tiistai 15. maaliskuuta 2016

Leea Simola: Siri ja vedenpaisumus

Siri ja vedenpaisumus
Leea Simola
2016 
Myllylahti








Kustantajalta



Olen tällä hetkellä lukemassa dekkaria, johon palaan vielä myöhemmin tällä viikolla. Se on kuitenkin paikoin melko rankkaa luettavaa ja tuntui että väliin olisi paikallaan pikku hengähdystauko. Hyvän sellaisen tarjosi tänään postiluukusta rapsahtanut Leea Simolan uusi lastenkirja Siri ja vedenpaisumus.

Siri ja vedenpaisumus kertoo Siristä ja hänen siskoistaan, jotka joutuvat sateen yllättäessä leikkimään sisällä. Vain mielikuvitus on rajana kun he ryhtyvät ideoimaan leikkejä - ja pian syntyy ajatus vedenpaisumuksesta. He piirtävät Kyöpelinvuoren kartan ja rakentavat vuoren ja sitten vedenpaisumus jo tuleekin. Uskokaa pois, se peittää alleen kaiken, ja entäs sitten kun tulee vesihirviö!

Siri ja vedenpaisumus on mainio kuvakirja. Siinä on tarinaa tarpeeksi että sen parissa viihtyy hetken aikuinenkin ja kirja on sopivaa luettavaa vähän isommallekin lapselle. Itse ajattelin kirjan antaa pääsiäisenä täditettävälle pojalle, joka on jo oppinut siihen että lukutädiltä saa aina kirjoja. Kirjapaketti tulikin juuri sopivalla hetkellä, ettei hän joudu pettymään!

Annan Sirin ja vedenpaisumuksen lahjaksi mielelläni - ja palaan pääsiäisen aikaan mielellään hänen kanssaan tarinaan. Voin kuvitella että viisivuotias poika nauttii tästä tarinasta, sillä hän itsekin tykkää majan rakennuksesta: vaikka kukapa lapsi toisaalta ei tykkäisi. Siri ja vedenpaisumus on mielestäni hyvää luettavaa aika monen ikäiselle, sillä vaikka kirjassa ei ole hirveän paljon tekstiä per sivu, niin kuvitus on kuitenkin sellaista jota voi tukia isompikin. Kuvissa on monenlaisia yksityiskohtia ja niistä varmasti nautii hieman isompikin lukija.

Leea Simola on luonut todella mukavan ja mieltä lämmittävän kokonaisuuden.Tarina ja kuvitus toimivat hyvin yhteen, ja tällainen aikuinenkin sai mitä halusi: sain mukavan hengähdystauon dekkarista ja hyvän mielen. Sekä ajattelin jo tulevaa pääsiäistä ja majan rakennus puuhia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!