keskiviikko 20. elokuuta 2014

Uusi myönteinen dekkarilöydös.

Perhosveitsi
Ansu Kivekäs
285 s. 
2014
Crime Time









Arvostelukappale


On aina ihanaa, kun postiluukusta tipahtaa kirjalähetys silloin kun sitä ei odota. Varsinkin kun yllärikirja posti tuntuu heti takakannen perusteella niin mielenkiintoiselta, että se on otettava heti lukuun. Niin minulla kävi Crime Timen lähettämän Perhosveitsen kanssa.

Tälläkertaa toimin hieman tavoistani poiketen, sillä kopioin juonikuvion suoraan kirjan takakannesta. Se on nimittäin niin nerokkaasti tiivistetty, etten varmasti itse parempaan, tai läheskään yhtä hyvään pystyisi:

"Opettajaksi pestautuva ympäristöaktivisti Valo Mäki haluaa pelastaa planeetan ja maineensa. 

Irmeli haluaa rakkautta vaikka väkisin. 

Rikosylikonstaapeli Tenho Puhakka haluaa naista ja käryttää Hymypoikamiehen. 

Pojat haluavat nuppinsa sekaisin, paitsi Erik, joka tahtoo kuolla. 

Eveliina Kirves saa haluamansa - talon lonkeron jäillä."

Minulle Ansu Kivekäs oli täysin uusi tuttavuus, vaikka hän on kansiliepeen perusteella kirjoittanut parikin nuorten dekkaria. Perhosveitsen perusteella minun täytyy ehdottomasti tutustua näihin nuortenkirjoihin, Kivekkään kirjoitustapa on nimittäin vetävä, ja tapahtumien lomassa pilkahteleva huumori kolahtaa minulle kuin sata volttia.

Mikään perusdekkari Perhosveitsi ei silti ole. Siinä ei tapahdu alussa rikosta jota ratkottaisiin. Enemmän mennään psykologisen jännityksen puolelle, joka tapahtuu enemmänkin ihmissuhteiden kautta. Jotain samaa siis tässä kirjassa on kuin Outi Pakkasen ihmissuhdedekkareissa, vaikkakin hieman raadollisempaa on Kivekkään kerronta. Ja raadollisemmissa aihepiireissä liikutaan ehdottomasti.

Olen onnellinen että sain tämän yllätys arvostelukappaleen, sillä en ole varma olisinko muuten kirjaan törmännyt. Tämä oli ehdottomasti yksi myönteisimmistä uusista kirjailijatuttavuuksista pitkään aikaan, ja suosittelenkin Ansu Kivekästä juuri sinulle, joka kaipaat hieman erilaista dekkaria.

★★★★

8 kommenttia:

  1. Juonitiivistelmä on kyllä hyvin salaperäinen ja selkeästi huumorilla leikittelevä. Tämän kirjan voisin hyvin lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tässä kirjassa oli jännitystä ja huumoria hyvin yhdistelty, tätä lukijaa miellytti kovasti. :)

      Poista
  2. Ihanaa aina lukea, kun joku on ihastunut sattumakirjaan :D

    VastaaPoista
  3. Nimi ja kansikuva ovat hyvät ja sopivat Lukuiloa Perhoslaaksossa lukuhaasteeseeni. Voipa olla, että kirja menee lukulistalla, vaikka olen dekkareita lukenut yli oman tarpeen tänä kesänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue vaan tämä Mai jos tulee sopiva dekkarinmentävä väli, nimittäin tämä oli hieman erilainen. Toimii silloinkin, kun on lukenut dekkareita paljon, ja vähän kyllästynytkin. :) Mutta toimii myös kovaan dekkarinälkään, ei siinä.

      Poista
  4. Kiitoksia ytimekkäästä arviosta. Pakkaseenkin tutustuin vasta tällä viikolla ja nyt tämä helmi odottaa lukijaansa e-kirjana - odotan juuri "erilaista" dekkarikokemusta kun en ole mikään dekkareiden suurkuluttaja. Muutenkin näyttää, että olemme kirjamaussa "samiksia" - olen tainnut blogata kirjalistasi tekijöistä ainakin puolesta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Anu. Mukava aina löytää ihmisiä joilla on yhteneväinen kirjamaku kuin minulla, sittenhän ainakin maku on hyvä ;) Toivottavasti tykkäät Perhosveitsestäkin!

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!