sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Lukupiirikirjallisuutta Haitilta.

Näen, muistan, hengitän
Edwidge Dandicat

(Anteeksi, en laita suomentajaa, koska minulla ei enää ole kirjaa, enkä löytänyt sitä netistä)

Gummerus









Lukupiirimme palaa joulutauolta, ja oli aika ottaa lukuun tammikuun lukupiirikirjamme. Päätimme, että luemme ainakin kevään ajan Naisten pankin avustusmaiden kirjallisuutta, jota kyllä jonkin verran riittää. Tammikuussa matkasimme kirjan avulla Haitille, ja kirjana toimi Edwidge Dandicatin Näen, muistan, hengitän.

Kuten monet muutkin haitilaiset äidit, joutuu Sophienkin äiti jättämään lapsensa matkustettuaan Amerikkaan. Vaikka Sophien syntymästä onkin aikaa, niin arvet syntymästä eivät ole haalentuneet. Niistä saa osansa Sophiekin, kun tämä matkustaa äitinsä luokse Amerikkaan. Yhdistyvätkö äidin ja tyttären väliset kuilut?

Täytyy tunnustaa, etten ole syttynyt täysin kaikille Lukevissa leideissä lukemillemme kirjoille. Monet ovat olleet tietokirjoja, ja minähän olen enemmänkin romaanilukija. Mutta tämä, tämä ihana, vaikuttava kirja. Luin sen nopeasti, ahmimalla, en malttanut laskea käsistäni. Tämä teki minuun vaikutuksen, suuren vaikutuksen.

Näen, muistan, hengitän, on siis paitsi äärimmäisen vaikuttava, myös todella kaunis teos haitilaisista naisista ja heidän elämästään ulkomailla. Se kertoo myös siitä, millaista on elää ulkomaalaisena Amerikassa, ja millaista on sulautua tapojensa kanssa toiseen maahan. Se auttaa ymmärtämään monessa asiassa.

Luemme lukupiirissämme ennen kaikkea kirjallisuutta koskien naisten asemaa. Tämä siis sopi meille kuin nenä päähän! Näen, muistan, hengitän saa ajattelemaan jälleen kerran, kuinka voinkaan olla onnellinen kun olen syntynyt Suomeen. Vaikka Haitilaisen naisen asema ei olekaan pahin näistä maista, mihin olemme lukupiirissämme kirjojen avulla tutustuneet, en silti haluaisi elää siellä. En, en, en! Olen niin ylpeä ja tyytyväinen kotimaastani, jälleen kerran.

En löytänyt kuin  yhden bloggauksen tästä hienosta kirjasta. Tosin voi olla, että bloggaajakollegani ovat lukeneet sen ennen bloginsa perustamista, sillä tämä ei ole mikään uusi kirja. Mutta toivon todella, että tämän löytäisivät monet ihmiset, sillä tämä on hieno kirja, jota voin lämmöllä suositella.

4 kommenttia:

  1. Danticat'n koko tuotanto pitäisi julistaa pakolliseksi luettavaksi. Niin hienoja hänen teoksensa ovat. Ei mulla muuta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, tämän kirjan perusteella olen aivan samaa mieltä kanssasi. Minun on pakko, aivan pakko tutustua hänen muihinkin teoksiinsa.

      Poista
  2. Leena Tamminen on suomentaja. :)

    Olen lukenut Danticatilta erästä kirjallisuuden kurssia (Jälkikoloniaalinen kirjallisuus muistaakseni) varten teoksen Veressä viljava maa. Oli hyvin vaikuttava teos. Pääsi aivan toisenlaisesta kulttuurista olevan ihmisen ihon alle näkemään, kuinka samanlaisia me kaikki lopulta olemme pintapuolisista eroistamme huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suomentajasta, Niina. :)

      Puhut aivan totta, vaikka erilaisuuksia kulttuureista löytyy, niin silti olemme samanlaisia, me naiset. Mutta kuitenkin, mieluiten minä olen suomalainen nainen, niin tottunut olen tähän meidän kulttuuriimme. :)

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!