perjantai 10. lokakuuta 2014

Odotettu päätös Varistyttö-trilogialle.

Varjojen huone
Erik Axl Sund
Suomentanut Kari Koski
364 s. 
2014
Otava








Arvostelukappale


Laskin juuri käsistäni yhden tämän syksyn merkittävimmistä kirjoista, ehkäpä merkittävimmän dekkarin. Ainakin minulle. Olen odottanut tätä kirjaa siitä asti, kun laskin kädestäni trilogian toisen osan, Unissakulkijan, ja silloin tuntui että odottavan aika on mahdottoman pitkä. Jotenkin jaksoin odottaa, ja viimeinkin se on nyt tässä. Vieressäni. Luettuna. Läpi elettynä.

Onkohan ensimmäinen kerta blogini historiassa, kun en voi kertoa mitään kirjan juonesta? En tosin ole aivan varma kerroinko Unissakulkijankaan kanssa, mutta nyt ainakaan en paljasta sitäkään vähää. Kerron vain, että Varjojen huone jatkaa siitä, mihin Unissakulkija jäi. Se solmii loputkin langat toisiinsa, ja vie kaiken päätökseen. Mutta millä tavalla?

Koko Varistyttö trilogiahan on herättänyt suurta puolesta ja vastaan keskustelua kirjablogeissa ja esimerkiksi Facebookin Dekkariryhmässä johon kuulun. On niitä, jotka inhoavat, ja niitä, jotka rakastavat. Oikeastaan ei ole juuri "ihan ok" mielipiteitä. Monien mielestä kirjoissa käsitellään liian raakoja asioita, ja onhan se totta. Pahuutta tässä trilogiassa riittää.

Varjojen huoneessa pahuutta on mukana ehkä vielä enemmän kuin kahdessa edellisessä osassa. On pedofiliaa, lapsipornoa, seksuaalista hyväksikäyttöä, kannibalismia. Tuntuu että juuri miltään ei lukija säästy. Kirja piinaa, piinaa loppuun asti. Hirveää, eikö?

Niin hirveää, että sitä ei voi tämä lukija kuin rakastaa.

Myönnettäköön, että minua piinasi pienoinen lukujumi. Jumitin aika kauan ennen tätä lukemani Piiraan maku makea dekkarin kanssa, ja jännitin hieman, miten tämän kanssa käy. Halusin lukea kirjan mahdollisimman pian, ja saattaa jo lauantaina matkaan uudelle lukijalle. Ehdinkö lukea siihen mennessä? Kyllä. Istuin kirjan kanssa kuin naulittuna sohvaan, ja... antauduin. Antauduin täydelliselle, viiden tähden kirjalle.

Lukekaa jos uskallatte!

10 kommenttia:

  1. Amen! Niin loistokas, niin hirveä, ettei voi kuin rakastaa!

    VastaaPoista
  2. Voi eiii... Olen alusta saakka ollut todella kiinnostunut Varistytöstä ja tämä tietysti vain lisää kiinnostusta koko trilogiaan, mutta mitä teen? Lukemattomoia kirjoja on taas muutenkin sata jonossa! Nämä on tietysti niitä positiivisia ongelmia :D...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu minulla, Paula. Lukemattomia kirjoja on ihan hirveästi, ja tuntuu että silti on ravattava kirjastossa ja raahattava sieltä aina enemmän luettavaa. :D On tämä kirjahullun elämä niin rankkaa. :D

      Poista
  3. Onhan se luettava tämä viimeisinkin. En ole koukussa, eikä kirjat olleet minusta hyviä vaan pahoja ja iljettäviä. Satun vain olemaan lukija, joka ei lopeta sarjaa kesken, varsinkin jos on lyhyt sarja.
    Onneksi kirjaston varauslistalla oli vielä yli 70 lukijaa ennen minua. Sitten se kauhu alkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Mai, kylläpä sinulla on ongelma! Tavallaan olen samaa mieltä, kirjat ovat pahoja ja iljettäviä, mutta minä silti rakastan näitä. Ja olin ihan koukussa, tulen varmasti lukemaan vielä joskus koko trilogian putkeen.

      Toivottavasti kestät tämän viimeisenkin osan, se on tosiaan synkkääkin synkempi.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Tuli väärän kirjan kohdalle kommentti, anteeksi :/

    VastaaPoista
  6. Joko tämä on ehtinyt ilmestyä! Toivottavasti saan kirjan kirjastosta pian, pakko lukea sarja loppuun.

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!