Anna Perho
159 s.
2015
Otava
Arvostelukappale
Kun Anna Perhon Pientä säätöä tipahti postiluukusta, ensimmäiset tunteeni olivat hyvinkin ristiriitaiset. Mikähän tämä oikein on? Takakansi ei heti iskenyt, ja taisinkin ensin miettiä lukisinko kirjaa ollenkaan. Kuitenkin, kun kuulin kirjasta puhuttuvan Radio Suomipopilla, mieleni muuttui. Tämänhän on pakko olla hauska! Tässä eräänä aurinkoisena päivänä mieleni vaati naurua, joten päätin lähteä säätämään.
Kirjan takakannessa suositellaan kirjaa niille, jotka ovat joskus tehneet jotain tyhmää. Luulen, että jokainen on, minä ainakin. Anna Perhokin tietää, ja siksi hän on kirjoittanut tämän kirjan. Pientä säätöä koostuu pienistä tarinoista, Perholle tapahtuneista sattumuksista, jotka saavat väkisinkin vähintään hymyn huulille, usein kirvoittavat ilmoille naurun. Kuten takakannessa sanotaan: Sählääminen on elämäntyyli. Ja tämä on kirja siitä.
Olen iloinen, että kuulin Radio Suomipopilla puhuttavan tästä kirjasta. Muuten olisi voinut pahimmillaan käydä niin, että kirja olisi typerien ennakkoluulojeni takia jäänyt hyllyyn lukemattomana. Ja se olisi ihan oikeasti ollut menetys. Sen jälkeen, kun olin lukenut Jussi Valtosen Siipien kantamat, mieleni vaati jotain hauskaa, eikä ehkä mikään kirja olisi sopinut siihen tilanteeseen paremmin kuin Pientä säätöä.
Minä en herkästi naura kirjalle. Saatan hymyillä, hymähdellä, ehkä naurahtaa, mutta en nauraa. Tälle ei voi olla nauramatta. Etenkin ratkiriemukas kertomus siitä, kuinka Perho tapaa idolinsa Asko Kallosen ravintolassa, on jotain mikä sai minut hirnumaan naurusta. Ja se naurattaa minua vieläkin, kun ajattelen sitä.
Pidän Perhon tavasta kirjoittaa. Siinä on nainen, joka osaa nauraa itselleen. Kaikki eivät sitä osaa, joten mielestäni se on taito sinällään. Tulenkin varmasti lukemaan Perhon kolumneja jatkossa, niin ihastuin tähän leidiin. Kovasti uteloittaa myös Radio Aallon aamu, jossa Perho loistaa, mutta ounou. Olen aamuohjelmani valinnut, se on Radio Suomipopin Aamulypsy. Mutta ehkä joskus uskaltautuisin silti vaihtamaan kanavaa.... mitään en kuitenkaan lupaa, se olisi aika hurjaa jopa minulta.
Yhdessä illassa minä tämän ahmaisin. Nauroin, nauroin, ja nauroin, ja petyin kun se loppui. Heittäkää muutkin ennakkoluulonne nurkkaan, ja lukekaa tämä! Perho on oikeasti hauska nainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!