tiistai 31. maaliskuuta 2015

Marco Kosonen: Muurikaupunki

Muurikaupunki
Marco Kosonen
321 s. 
2015
Like









Arvostelukappale


Ohoh, olenpa lukenut tässä kuussa paljon. Jonkinlainen lukuflow onkin ollut päällä, hyvä kirja toisensa jälkeen, ja vielä sellaisia kirjoja jotka on lukenut nopeasti. Ja lisättynä vielä siihen, että on ollut aikaa lukea! Marco Kososen kirja taitaa olla yhdeksästoista kirja, jonka tässä kuussa olen lukenut.

Muurikaupunki kertoo Marcista, levottomasta nuoresta miehestä, joka ei viihdy pohjoisessa synnyinkaupungissaan. Hän päättääkin matkustaa idän ja lännen risteytymään, Muurikaupunkiin, joka tunnetaan eräänlaisena kulttuurin pesäkkeenä. Muurikaupungissa Marc liittyy aloittelevaan bändiin, ja pääsee elämään unelmaansa.

Nyt kävi niin, että kirja ja lukija eivät kohdanneet. Joka on äärettömän harmillista, sillä Muurikaupungissa on kaikki ainekset, joista minun periaatteessa pitäisi pitää. On rokkia, on 80-lukua, on kulttuuria. Kirja ei ole ollenkaan hassummin kirjoitettukaan. Ja silti minä en syttynyt? Missä vika. Lukija ei voi kuin pyöritellä päätään ja ihmetellä.

Paljastettakoon kuitenkin jotakin kirjasta: Muurikaupunki ei ole mikään fantasiamaailman kaupunki, niin kuin alunperin luulin, vaan sehän on tietenkin Berliini. Sain aikamoisen ahaa elämyksen, kun sen tajusin, vaikka onhan se tavallaan selvääkin; no, muurit! Berliini on kuvattu niin hurmaavasti tässä kirjassa, että teki mieli matkustaa sinne heti. Niin, ja nimenomaan 80-luvun länsi-Berliiniin.

Luulen, etten ollut oikeanlaisessa tunnelmassa lukemaan Muurikaupunkia. Sillä vaikken kirjaan syttynyt, voin hyvillä mielin suositella sitä varsinkin ns. vaihtoehto lukijoille, jotka kaipaavat kirjalta hämyisyyttä ja rock meininkiä. Sillä niitä Muurikaupungista kyllä löytyy!

Mainitsin ystävälleni kirjasta, ja siitä, että tässä puhutaan esimerkiksi Nick Cavesta ja The Curesta. Rock musiikista pitävä ystäväni innostui heti, ja kirja löytääkin pian uuden, hyvän kodin. Olen varma, että ystäväni rakastuu kirjaan, hän on juuri sen kaltainen ihminen.

1 kommentti:

  1. Löysin vasta nyt tämän kirjan. Monet asiat tekivät lukemisen helpoksi. Pidin ajankuvasta ja miljööstä. Berliini tuntui todelliselle.

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!