keskiviikko 13. elokuuta 2014

Valloittava esikoiskirja.

Kissani Jugoslavia
Pajtim Statovci
285 s. 
2014
Otava









Arvostelukappale


Kiinnitin huomiota Pajtim Statovcin esikoiskirjaan Kissani Jugoslaviaan jo silloin kun ensimmäisiä kertoja tutustuin Otavan syksyn kirjaluetteloon. Kirja olisikin ollut lukulistallani, vaikken olisi sitä yllätyksenä arvostelukappaleena saanutkaan, mutta oli mukava yllätys kun se viime viikolla postiluukusta kolahti.

Kosovossa syntynyt Bekim tapaa baarissa kissan. Kissan, joka on omalaatuinen, röyhkeäkin, mutta kaikessa persoonallisuudessa kerrassaan hurmaata. Siispä, kun kissa lähettää Bekimille tekstiviestin "Muutan sinne", ei Bekimillä ole mitään vastaan sanottavaa. Mutta millaista on yhteiselo itsetietoisen kissan ja käärmeen kanssa? Varsinkin kun Bekim joutuu pohtimaan menneisyyttään kissan kanssa, joka tahtoo tietää kaiken Bekimistä.

Samalla kerrotaan Bekimin äidistä, Eminestä, siitä kuinka nainen on ennen Suomeen pakenemistaan päätynyt naimisiin Bekimin isän Bajramin kanssa. Bajramin, joka on luvannut hänelle hyvän elämän, mutta lyö silti Emineä.

Mitä voisin sanoa tästä kirjasta? Tavallaan minä ihastuin kirjaan syvästi, vaikkei se sydäntä repiviä tunteita herättänytkään, mutta tavalla taas... No, olen lukenut niin paljon tarinoita, jotka ovat samantapaisia kuin Eminen tarina, vaikkakin eri maasta. Siltä kannalta Kissani Jugoslavia ei antanut valitettavasti minulle juurikaan mitään uutta.

Mutta taas Bekim. Ah, ihana Bekim! Ihastuin tähän nuoreen homomieheen syvästi, ja tietenkin ihastuin myös röyhkeään kissaan. En ikinä tahtoisi asua tuollaisen kissan kanssa (minähän uskon syvästi että tuollaisia kissoja on olemassa), mutta tässä kirjassa oli ihana seurata näiden kahden vahvan persoonan yhteiseloa.

Siispä, kaksi vahvaa vastakkain. Toisaalta, lievä kyllästyminen naisen alistamis tarinoihin ja toisaalta huikeaa, maagis realistista kerrontaa. Ja kun asiaa olen kirjoittaessani pohtinut, olen päätynyt siihen että jälkimmäinen vei voiton. Enemmän mieleeni jäi Bekim ja kissa, kuin Eminen tarina.

Siispä voin suositella kirjaa vilpittömästi.

★★★★



3 kommenttia:

  1. Tämäkin menee ylipitkälle lukulistalleni. Noh, ainakaan ei tule pulaa mielenkiintoisesta luettavasta. :)

    VastaaPoista
  2. Kiinnostuin tästä jo Lumiomenan Katjan arvion luettuani, ja nyt kun sinäkin suosittelet, niin pakko kompata Pihiä naista: lukulistan jatkoksi menee niin että sujahti!

    VastaaPoista
  3. Etkö antanut Goodreadsissa kolme tähteä? Huononiko vai paraniko lukukokemus jälkikäteen? :) En ole ihan varma, haluanko tätä lukea. Kissat kiinnostavat aina, mutta toisaalta tämä kuulostaa hieman sellaiselta, etten pakosti pitäisi.

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!