Synkkä, synkempi, Lasiruumiit.

Lasiruumiit
Erik Axl Sund
Suomentanut Kari Koski
411 s. 
2015
Otava








Arvostelukappale


Jotkut lukijani saattavat muistaakin rakkauteni Erik Axl Sundiin ja Varistyttö trilogiaan. Jos muistatte, ette ehkä ihmettele sitä, miten odotinkaan tätä uutta teosta, Lasiruumiita. Odotin innoissani, mutta silti jännittyneenä: onko teos yhtä hyvä, vai joudunko pettymään?

Lasiruumiissa on synkkä aihe. Todella synkkä. Kirjan keskiössä on kaksi aihetta: black metal ja itsemurhat. Ruotsissa tapahtuu kummia: nuori ihminen toisensa jälkeen tekee itsemurhan. Nuorten välillä on yhteys: he ovat kaikki kuunnelleet kuollessaan samaa yhtyettä. Mystistä, raakaa black metal yhtyettä nimeltä Nälkä. Kun rikospoliisi Jens Hurtig alkaa tutkia tapausta, hän ei voi aavistaakaan, mitä tulee löytämään.

Kun sain kirjamessuilla kuulla kirjailija kaksikolta uuden teoksen aiheen, entinen pieni black metallisti sisälläni huusi hurraata. Kyllähän noiden pitkätukkaisten miesten ulkonäöstäkin näkee, ettei nyt liikuta heille aivan vieraalla aihealueella. Ja sen huomasi lukiessa: aiheeseen on paneuduttu. Tämä synkkääkin synkempi musiikinlaji on tuttu juttu, ja siitä myös kirjoitetaan niin. Ymmärretään black metallin synkkyys. Se, miksi joku sitä kuuntelee.

Vaikka olenkin aika positiivinen ihminen nykyisin, niin silti riemuitsin tämän kirjan synkkyydestä. Sillä synkkähän Lasiruumiit on, jos mikä. Hurmaavan synkkä, joka viettelee mustuuteen. Varistyttö-trilogia oli myös synkkä, raaka, hurmaava, mutta ehkä kenties vielä enemmän minä rakastuin tähän kirjaan, joka on itsenäinen romaani, mutta myös (onneksi) uuden sarjan avaus. Olen innoissani.

Vaikka olen Lasiruumiiden jälkeen lukenut jo yhden kirjan, olen silti vieläkin vähän tämän kirjan maailmoissa. Se ei unohdu, on jäänyt elämään minun pääni sisään, ja ehkä sydämeenkin. Sillä, kaiken sen positiivisuuden alla sisälläni asuu vieläkin synkkä metallisti tyttö. Joka rakastaa juuri tällaista kirjallisuutta.

Tavallaan ymmärrän niitäkin, jotka eivät tähän kirjaan syty. Tähän pitää olla vähän luonnetta, vähän taipuvuutta synkkyyteen, vähän taipuvuutta rakastumaan juuri tällaiseen kirjaan. Facebookin dekkariryhmässä on käyty kiivaita keskusteluja Erik Axl Sundista, ja välillä mieleeni on jopa juolahtanut, olenko jotenkin kummallinen kun rakastan tätä kirjailjia kaksikkoa, ja heidän kirjojaan. Onneksi on niitä, jotka ovat kiivaasti kanssani samaa mieltä; jotka ovat aivan yhtä paljon hurmaantuneet näistä kirjoista.

Jos tahdot hieman synkistellä, lue Lasiruumiit. Sitä saa mitä tilaa, ja saa vielä mahtavan kirjan.