perjantai 22. marraskuuta 2013

Katri Manninen: Megakesä

Megakesä
Katri Manninen
170 s.
1997
WSOY


Valitan kuvatonta bloggausta, mutta laiskotuksen vuoksi en jaksanut alkaa kuvaamaan kirjaa, eikä netistä löytynyt kansikuvaa. Mutta meneehän tämä välillä näinkin. 

Välipalaksi nautin tälläkertaa Katri Mannisen Megakesän, jonka parissa alkuiltani vietin tänään. Ja menihän se aika näinkin. 

Megakesä siis on jatkoa Sikabileet kirjalle, jonka luin lukumaratonini aikana viimeksi. Tälläkertaa ääneen pääsee Augusta, jota kirjassa nymfomaaniksikin kuvaillaan. Augustan poikaystävä Henkka lähtee opiskelemaan Saksaan vuodeksi, ja Augusta jää Suomeen. Hän saa onnekseen kesätöitä Muotitalo Söderkvikiltä, ettei toimettomana tarvitse Helsingissä koko kesää viettää... Miehiä parveilee Augustan ympärillä tungokseksi asti, mutta vaikka Augusta periaatteessa on sinkku, kukaan ei kiinnosta... vai miten on?

Hmm. Mitähän tästä sanoisin. Ainakin sitä ihmettelin tätä lukiessani, että nuortenkirjaksi tässä neljän kirjan sarjassa on ihmeen paljon seksiä, eikä mitenkään sillä tavalla miten voisi kuvitella nuorille suunnatuissa kirjoissa seksiä käsiteltävän. En ole itsekään mikään siveyden sipuli, mutta en silti tykännyt siitä miten paljon tämä seksiin painottui. Välillä tuntui ettei oikein muuta kirjaan mahtunutkaan. 

Katri Manninenhan on kai kirjoittanut nämä hyvin nuorena, korjatkaa jos olen väärässä. Mutta hän on tehnyt paljon tämän jälkeen - esimerkiksi kirjoittanut Salatut elämät-sarjaa, Kotikatua sekä Benner & Benneriä. Hän on myös kirjoittanut Salatut elämät sarjaan perustuvia kirjoja. Hieno ura siis, mahtuupa vielä pari elokuvakäsikirjoitustakin mukaan. Eli näistä on lähdetty, ihan kunnioitettava pohja. 

Kyllä minä sen viimeisenkin osan, Supersivarin, joka kertoo Samista, jossain vaiheessa luen. Eli jossain määrin kuitenkin näistä tykkään. 

★★½



4 kommenttia:

  1. Ja hei sitten on vielä se bittitiikeri taikka vastaava! En oo ikinä mieltäny näitä ihan perinteisiks nuortenkirjoiks vaikka ohuita ovatkin. :) ehkä kohderyhmä on sama kuin päähenkilöiden ikä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Bittitiikerin olen lukenut aika vasta, joten sitä en taida tässä urakassa lukea. Bittitiikeri on mun mielestäni paras näistä, kun siinä seikkaillaan internet maailmassa. :)

      Olet ihan oikeassa, nämä ovat varmaankin niin kuin young adults kirjoja, kun mukana on niin paljon seksiä ja juopottelua :D

      Poista
  2. Megakesä, Sikabileet - ihania nimiä kirjoilla :DD Jos olisin nuorempi, saattaisin lukeakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...Bittitiikeri, Supersivari. Aika loistavia ovat nimet tosiaan. :) Mulle nämä nuorena kolahtivat, mutta nyt taidan olla toivottomasti jo liian vanha. :)

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!