tiistai 23. helmikuuta 2016

Alice Kuipers: Terveisin äiti

Terveisin äiti
Alice Kuipers
Suomentanut Katariina Kaila 
233 s. 
2008
Otava








Lainattu kirjastosta


Alice Kuipersin pieni romaani Terveisin äiti löytyi sattumalta kirjastoreissulla. Aina pitää tietenkin käydä katsomassa vasta palautettujen hylly, ja jokin Kuipersin kirjan kannessa ja takakannessa sai minut ottamaan kirjan mukaani.

Terveisin äiti koostuu äidin ja tyttären jääkaapin oveen jättämistä viesteistä. Clairella ja hänen äidillään on läheiset välit, mutta heillä ei ole tarpeeksi yhteistä aikaa - siksi he jättävät toisilleen viestejä jääkaapin oveen. Yhtäkkiä arkeen tulee muutos, kun äiti saa kuulla huonoja uutisia.

Vaikka Terveisin äiti on todella nopeaa luettavaa, niin mikään kevyt kirja se ei silti ole. Viestit ovat useimmiten lyhyitä, ja kirjan taitto on sellainen ettei reilun kahdensadan sivun mittaista kirjaa lue kauan. Kuitenkin se pitää sisällään niin koskettavan tarinan, että se jää mieleen pitkäksi aikaa.

Tunnustan: en itke kovin usein. Täytyy olla oikeasti liikuttava juttu että kyyneleet tulevat silmiini, sen verran elämä on minua kovettanut. Nyt kuitenkin, Terveisin äitiä lukiessani, yhtäkkiä huomasin näkökenttäni sumentuvan, ja kun pyyhkäisin silmiäni huomasin itkeväni. Kirja oli kertakaikkiaan niin tunteet pintaan tuova, etten näköjään voinut kyynelille mitään.

En pura asiaa sen tarkemmin, mutta sanon lyhyesti: kirjan aihe on minulle todella läheinen. Ehkä siksi se kävi niin kovasti tunteisiin, ja ehkä juuri siksi mietin kirjaa vieläkin, vaikka olen lukenut useamman kirjan sen jälkeen. Clairen ja hänen äitinsä tarina on vaikuttava, ehkä juuri elämänmakuisesta käsittelytavasta johtuen.

Tästä aiheesta on varmasti kirjoitettu paljon. Mutta ehkä Terveisin äiti on vaikuttava juuri siksi, että sen lähestymistapa on niin erilainen kuin monissa romaaneissa: lyhyet viestit ovat helppoa luettavaa myös sellaiselle, joka ei muuten kirjoja hirveästi lue.

Siispä: sinäkin, joka et ole mikään lukutoukka, etkä juuri lue kirjoja. Sinä, joka tahdot lukea kirjan, joka on helppo ja nopealukuinen, mutta silti koskettava. Sinulle Terveisin äiti on todella hyvää luettavaa. Hyvä kirja äideille ja tyttärille, vaikka perheessä ei sairautta olisikaan.

6 kommenttia:

  1. Luin tämän pari vuotta sitten. Kosketti minuakin aika tavalla. Erikoinen kerrontatyyli, mutta laput jääkapin ovessa tuntuivat todentuntuisilta. Se miten läheisten kanssa pitäisi viettää aikaa on niin kovin tärkeää. Juurikin lähellä olevia ihmisiä ja asioita usein pidetään itsestään selvyytenä, ennen kuin ne katoavat elämästä... :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henni, ehkä kirjan vaikutus oli juuri tämä erilainen kerrontatyyli, tuntui että ne olivat ihan todellisia. Ihan totta, välillä sitä pitää läheisiä ihmisiä selvyyksinä, eikä tajua että he voivatkin minä hetkenä hyvänsä olla poissa. :(

      Poista
  2. Tämä on koskettava tarina. Olen kirjoittanut kirjasta muistiin runon, jonka Claire kirjoitti äidilleen. Tätä pitäisi muistaa suositella nuorille luettavaksi.

    VastaaPoista
  3. Vaikuttaapa kiinnostavalta, kiitos esittelystä! Riensin heti tutkimaan josko löytyisi meidänkin kirjastosta ja näyttääpi löytyvän - eli ensi kerralla käydessäni noukin mukaani! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, olipa ihan että pystyin antamaan sulle vinkin! Toivottavasti tykkäät <3

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!