Caitlin Moran
Suomentanut Sari Luhtanen
360 s.
2015
Schildts & Söderströms
Arvostelukappale
Ensin iloiset uutiset: pieni ihminen on syntynyt maailmaan. Älkää ihmetelkö, kyse ei ole minun vauvastani. Siskoni toisella puolella Suomea sai pienen tyttövauvan Naistenpäivänä, ja hän on niin kaunis, että täällä vaan huokailen kuville. Ja lisää iloa: sain kuulla, että minusta tulee tuon ihanan pienen tytön kummi. Olen tästä niin onnellinen, etteivät sanat riitä kertomaan. Sen voin luvata, että kummi tulee ainakin opettamaan tytön pienestä pitäen kirjojen maailmaan, jotta tämä maa saisi yhden lukutoukan lisää. Eli täytyy tutustua entistä paremmin lastenkirjallisuuteen.
Aiheesta toiseen, eli tähän kirjaan. Caitlin Moranin kirja Näin minusta tuli tyttö ilmestyi perjantaina, mutta minä onnellinen sain siitä ennakkokappaleen jo aikaisemmin. Päätin ottaa sen luettavaksi juuri ennen ilmestymistä, että saisin blogattua ajatukseni tuoreeltaan, ja ilman ajastamista. Eli nautin kirjasta parina päivänä kuluneella viikolla. Todellakin nautin!
Eletään vuotta 1990, Johanna Morriganin elämää. Johanna on nolannut itsensä esiintyessään paikallis tv:ssä, eikä elämässä tunnu olevan juuri mitään järkeä. Hän on sitä mieltä, että hänen täytyy tappaa itsensä, mutta ei Johanna kuolla halua. Hän tahtoo muuttua joksikin muuksi. Ja niin hän tekeekin.
Johanna luo nahkansa, ja esiin astuu Dolly Wilde. Dolly Wilde pukeutuu aina mustaan, käyttää runsaasti alkoholia, tupakoi ja harrastaa estottomasti seksiä satunnaisten miesten kanssa. Mutta onko Johanna loppujen lopuksi onnellinen Dollynakaan?
Näin minusta tuli tyttö on samaan aikaan vakava ja hervottoman hauska. Löysin Johannasta, tai oikeammin sanottuna Dollysta, samoja piirteitä kuin minussa oli villeimpinä vuosinani (luojan kiitos ne ovat takana päin!) ja se teki minulle kirjasta vakavan. Missään vaiheessa en kuitenkaan lukiessani vaipunut angstin syövereihin, vaan Moranin kirjassa viljelemä huumori sai minut nauramaan. Uudelleen ja uudelleen.
Uskon, että Sari Luhtanen oli juuri oikea valinta kääntäämään tätä kirjaa. Luhtasen omissa kirjoissakin pilkahtelee huumori, ja uskon, että hän on tavoittanut Moranin ajatuksen ja tyylin täydellisesti. Olen aina pitänyt Luhtasen kirjoista, joten tätäkin kirjaa luin hänen kääntämänään todella mielelläni.
Ehkä se, miksi pidin kirjasta tavattoman paljon, on juuri Johanna/Dolly. Samaistuin häneen ehkä pelottavankin paljon, elin hänen kanssaan koko kirjan alusta loppuun. Saivatko Dollyn sekoilut kaipaamaan villejä nuoruusvuosia? No eivät kuitenkaan. Ne on eletty, ja niiden muisteleminen välillä naurattaa, välillä itkettää. Nyt, Moranin käsittelytavan ansiosta, muistot naurattivat.
Feminismi asuu tässä kirjassa. Uskon myös, että se asuu Caitlin Moranissa, niin selvästi kirja sitä henkii. Se henkii Johannan/Dollyn vahvuutta, ah miten ihanasti, se saa minutkin tuntemaan itseni feministiksi! Feminismikin on kuvattu huumorin kautta, ei ryppyotsaisesti tai saarnaavasti, vaan hauskasti. Se ei saa juoksemaan kirjaa karkuun.
Caitlin Moran on idolini. Pakko lukea lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!