Kirja joka kasvattaa siivet.

Siipien kantamat
Jussi Valtonen
221 s. 
2007
Tammi












Luin Jussi Valtosen Finlandia palkitun teoksen He eivät tiedä mitä tekevät pian voiton jälkeen. Se teki minuun suuren vaikutuksen, ja se onkin mielestäni yksi parhaista Finlandia voittajista joita olen lukenut. Kun Valtosen aiempi teos, Siipien kantamat, ilmestyi pokkarina, en tietenkään voinut vastustaa kiusausta, vaan kirja oli pakko ostaa omaan hyllyyn.

Siipien kantamat on matka suomalaisen miehen sielunmaisemaan. Se on kertomus Juhanin, aivan tavallisen äidinkielen opettajan tunteista, elämästä, ja siitä, kuinka hän kiinnostuu aivan liikaa oppilaastaan, nuoresta ja kauniista Mariannesta. Hän tahtoo olla tytön lähellä, tahtoo olla tämän kanssa samaa mieltä, mutta tietää kuitenkin toimivansa väärin. Siipien kantamat on myös romaani oikeasta ja väärästä. Ja paljon enemmän.

Se, miten paljon minä pidin He eivät tiedä mitä tekevät teoksesta, ei yllä lähellekään niitä tunteita, joita Siipien kantamat minussa herätti. Valtonen on tässä mahtavassa, pienessä teoksessaan onnistunut kuvailemaan niin laajalta skaalalta tunteita ja elämää, että se kasvatti minun tunteilleni siivet. Se kasvatti minulle siivet. Siivet, jotka aukesivat kirjan viimeisillä sivuilla, ja päästin itseni lentoon. Upeaa.

Vaikka kirjan kantavana teemana onkin Mariannen ja Juhanin suhde, on kirja paljon muutakin. Se on matka syntymästä kuolemaan, rakastumisesta eroamiseen. Reiluun kahteensataan sivuun Valtonen on onnistunut ihailtavalla tavalla tiivistämään niin paljon tunnetiloja, niin kauniin tarinan, että tätä lukijaa huimaa.

Siipien kantamat on kokonaiskuvaltaan mollisävytteinen, vaikka on rivien välissä toivoa, iloakin. Silti kokonaisuus jää surun puolelle, ja surullinen ja hieman pakahtunut olo minulla olikin, kun kirjan kannet suljin. Täytyi pysähtyä ajattelemaan hetkeksi lukemaansa.

Kiitos, Jussi Valtonen, tästä hienosta kirjasta. Kiitos, mahtavasta matkasta, ja siivistä, jotka kirjasi selkääni kasvatti.