Anna Karolina Larsson: Sinulle ei jää ketään

Sinulle ei jää ketään
Anna Karolina Larsson
Suomentanut Jänis Louhivuori
384 s. 
2016
Minerva








Kustantajalta


Tällä viikolla mieltä alkoi vaivata vanha tuttu kutina: dekkarihimo. Olin lukenut eri genrejen kirjoja, hienoja romaaneja, chick litiä sekä nuortenkirjoja, mutta en ollut hetkeen lukenut kunnon dekkaria. Onneksi hyllyssäni odotti monta hyvää tämän lajin edustajaa, joista käteen tarttui Anna Karolina Larssonin dekkari Sinulle eijää ketään.

Sinulle ei jää ketään on itsenäinen jatko-osa Larssonin esikoisdekkarille Paviaanivarkaus. En ole lukenut Paviaanivarkautta, joten en osaa sanoa kuinka pitkälti näissä kirjoissa esiintyvät samat hahmot, mutta luulen että esimerkiksi rikospoliisi Amanda Paller näytteli isoa osaa jo Paviaanivakaudessa. Nyt Paller ja hänen työtoverinsa saavat aika hirvittävän tapauksen tutkittavaksi. Kaikki alkaa siitä kun kuusivuotias tyttö murhataan kotonaan raa'asti, ja murhaajaksi paljastuu tytön äiti. Ainoana selityksenä murhalle on kannibaalihuume MDPV, jonka vaikutuksen alaisena tytön äiti on ollut. Huume on uusi, ja lähtee leviämään rajusti Tukholmassa. Uusia, vastaavia tapauksia sattuu ja poliisi on hädissään. Heidän täytyy saada kiinni hengenvaarallisen huumeen levittäjä, mafiapomo Kraljevic. Amanda Paller päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Huhhuh. Tässä on todellakin dekkari jota en voi suositella herkkänahkaiselle, enkä edes kaikille dekkarinystäville. Onneksi, onneksi on meitä dekkarihulluja jotka rakastavat raakojakin tarinoita, sillä raakuutta Larsson kirjassaan tarjoilee. Vaikka veri välillä lentää, niin koko kirja ei todellakaan ole sitä: kaiken takana on psykologinen vire, kun mennään hiukan syvemmälle kannibaalihuumeen maailmoihin ja siihen, mitä aineen levittämisen taustalla on. Oman vireensä tuo Amanda, rikospoliisi jonka elämä ei ole aivan mutkatonta. Mutta kenenpä poliisin olisikaan, jos dekkareita uskoo? Kjeh.

Olen dekkarilukijana hyvin monipuolinen: pidän psykologisesta jännityksestä, pidän rauhallisista poliisitarinoista mutta sitten pidän tällaisista, raaemmista ja väkivaltaisemmista dekkareista joiden parissa ihokarvat nousevat pystyyn ja toivoo etten lukisi kirjaa yksin pimeällä. Osaan hyvin kuvitella tapahtumat silmieni eteen lukiessa, ja kyllä, pystyin nytkin. Uh. Siitä huolimatta minun on helpompi lukea raakoja dekkareita kuin katsoa tällaista elokuvana, sillä lukiessa voin jotenkin säädellä sitä mitä mielessäni näen. Larssonin kirjaa lukiessanikin säätelin mielikuviani, eikä kirja tullut kuitenkaan esimerkiksi uniini. Onneksi!

Sinulle ei jää ketään olisi voinut olla niin raaka dekkari että se olisi ollut liikaa. Anna Karolina Larsson on kuitenkin tehnyt kirjasta sellaisen, että se on paljon enemmän kuin raaka, se on samalla psykologinen, piinaavan jännittävä ja inhimillinen. Inhimillisyyden kirjaan tuovat kiinnostavat ja ehkä aavistuksen verran samaistuttavatkin hahmot: minä ainakin samaistuin hieman Amandaan, vaikka en kyllä tekisi kaikkea sitä rikoksen ratkaisemisen eteen mitä hän teki. Fiktion maailmassa kuitenkin haluaisin olla hiukan samanlainen kuin hän on!

Haluan ilman muuta lukea mys Paviaanivarkauden, ja tietää mitä henkilöille on tätä ennen tapahtunut. Sinulle ei jää ketään on siis itsenäinen jatko-osa, joten minua ei haitannut vaikken tienytkään hahmojen historiaa - Larsson ei vello Paviaanivarkauden tapahtumissa liiaksi, vaan pysyy tässä hetkessä ja esittelee hahmot uudellekin lukijalle.

Jos et kavahda herkästi ja olet valmis vähän rankempaankin menoon, niin suosittelen lämpimästi tätä dekkaria.