Kate Morton: Kaukaiset hetket

Kaukaiset hetket
Kate Morton 
Suomentanut Natasha Vilokkinen
727 s. 
2015
Bazar








Saatu ystävältä


Kaukaiset hetket päätyi hyllyyni ystävän kautta - siitäkin huolimatta että muutama bloggarikollega ei kirjaa ollut rakastunut. Pohdin kuitenkin itsekseni, ettei Morton aivan huonoa kirjaa voisi kirjoittaa: sen verran mielipiteet minuun vaikuttivat, etten kirjaan oikopäätä tarttunut, vaan se odotti hyllyssäni sopivaa hetkeä jonkin aikaa. Onneksi, onneksi nyt sopiva hetki tuli. Yli 700 sivuinen kirja oli täyttä nautintoa.

Kaukaisissa hetkissä eletään kahta aikaa: eletään vuotta 1992 jolloin pääroolissa on Edie. Edie on kustannusalalla työskentelevä nuori nainen, jonka suhde äitiinsä ei ole läheinen, eikä kovin helppo. Edien äiti järkyttyy, kun saa yli viisikymmentä vuotta matkalla olleen kirjeen ja se herättää tyttären huomion - mitä kirjeessä lukee?

Edien äiti oli toisen maailmansodan aikaan evakuoituna Kentin maaseudulle, ja sattuman kautta hän päätyi asumaan Milderhurstin vanhaan kartanoon. Meredithille, Edien äidille, avautui uusi maailma Blythen sisarusten kautta: Meredithin oli vaikea palata takaisin arkeen ja Lontooseen. Äidin salaisuudet alkavat pikku hiljaa tutkimustyön ansiosta aueta myös Edielle, eikä hän olisi osannut arvata millaisia asioita vanha linna onkaan pitänyt sisällään. Edien tarinan rinnalla kuljetaankin sodan aikaisissa vuosissa ja kerrotaan Blythen sisarusten tarinaa.

Onneksi meitä lukutoukkia on moneksi, ja moneksi on myös meidän kirjamakujamme. Mutta tästä eteen päin muistan sen, etten hylkää ajatuksissani kirjaa, josta joku ei ole pitänyt: yhtä hyvin minä saatan rakastaa sitä. Sillä minä rakastin Kaukaisia hetkiä. Vajosin Kate Mortonin luomaan maailmaan kahdeksi päiväksi, jonnekin historian lehtien havinan keskelle, Blythen sisarusten luokse Midlerhurstin linnaan. Sillä siellä minä olin, tiiviisti, sodan keskellä. Ja tuo aika, jonka siellä vietin, se oli ihanaa.

Olen käsittääkseni lukenut jokaisen Mortonilta suomennetun romaanin, ja pitänyt niistä kaikista. Paluu Rivertoniin avasi minulle tien Mortonin kanssa, ja silloin häneen rakastuin. Olen lukenut kirjan kahdesti, ja rakastin sitä kummallakin kerralla. Hylätty puutarha oli sekin elämys, ja niin oli Kaukaiset hetketkin. Se oli täydellinen lukuromaani, sellainen jonka sivuja tahtoo kääntää yksi toisensa perään.

Kaukaiset hetket ei ole nopeatempoinen romaani, vaikka se onkin nopealukuinen. Tapahtumat etenevät rauhallisesti, kiirehtimättä ja lukija saa eläytyä kirjan hetkiin kaikessa rauhassa. Tämä ei ollut lainkaan huono asia: ei hyvän kirjan tapahtumien tarvitse aina raketin lailla edetä. Ehkä hidastempoisuus onkin yksi parhaista puolista kirjassa: siitä ehtii nautiskella ja hahmoihin ehtii tutustua.

Hahmot olivatkin yksi parhaista asioista Kaukaisissa hetkissä. Rakastuin kahteen päähenkilöistä tavattomasti: Edie oli aivan ihana lukutoukka, viisas nuori nainen, johon tahtoisin tutustua oikeastikin. Toinen joka vei sydämeni oli Juniper: ihana, vaikea Juniper. Voi miten osasinkaan toisinaan samaistua häneen! En rakastu kirjaan päättömästi jos en voi rakastua sen hahmoihin. Mortonin taito luoda päähenkilöt on kuitenkin niin hieno, että jokaisessa hänen kirjassaan olen voinut rakastua myös hahmoihin.

Kaukaiset hetket on yksi syksyn parhaita kirjaelämyksiä. Joskus tuntuu vaikealta tarttua paksuun kirjaan - entäs jos kirja ei kannakaan loppuun saakka? Mortonin kanssa paksuutta pelkää turhaan: se kantaa aina.