Lukutoukka-Krista on poissa

Lukutoukka-Krista menehtyi 27.3.2017 äkilliseen sairauskohtaukseen. Tämä on viimeinen postaus Kristan muistolle. Blogi jää elämään Kristan muistomerkkinä.

Lukuisat koskettavat muistosanat löytyvät Kristan äidin Pihakuiskaajan puutarhassa -blogista: Rakas tyttäremme on poissa.

Sini Helminen: Kaarnan kätkössä

Kaarnan kätkössä (Väkiveriset osa 1)
Sini Helminen
220 s. 
2017
Myllylahti









Arvostelukappale kustantajalta 


Odotin Sini Helmisen esikoisromaania kovasti sillä Kaarnan kätkössä tuntui jo etukäteen vievän minut sellaiseen maailmaan josta pitäisin. Ja silti Helminen pääsi yllättämään positiivisesti, niin positiivisesti etten olisi malttanut kirjaa käsistäni laskea.

Avasin Kaarnan kätkössä kannet alkuviikosta istuessani kahvilassa ja juutuin kahvikupin ääreen pidemmäksi aikaa kuin alunperin oli tarkoitus. Istuin lukien, unohtaen ympäröivät ihmiset ja sen että kahvi jäähtyi. Tiedättehän te, lukutoukat, näin käy joskus? Jossain vaiheessa kuitenkin poistuin odottamaan kyytiäni ja kun aikaa oli, tartuin bussipysäkillä kirjaan. Ja harmitti niin vietävästi kun kyytini tuli ja piti irtautua kirjan maailmasta hetkeksi. Tällaista se on, hyvän kirjan kanssa.

Kaarnan kätkössä siis aloittaa neliosaisen fantasiasarjan joista jokainen osa kietoutuu eri teemaan: metsään, vuoreen, veteen ja maahan. Kaarnan kätkössä vei minut metsään ja Helminen todella osaa luoda tunnelman. Helmisen fantasiasarja on reaalifantasiaa, juuri sitä tyyppiä josta minä pidän: täysin fantasiamaailmaan en osaa sukeltaa mutta kun fantasia saa ympärilleen realistisia piirteitä niin johan sytyn. Sytyin nytkin.

Pääosaa näyttelee Pinja. Pinja jonka elämä tuntuu olevan pilalla yhden kännisen kuvan myötä, poikaystävä on historiaa ja hyvä koulumenestys on mennyttä. Äiti pakottaa hänet kesätöihin ja sitä kautta Pinjalle avautuu uusi maailma: sinne ovet avaa työkaveri Virve. Virvellä on punainen tukka ja hän tuoksuu pihkalta ja voi miten Pinja hänestä pitääkään. Selittämättömän paljon. Ja voi miten hän tahtoisi päästää Virven lähelle, ihan lähelle, mutta Pinjalla on selässään salaisuus jota hän ei tahdo paljastaa... Salaisuus on myös Tuulia jonka vain Pinja näkee, Tuulia joka väittää Pinjassa virtaavan metsänväen verta. Mitä ihmettä?

Jos kotimainen mytologia kiinnostaa, on minun helppo suositella sinulle Helmisen fantasiasarjan avausta. Sini Helminen pukee reaalifantasian viittaan suomalaisen metsän ja mytologian, hän tuo Pinjan elämään hiidet ja metsänväen, Tapiolan jossa nämä elävät. Oli kuin Helminen olisi avannut minullekin oven Tapiolaan, näyttänyt sen vehreyden. Ja kyllähän hän näytti, näin vehreyden silmieni edessä, mielessäni, lukiessani.

Vaikka Väkiveriset onkin suunnattu ennen kaikkea nuorille lukijoille, en näkisi yhtäkään syytä miksei tästä kirjasta voisi nauttia yhtä hyvin aikuinen lukutoukka. Toki löytyy paljon heitä jotka ajattelevat ei, en minä olen kohderyhmää, en minä voi lukea nuortenkirjoja. Pyh pah, en edes aloita saarnaani tuosta aiheesta. Sanon vain, kokeilkaa Helmisen esikoisromaania, antakaa hänen viedä teidät metsään! Nautitte.

J.D. Salinger: Sieppari ruispellossa

Sieppari ruispellossa
J.D. Salinger
Suomentanut Arto Schroderus 
289 s. 
2004
Tammi











Sieppari ruispellossa, kirja joka on ollut todella kauan lukulistallani. Jo aikoina kun en ollut kovinkaan innostunut klassikoista olin kuitenkin kiinnostunut Siepparista, niin paljon siitä puhuttiin. Kirjoissa ja erinäisissä kirjallisuus keskusteluissa. Tuntui, että tämä kirja täytyy lukea.

