maanantai 18. huhtikuuta 2016

Lukuviikko: Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin

Kesän jälkeen kaikki on toisin
Siri Kolu
112 s. 
2016
Otava




 





 Kustantajalta


Tänään, maanantaina, alkaa valtakunnallinen Lukuviikko. Valtakunnallista lukuviikkoa vietetään 18.-24.4., ja sen tarkoituksena on ennnen kaikkea innostaa lapsia ja nuoria lukemaan pidempiä tekstejä. Viikon huipennuksena on lauantaina vietettävä Kirjan ja ruusun päivä, jolloin kirjakaupoissa on saatavilla Ronja Salmen esikoisteos, Onks noloo?.

Minäkin tottakai juhlin lukuviikkoa. Lukemalla, kuinkas muuten? Tulen luultavasti lukemaan viikon aikana tavallista enemmän lasten- ja nuortenkirjallisuutta, joten se tulee näkymään myös Lukutoukan kulttuuriblogissa. En tiedä eksynkö kirjaostoksille lauantaina, olisihan se jo perinteikästä...

Lukuviikon aloittaa Lukutoukan kulttuuriblogissa Siri Kolun uusi nuortenkirja Kesän jälkeen kaikki on toisin. Kirja, jossa ihana Siri Kolu tuo itsestään hieman vakavamman puolen esille. Puolen, jonka todella halusin nähdä.

Kesän jälkeen kaikki on toisin kertoo Peetusta. Transsukupuolisesta Peetusta, joka ei ole koskaan kokenut omakseen tytön vartaloa johon on syntynyt. Petra on siis aina ollut Peetu, yksi pojista. Kirjan nimi on todella kuvaava: kesän jälkeen Peetua odottaa leikkaus, jonka jälkeen hän voi olla kotonaan omassa ruumiissaan. Tie tähän ei ole ollut ruusuilla peitelty, vaan kivinen, mutta Peetu on kestänyt sen. Peetu siis odottaa, ja isä on päättänyt helpottaa hänen odotustaan. Isä on antanut Peetulle lahjan: kymmenen purjelentoa, kymmenen hetkeä taivaan rajassa. Ilmassa on helpompi puhua kuin maan pinnalla, ja kymmenen lentokerran aikana tulee jaettua muisto jos toinenkin. Ja viisaus.

Jos ihan totta puhutaan, niin minä tutustuin aikanaan Siri Koluun juuri tällaisen vakavamman kirjan kautta: hänen romaaninsa Metsän pimeään sai minut ihastumaan Kolun tyyliin kirjoittaa, ja nyt mieltäni kutkuttaa ajatus josko lukisin kirjan uudemman kerran. Menetin Kolulle sydämeni  Me Rosvolat -sarjan myötä ja Kesän jälkeen kaikki on toisin jopa jännitti hieman etukäteen. Siri Kolu, Rosvoloiden äiti, kirjoittamassa transsukupuolisesta Peetusta? Aihe ei ole helppo, oli kirjailija kuinka hyvä tahansa.

Ja mitä tekee Siri Kolu? Onnistuu. Kyllä, onnistuu. Transsukupuolisuus on minulle tuttu aihe lähipiirini kautta, ja pystyin eläytymään Peetun tarinaan ja persoonaan lujasti. Olen käynyt monia keskusteluja transsukupuolisen ystäväni kanssa aiheesta ja tiedän tästä aiheesta paljon faktatietoa sekä tietenkin tunneperäisiä asioita. Siksi hieman jännitin tätä kirjaa, sillä tiesin kokevani kirjan hyvin vahvasti, oli se sitten hyvä tai huono.

Ja se on hyvä. Siri Kolu on selvästi ottanut asiasta selvää. Hän on kirjoittanut Peetusta persoonan, joka tuntui elävältä - jonka muistot ja ajatukset tuntuivat niin aidolta ettei hän tuntunut kirjan hahmolta ensinkään. Hän tuntui siltä, että hän voisi istua vieressäni Sointulassa puhumassa elämästä, nauramassa - hän tuntui ystävältä. Kolu on kirjoittanut Peetusta tyypin, johon oikeasti haluaisin tutustua. Nyt hän jäi kirjan sivuille kun suljin kannet - mieleeni hän jää paljon pidemmäksi aikaa.

Aion antaa kirjan luettavaksi transsukupuoliselle ystävälleni, vaikkei hän usein nuortenkirjoja luekaan. Tahdon kuitenkin hänen lukevan Kolun kirjan, sillä minua liikutti hurjasti se miten Siri Kolu onnistuu kuvaamaan niitä kipeitä asioita joita ystäväni on minulle kuvannut. Leikkausta, ihmisten huutelemista, väärässä ruumiissa elämistä. Sitä elämää. Sen kaiken, ne aidot asiat, Kolu on saanut tähän kirjaan. Olen hämmästynyt. Ihmeissäni. Haltioissani.

Ja sitten on vielä sekin juttu että tämä kirja on ihan hiton hyvin kirjoitettu. En olisi odottanut mitään muuta, sillä Siri Kolu nyt on vaan ihan hitsin hyvä kirjailija - mutta tässä hän näyttää sen miten hän osaa kirjoittaa paitsi lapsille, myös nuorille. Hauskoista, mutta myös vakavemmista asioista.

Toivon todella tälle kirjalle lukijoita. Toivon että tämän löytäisivät nuoret, myös sellaiset jotka ovat niitä jotka huutelevat Peetun ja ystäväni kaltaisille ihmisille. Jospa he oppisivat jotain. Toivon, että tämän löytäisivät kaikki ne nuoret jotka kamppailevat oman ruumiinsa kanssa, sen ajatuksen että 'en kuulu tähän' - kirja antaa varmasti heille voimaa muutokseen. Kesän jälkeen kaikki on toisin ei ole kuitenkaan pelkkä nuortenkirja - se on kirja myös aikuisille, se on lukunautinto.

4 kommenttia:

  1. Minäkin lainasin tämän Nuorten(!)kirjan just. Kuulostaa siltä, että kannattaa lukea :)

    VastaaPoista
  2. Minäkin pidin tästä kovasti. En ole lukenut Kolulta aiemmin mitään tällaista vakavampaa teosta, ja tämä yllätti minut positiivisesti. On hienoa kuulla, että tämä on mielestäsi uskottava tarina, sillä pohdin lukiessani paljon, onko tämä kuinka samastuttava kirja transnuorille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kia, luinkin että pidit tästä, ihanaa! Tämä on tosiaan Kolun lastenkirjojen jälkeen jotain aivan erilaista, mutta on hienoa että kirja oli näin hyvä. Minun mielestäni kirjaassa oli totuuspohja, mutta aion tosiaan antaa sen vielä ystävälleni luettavaksi ja kysyä hänen mielipidettään. :)

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!