Leena Lehtolainen
415 s.
2012
Tammi
Hyvää vappua lukijani! Minä vietin vappua ihan vaan kirjallisissa ja rennoissa merkeissä, lukemalla lumoavaa Leena Lehtolaista. Ja hyvinhän se sujui tälläkin tavalla.
Paholaisen pennut on siis Hilja Ilveskerosta kertovan trilogian kolmas, ja samalla siis viimeinen osa. En osaa oikein asetella näitä järjestykseen itselläni, mutta ehkä tämä viimeinen osa kuitenkin on jännittävin, monitahoisin ja siksi paras.
Henkivartija Hilja Ilveskero on saanut töitä suomalaiselta liikemieheltä, Usko Syrjäseltä, ja toimii nyt Syrjäsen tulevan vaimon Julia Gerboltin henkivartijana. Haaskaako Hilja tässä lahjojaan, koska jännitystä ei tunnu elämässä aluksi hirveästi piisaavan?
Sitä kuitenkin tulee. David Stahl palaa Hiljan elämään yllättävien käänteiden myötä, ja Hiljan tunteet heräävät taas ennalleen. Miten saada David pelastetuksi, niin että hän saisi liikkua omana itsenään, ja ennenkaikkea Hiljan rinnalla?
Syrjästen häiden valmisteleminen vie Julian ja Hiljan New Yorkiin, jossa Hilja tapaa ensimmäisen kerran vuosikausiin oppi isänsä Mike Virtuen, josta on paljon puhuttu näissä kirjoissa. Ainakin minun uteliaisuuteni mies on herättänyt, mutta minkälaiseksi Mike Virtue onkaan muuttunut, joutuuko Hilja ehkä pettymään?
Sympaattisin puoli kirjassa on kuitenkin se, että Hilja on löytänyt siskon. Jo edellisessä osassa Hilja tapasi pikkusisarensa, Vanamon, ja tässä kirjassa heidän yhteistä taivaltaan kuvataan mitä ihanimmalla tavalla. Hiljan isä aiotaan päästää vankimielisairaalasta koevapauteen, ja Hilja tahtoo suojella Vanamoa ja siinä sivussa itseään viimeiseen asti.
Pidän Lehtolaisen tavasta kirjoittaa dekkareita, nuortenkirjoja en ole ikinä lukenutkaan. Täytyisi varmaankin nekin ottaa jossain vaiheessa käsittelyyn. Maria Kalliot ovat minun alaani ehkä vielä astetta enemmän kuin Ilveskerot, Mariasta on tullut minulle melkein ystävä, mutta kyllä näiden kolmen kirjan myötä opin tuntemaan Hiljaakin paljon. Eikä liene yllätys että juuri Hilja näissä kirjoissa on suosikkihahmoni... Räsäsen Reiska, Hiljan keino naamioitua, on myös mukava ja sympaattisen tuntuinen mies, hih.
Kirjassa on mukana toimintaa, mutta on siinä romantiikkaakin ja kuumia tunteita Stahlin ja Hiljan välillä. Kohtaukset eivät silti mene pornoksi, vaan mukana on lämpimiä tunteita kuumien väristysten lisäksi. Tekstin rivien välistä voi lukea Hiljan tunteet, vaikkei tämä suoraan niitä aina sanokaan.
Loppusivut menivät vauhdilla, sillä sinne oli mahdutettu suurin toiminta. Sitä jäikin puuttumaan välillä jota olisin ehkä jäänyt kaipaamaan. Kirsi kertoi arviossaan että jokaisesta näistä kolmesta osasta on tekeillä oma elokuvansa, enkä voi kuin jäädä ihmettelemään. Miksi? Jos näistä osista koottaisiin yksi elokuva, sen haluaisin nähdä kyllä, mutta en kyllä jotenkin näe tarpeelliseksi että jokaisesta osasta tehtäisiin omansa. Eihän Maria Kallioistakaan ole tehty elokuvia, tv-sarjoja vain.
Ihan kelpo kirja, mutta minä yhä edelleen odotan, milloin saisin lukea uuden Maria Kallion... Ne ovat parasta Lehtolaista!
Olen tainnut lukea Leena Lehtolaiselta vain pari kirjaa. Toisen nimi on muistaakseni Jonakin onnellisena päivänä ja siitä pidin kovasti.
VastaaPoistaLehtolaisen sarjoja (Maria Kallio ja nyt tämä, josta kirjoitit) en ole lukenut ainuttakaan. Minulla on ongelma sarjojen kanssa, etten ole selvillä, mikä on ensimmäinen osa jne. Kaupassa kirja voi sitten jäädä ostamatta juuri siksi, koska en tiedä, mikä osa on kyseessä. Minusta sarjoissa pitäisi aina selkeästi merkata niiden osat ja järjestys kirjaan!
Sori avautuminen, mutta merkitseminen helpottaisi suuresti ostajaa! Olen useammankin kerran ostanut kirjoja, joista on sitten vasta kotona selvinnyt, että ovatkin jonkun kirjasarjan osia ja harvemmin minulla käy sellainen tuuri, että olen onnistunut ostamaan ekan osan.
Mutta takaisin tähän kirjaan: tämä vaikuttaa sellaiselta kirjasarjalta, joka voisi kiinnostaa. Täytynee laittaa korvan taakse seuraavaa suomireissua silmällä pitäen.
Jonakin onnellisena päivänä on oikeasti hyvä kirja, oon itsekin lukenut sen joskus. Tykkäsin kovasti, se muistaakseni on se josta on puhuttu että kirja olisi Lehtolaisen omaa elämää sivuava. Tiedä sitten miten paljon pitävät paikkansa nuo puheet.
PoistaMutta oot muuten ihan oikeassa, olisi hyvä merkitä kirjasarjoihin järjestys. Joissain sarjoissa tehdäänkin niin, mutta se voisi olla yleisempää.
Jos tää alkoi kiinnostaa, niin trilogiahan alkaa Henkivartija-kirjalla. :)