Jojo Moyes
Suomentanut Heli Naski
475 s.
2015
Gummerus
Arvostelukappale
Tuossa jokin aika sitten posti toi minulle ennakkokappaleen Jojo Moyesin uudesta romaanista Kerro minulle jotain hyvää. Paketin mukana oli lupaavasti nenäliinapaketti, joten aavistettavissa oli, että luvassa olisi kyyneleitä. Kirja ei kuitenkaan välittömästi päässyt lukuun, mutta sitten kun blogiarvioita alkoi tulla, ja ystäväni alkoivat hehkuttaa kirjaa, halusin lukea kirjan heti. Nyt vietinkin pari päivää nenä tiiviisti kirjassa - en malttanut laskea sitä käsistäni.
Louisa, 27 vee, etsii kuumeisesti työpaikkaa. Hän kokeilee montaa työtä, ja inhoaa jokaista välittömästi. Hän ei pärjää työttömyyskorvauksilla, joten työpaikka täytyy löytää pian. Yhtäkkiä hänen eteensä tulee tilaisuus - hänet palkataan neliraajahalvaantuneen Willin avustajaksi. Ennen onnettomuutta Will on ollut energinen ja seikkailunhaluinen mies, joka on elänyt kuin viimeistä päivää. Onnettomuuden jälkeen hänen elämänsä on ollut harmaata, ellei jopa mustaa. Will kiukuttelee kaikille, myös Louisalle kun tämä aloittaa työpaikassaan. Louisa ottaa kuitenkin haasteen vastaan - hän päättää tuoda värit takaisin Willin elämään. Keinolla millä hyvänsä.
Olen lukenut taas kerran jotain uskomattoman hyvää. Otin kirjan käsiini maanantai aamuna, ja laskin sen käsistäni eilen illalla sängyssä. Tämän upean romaanin parissa vierähti kaksi intensiivistä päivää, jotka toivat mukanaan paljon. Ne toivat mukanaan täydellisen rakastumisen kirjaan ja sen hahmoihin, jotka olivat mahtavia.
Will ja Louisa. Parhaat romaanihenkilöt pitkään aikaan. Rakastin - ihan totta rakastin! - molempia Will, sarkastisen huumorintajunsa kanssa, ja Louisa, ihana, pirteä, persoonallinen nuori nainen. Voi ei miten suloisia molemmat. Elin heidän kanssaan tämän tarinan läpi - vuoroin itkin, vuoroin nauroin, ja kumpikin noista asioista on juuri sitä, mitä hyvässä rakkaustarinassa kuuluu ollakin.
Kirja on äärettömän kaunis rakkaustarina. Rakkaus kirjassa antaa odottaa itseään, ja itse ainakin kiemurtelin kuumeisesti - milloin se oikein alkaa - mutta tavallaan se rakkaus on läsnä koko kirjan ajan. Kerro minulle jotain hyvää on kertomus kahdesta ihmisestä, jotka tuovat valoa toistensa elämään. Se on tarina elämästä.
Tahtoisin jakaa teidän kanssanne tunnemyrskyn, jonka kirjan loppupuoli aiheutti. En kuitenkaan ole niin tyhmä, että paljastaisin sivulauseessakaan, mitä kirjan loppupuoli tuo tullessaan, joten sanon vain - suuria tunteita tämä kirja tuo tullessaan. Sen lupaan.
Suosittelen tätä kirjaa kaikille. Varsinkin teille, naiset, jotka haluavat lukea kauniin tarinan. Jojo Moyes tarjoaa aivan hemmetin hyvän sellaisen!
Ihana kirja, oikea tunnemyrskykirja ja minä tarvitsin niitä nenäliinoja tosi paljon ;)
VastaaPoistaTämä kuulostaa aika hyvältä :) Tosin lukulistalla on jo aivan liikaa kirjoja...
VastaaPoistaKuulostaapa hillittömän ableistiselta asetelmalta, joka on nähty kirjallisuudessa aivan liian monta kertaa. Toivottavasti itse teos tarjoaa jotain muuta kuin sitä vastenmielistä perinteistä vammaiskuvausta, miltä se kuulostaa.
VastaaPoistaNessuja en usko tarvitsevani, mutta enköhän tämän jossain vaiheessa lue, kaiken juupas eipäs chick-litikö vaiko eikö mietinnän jälkeenkin ;-) Oikein kiva arvio!
VastaaPoistaPidin tästä kovasti (luin enkuksi), mutta itse näin tämän enemmän muuna kuin rakkausromaanina - vaikka rakkauttakin toki oli, mutta mutta... minä koin, että enemmän kyse oli (elämän)kaipuusta ja ystävyydestä. Mutta yhtä kaikki, ihana kirja <3
VastaaPoistaMaija Haavistolle sanoisin, että tämä ei ole vastenmielinen eikä (vammaisia) jotenkin halveksuva saati vammaisuutta romantisoiva kirja. Tietenkään en voi puhua kuin omasta puolestani eli vaikea sanoa, miten vaikkapa vaikeasti liikuntavammainen tämän kokisi.
Ei kai se ole vain siitä, että miten vammainen tämän kokisi vaan miten kirja sijoittuu laajempaan kirjallisuuden kontekstiin. Vrt. ei ole mitään pahaa sinänsä siinä, että vammainen/homo/tms on kirjassa pahis, mutta jos tämä toistuu poikkeuksellisen usein, se muuttuu epämiellyttäväksi stereotypiaksi.
PoistaOn valitettavan yleinen konsepti, että a) vammainen on hänet vammauttaneen traagisen onnettomuuden katkeroittama (onnettomuuksista vammautuneetkin ovat aivan yliedustettuja fiktiossa, sairaudet ovat kai liian tylsiä) b) vähemmistöön kuulumaton ihminen rakastuu vähemmistöön kuuluvaan (yleensä vammainen, köyhä tai etniseen vähemmistöön kuuluva) ja alkaa tätä "pelastaa", mutta huomaakin että myös vähemmistön edustajalla onkin (yllättäen) hänelle jotain annettavaa. Tästä tulee helposti tosi ongelmallinen dynamiikka. Voi olla, että tässä teoksessa ei, ja harkitsenkin sen lukemista jotta voin itse sanoa, mutta jotkut kirjan lukeneet Goodreads-arvostelijat ovat kanssani samoilla linjoilla.