Nyt, viimein. Salingerin klassikko on tullut aina säännöllisin väliajoin mieleeni, pitäisipä sekin lukea ajatuksen kanssa. Kun kirja ei löydy omasta hyllystä eikä kirjasto ole ollut piipahdettavan välimatkan päässä, ajatus on kuitenkin aina haihtunut ja Sieppari päätynyt vain goodreadsin to-be-read listalleni. Onneksi satuin selaamaan listaa kun pohdin mitä kirjastosta lainaisin ja viimein Sieppari ruispellosta oli kirjastokassissani. Ja pian käsissäni, luettavana.

Monet teistä varmasti tuntevat Salingerin kertoman tarinan. Kerrotaan kuitenkin hieman teille joille Sieppari ruispellossa ja Holden Caulfield on vieras. Holden, 16-vuotias nuorimies on vähän hukassa. Hukassa elämänsä kanssa ja sen mihin sen elämän oikein antaisi nuorta miestä johdattaa. Holden erotetaan koulusta eikä hän jää turhaan odottelemaan vanhempiensa tuomiota vaan päättää ottaa jalat alleen. Kun harhailee yksin New Yorkissa ja ne ihmiset joiden kanssa on tekemisissä ovat vain tuttavia niin pää tuppaa herkästi menemään pyörälle. Sen huomaa Holdenkin joka alkaa pyöritellä suuria kysymyksiä kuten sitä, mihin minä oikein kuulun?

En ihmettele Salingerin romaanin klassikkoasemaa ja sitä että olen lukenut (ja kuullut) tästä romaanista niin paljon. Lukiessani mietin miten olisin suhtautunut tähän jos olisin lukenut kirjan vaikka kymmenen tai viisitoista vuotta sitten, aikana jolloin olin itse totaalisen eksyksissä. Miten Sieppari ruispellossa olisi silloin kolahtanut? Se teki vaikutuksen nytkin mutta luulen että nuoreen Kristaan tämä olisi aiheuttanut lähtemättömän jäljen - luultavasti olisin lukenut tämän uudelleen ja uudelleen. Samaistuen Holdeniin.

Nyt en samaistunut Holdeniin mutta luin Siepparin ruispellossa silti nauttien. Arto Schroderuksen uusi, 2004 julkaistu käännös (ensimmäinen käännös on Pentti Saarikosken) on kaikin puolin hieno ja mieleeni nousee sitä kuvailemaan sana uskottava. Schroderus ikään kuin puhuu Holden Caulfieldin kielellä, 50-luvulla New Yorkissa kulkeneen, vähän hukassa olevan, nuoren miehen kielellä ja se toimii. Minä kuulin suomennoksessa Holdenin äänen.

Toivon että Sieppari ruispellossa päätyisi yhä tänäkin päivänä nuorten lukijoiden käsiin. Sellaisten nuorten lukijoiden jotka ovat vähän hukassa, hukassa kuten Holden. He ymmärtäisivät Holdenia ja Salingerin luomaa maailmaa. Nuori Kristakin olisi tätä ymmärtänyt, kenties vielä paremmin kuin kolmekymppinen Krista. Voi kun voisin lähettää Siepparin ruispellossa reilut kymmenen vuotta ajassa taaksepäin ja antaa tämän itselleni lahjaksi, sanoa kaikki järjestyy vielä, älä huoli.

Kirjapöhinää tiedossa - Jyväskylän kirjamessut 25.-26.3.

Ihana, ihana kevät. Kirjakevät pyörähti käyntiin jo hyvän aikaa sitten mutta kevät - se tuntuu todella olevan täällä. Aurinko on ilahduttanut viime aikoina usein ja kevätpäivänseisauskin oli juuri. Minä luovuin viimein kausivaloistani ja ostin kotiin narsisseja. Kevät, olet tervetullut.

Jyväskylän kirjamessut ovat yksi kevään merkki. On ihanaa että näin keväälläkin on kirjapöhinää kirjamessujen muodossa ja viime keväänä Jyväskylässä käydessä tuli todetuksi että kyseessä on oikein mukava tapahtuma. Uskon että nämäkin kirjamessut kehittyvät ja kasvavat vuosi vuodelta ja odotettavissa on todella mukava viikonloppu.

Oletko tulossa paikalle? Jos olet ja jos näet minut kirjapöhinän keskellä, nykäise hihasta. Hyvään kirjakeskusteluun on aina aikaa! Annan muutaman vinkin mitä kannattaa esimerkiksi viikonlopun aikana käydä kuuntelemassa:

Lauantaina Keskisuomalainen lavalla kello 13.30 on Dekkaripaneeli konnat ja koukut. Aiheena ovat rosvot ja poliisit rikoskirjailijan silmin ja paneelia vetää puheenjohtaja Harri Nykänen. Vastaajina ovat Jarkko Sipilä, Markku Ropponen, Tapani Bagge, JP Koskinen sekä Matti Laine.

