti kirjoja pois kirjastoautolle, ja viedä Ranelle kortti, niin mitäs kävikään. Kirjastoauto ei kulkenut! Tietokoneet rikki! Nyt minun täytyy keksiä jokin toinen keino kiittää Ranea menneistä vuosista.

      Mutta ehkäpä Suketus mieleesi palautuu mitä kirjastossa tehdään, kun menet sinne. Luulen että villiinnyt ihan täysin. ;)

      Poista
  6. Onnea uuteen kotiin, Krista! Kuulostat niin tyytyväiseltä!

    Tuli hyvä mieli kirjastonsedästä, joka soittaa kotiin! Olet tainnut olla tärkeä asiakas. Onneksi perustit blogin, jotta saat purkaa noita kirjavirtoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Elina, tyytyväinen minä olenkin. Ja niin onnellinen. Nyt odotan sitä, mihin aikaan tänne tulee posti, saatan nimittäin saada uuteen osoitteeseen ensimmäisen a-kappaleen. :)

      Olen varmasti kyllä ollut aika tärkeä asiakas. Sillä vaikka kirjastoautossa itsessään ei sitä lainattavaa hirveästi ole, niin aina on se varaamisen mahdollisuus. Ja sitä käytin PALJON. Parhaimmillaan taisin kantaa neljääkymmentä kirjaa pois autolta. ;)

      Poista
  7. Mie täältä korvesta ;-) huutelen onnitteluja sinne kaupungin suuntaan. Eli hurjan paljon onnea uuteen kotiisi! Ja voi tuota meidän kirjastoautosetää. Hän kyllä pitää huolta asiakkaistaan ja oli myös mukava työkaveri.

    Ymmärrän kyllä tosi hyvin, että olet innoissasi, kun pääsit muuttamaan kaupunkiin. Jos täällä maalla ei ole omaa autoa, niin elämä on aika hankalaa, etenkin kun bussivuoroja vähennetään koko ajan.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sie sieltä korvesta, ihana Mustikkakummun Anna. <3 Kiitos onnitteluista, ja sinähän asut sentään vähän lähempänä kaikkea, näin olen käsittänyt. Nimittäin kun Paiholan kylällä ei ole enää edes kauppaa, eli lähin on Kontiolahden ABC, jonne ei kyllä kävellen mene. Eli autotta eläminen oli aika tuskaa. Mutta onneksi, onneksi oli kirjastoauto, ja Rane. Paavo ajoi harvemmin, mutta hänkin oli mukava. Varmasti työkaverina ihan huippu!

      Juu, bussivuoroja tunnuttiin vähentävän koko ajan sinä aikana kun asuin Paiholassa. Valitettavasti. :/ Ja varmaan vielä enemmän vähennetään sitten, kun sairaala muuttaa sieltä pois.

      Poista
  8. Onnea ja iloa uuteen kotiin! Ooh, kirjasto sopivan lähellä. Voi vaikka muuttaa sinne tarvittaessa. =D Minun piti joskus mainitakin, että mahtavaa, että josssain on joku, joka voi käydä kirjastoautossa. Kuulostaa meikäläiselle melkein maalaislegendalta. =D Vaikka asun kyllä itsekin tällä hetkellä melko korvessa, mutta kirjasto on kuitenkin viiden kilsan säteellä. Ja minunkin pitäisi muuttaa. Kunhan jaksaisin. Minulla on "tapana" muuttaa noin kymmenen vuoden välein, ja teen siitä aina helppoa. Lähes kaikki roinat kiertoon, ja uudet kaupasta tilalle. Tdäsäm, helppo muutto! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Haastoin sinut, jollei sinua ole jo haastettu. =D

      Poista
    2. Kiitos, ihana Irene. <3 Kirjastoon muuttaminen olisi kyllä aika kätevää, ei tarvitsisi kuin ojentaa kättään ja aina olisi lukemista. Ottaisivatkohan ne mut joskus sinne yökylään? :D

      Kyllä kirjastoautoja nykyisinkin vielä kulkee, Joensuussakin on omansa. Se kulkee täällä Niinivaarallakin, mutta enpä taida sitä käyttää kun on tuo oma kirjasto niin lähellä.

      Tuo tapasi muuttaa on kyllä aika kätevä. Ei vaan pidä muuttaa liian usein, kun ei mitään halpaa lystiä. :P Haasteita on tullut, niihin pitäisi vastailla, mutta käyn katsomassa onko tuota haastetta tullut vielä. ::)

      Poista
  9. Mulla on aina ollut kirjasto, kauppa jne puolen kilsan päässä kotoa, niin en oikein osaa ajatella, että miltä tuntuisi asua jossain korvessa. Mutta hauskaa, että sinäkin saat vaihteeksi oman lähikirjaston. :)

    VastaaPoista
  10. Onnea uuteen kotiin ja uudesta lähikirjastosta!

    VastaaPoista
  11. Hienoa kuulla, että olet tyytyväinen kirjaston palveluihin!
    Terveiset täältä Helsingin kaupunginkirjastosta, me suunnittelemme uutta isoa kirjastoa Helsinkiin, jos suunnitelmat kiinnostavat, niin kurkkaa tänne www.keskustakirjasto.fi.

    VastaaPoista
  12. Onnea uuteen kotiin! Hienoa, että nyt on kirjasto ja muut palvelut lähellä. <3

    VastaaPoista
  13. Onnea uuteen kotiin! Ja kylläpä sielläpäin on loistavat asiakaspalvelijat kirjastossa :)

    VastaaPoista
  14. Onnea uuteen kotiin :) Ihanaa, että kirjasto on noin lähellä ja ensikosketus siihen oli onnistunut!

    VastaaPoista
  15. Onnea uuteen kotiin! Maalla vs. kaupungissa asumisessa on puolensa ja puolensa, niin etten taida koskaan osata tehdä lopullista valintaa siitä kumpi on enemmän mieleeni :)

    VastaaPoista
  16. Mukavaa nähdä Krista, että niin monet ovat onnitelleet sinua muuton johdosta. Muutto Joensuuhun merkitsee sinulle todella paljon usean Paihola-vuoden jälkeen. Muutosta seuraa monia hienoja asioita, joista lähikirjasto on yksi merkittävä asia.

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!