Christiane F.
Ääninauhojen pohjalta toimittaneet Kai Hermann ja Horst Rieck
Suomentanut Anneli Vilkko-Riihelä
339 s.
2015
Sammakko
Ostettu
Jollain tapaa Huumeasema Zoo on ollut läsnä kirjallisessa elämässäni jo kauan, vaikka luin kirjan vasta nyt. Olen nimittäin halunnut lukea tämän niin kauan kuin olen ylipäätään kirjoja lukenut ja ollut tämänkaltaisesta elämän rankemmasta puolesta kiinnostunut - eli kauan. Kirjaa oli kuitenkin mahdotonta löytää Joensuun kirjastosta, se oli kadonnut (eli luultavasti varastettu) eikä lisää kappaleita oltu hankittu. Arveltiin varmasti että lisäkappaleetkin vietäisiin.
Kun huomasin Sammakon kustantaneen kirjasta uuden painoksen, kiinnostuin heti. Se oli ehdottomasti kirja jonka minun oli saatava omaan hyllyyni - eli kirjakauppaan. Meni kuitenkin aikaa että löysin Huumeasema Zoolle sopivan hetken, sillä tiesin kirjan rankaksi. Nyt se sitten tuli.
Christiane F.:n tarina on muodostunut kulttikirjaksi Euroopassa. Moni teistä tietääkin kirjan tarinan, mutta kerron silti mistä on kyse. Tarina on siis tosi, Huumeasema Zoo on omaelämänkerrallinen teos. Se kertoo 1970-luvun Berliinistä ja Christiane F.:stä, joka kokeilee 13-vuotiaana discossa heroiinia ja jää koukkuun. Siitä alkaa alamäki, joka on jyrkkä.
Kyllä, Huumeasema Zoo on äärimmäisen rankka kirja. Lukiessani kauhistelin, järkytyin ja olin lähestulkoon kyynelissä, kaikkea yhtä aikaa ja vuoronperään. Syy siihen, miksi tunteeni olivat niin voimakkaat, oli että tämän kirjan tapahtumat ovat oikeasti tapahtuneet. Christiane F. on oikeast elänyt juuri tämän helvetin. Ja se tunne, kun lukiessa päähäni pälkähti: ei tämä ole mikään muiden maiden juttu. Tällaista tapahtuu Suomessakin, ihan jatkuvasti. Jossain tuolla. Se aiheutti kylmiä väreitä, ja aiheuttaa vielä nytkin kun sitä ajattelen.
Minä olen tuntenut vetoa alamaailmaan aina ainoastaan kirjallisuuden kautta. Luen mielelläni alamaailmaan ja huumeisiin paneutuvaa kirjallisuutta, ja jossain vaiheessa se kiinnosti minua todella paljon - missään muussa mudoossa tuo maailma ei ole minua koskaan vetänyt puoleensa. Ehkä syy onkin juuri siinä: koska oma elämä on niin kaukana esimerkiksi Christiane F.:n elämästä, niin siksi kirja kiinnostaa ja tekee vaikutuksen.
Kaunokirjallisest Huumeasema Zoo ei ole mikään merkkiteos. Eikä sen tarvitsekaan olla - kirja on omaelämänkerrallinen, ja sen ajatus on tarinassa, sen pysäyttävyydessä. En olisi kaivannutkaan kirjallista ilotulitusta, vaan sain väristyksiä kirjan tapahtumista. Se riitti.
En sano että kaikkien olisi pakko lukea Huumeasema Zoo. Mutta ei se silti paha asia olisi, sillä minut kirja ainakin pysäytti ajattelemaan kaikkia niitä nuoria tyttöjä ja poikia jotka ympäri maailmaa antautuvat huumeille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!