Päällekäin dekkaripaneelin kanssa menee kun Taija Tuominen haastattelee ihanaa Mila Terästä hänen hienosta Jäljet romaanistaan, Tapper -lavalla kello 13.30.

16.00. Tapper -lavalla on edellisvuoden Jyväskylän kirjamessuilta tuttu Tapetaan kirjailija -ohjelmanumero jota on luotsaamassa kyselijänä ja ylituomarina Tarja Tornaeus. Kilpailemassa ovat Niina With, Tanja Kaarlela, Jasu Rinneoja, Juha Mäntylä sekä Jari Rusanen. Olen ehdottomasti yleisössä kannustamassa... no, kaikkia!

Aristoteles -lavalla on heti aluksi jotain hyvin mielenkiintoista. Kello 11.00 nimittäin Jarkko Sipilä haastattelee Marko Lönnqvistiä joka on kirjoittanut omaelämänkerrallisen teoksen Elämäni gangsterina. Tuo kirja on vielä lukematta mutta pikkuisen toivon että olisin Jyväskylässä jo heidän esiintymisensä alkaessa!

Kirjapöhinä jatkuu sunnuntaina ja minä tietysti kehotan suuntaamaan Paviljonkiin jo heti kello 11.00. Silloin nimittäin Tapper -lavalla on aiheena Sirkuspoika Oliver -kirjoituskilpailu jossa minä olin yhtenä tuomareista ja sunnuntaina myös lavalla haastateltavana. Paikalla on myös kuvittaja Veera Miettinen sekä (luultavasti?) kirjoituskilpailun voittaja Asta Ikonen.

Sunnuntai on minun osaltani lyhyempi messupäivä mutta kiinnostavaa ohjelmaa kyllä riittäisi. Kello 13.00 Tapper -lavalla haastateltavana on Attan aarre dekkarin kirjoittanut ulkomaantoimittaja Mika Hentunen (suosittelen myös lukemaan kirjan, huh, pidin siitä kovasti!).

Tapper -lavalla jatkuu mielenkiintoinen ohjelma kello 14.00 kun haastateltavana on lastenkirjailija Maria Kuutti joka on tänä talvena julkaissut Anna ja Elvis ja vaahtokarkkivakooja nimisen lastenkirjan.

Ainakin ohjelman puolesta on tiedossa hieno viikonloppu! Samaan aikaan Paviljongissa vietetään myös viini- ruoka- sekä lemmikkimessuja, joten nähtävä ei varmasti lopu.

Psst. Sain toisen kirjahyllyn. Entisen hyllyni kaksosen. Olen onnellinen.

Sokal: Ankardo: Kuolema järvellä & Vihreäsilmäinen kuolema

Piirrokset: Pascal Regnauld 
Teksti: Benoît & Hugo Sokal
Värit: Hugo Sokal

Kuolema järvellä
48 s. 
2015

Vihreäsilmäinen kuolema
48 s. 
2016


Jalava
Arvostelukappale kustantajalta 


Kun sain sähköpostiini tiedotteen juuri ilmestyneestä Ankardo sarjakuvasta, kiinnostukseni heräsi. Miksipä ei? En ole kovin tuttu sarjakuvamaailman kanssa, enkä ole kovinkaan monesta sarjakuva albumista blogannut blogiaikanani vaikka toki viihdyn hyvien sarjakuvien parissa. Ankardo kuulosti jo etukäteen sellaiselta tyypiltä jonka matkaan haluaisin päästä.

Palataanpa kuitenkin alkupisteeseen. Kuka on Ankardo? Ankka, sehän on aika selvää, yksityisetsivä joka pukeutuu pitkään takkiin. Monille sarjakuvan ystäville hän on varmasti tuttu sillä Benoît Sokal loi hänet jo 1970-luvulla ja Suomessakin tämän yksityisetsivän, tarkastaja Ankardon, toimia on saatu seurailla jo kauan.

En mene nyt kummankaan albumin yksityiskohtiin vaan keskityn enemmän kokonaiskuvaan joka minulle Ankardosta ja näiden tekijöiden luomasta maailmasta jäi. Nimittäin jo Kuolema järvellä kertoo paljon Ankardon tekijöistä: he eivät pelkää tarttua yhteiskunnallisiin ongelmiin ja nykypäivän asioihin. Yhtenä seikkana tässä 2015 suomeksi ilmestyneessä albumissa ovat laittomat maahanmuuttajat ja hienosti Sokal aihetta käsittelee. Hymyilytti, hihitytti, samalla kun olin vaikuttunut.

Nimittäin vaikuttunut siitä miten tämä kolmikko toimii yhteen. Sokalien tarina sekä Pascal Regnauldin piirrokset, niistä on syntynyt hieno kokonaisuus. Albumien tarina, sopiva jännite sekä yhteiskunnallinen ote sopii hyvin eläinhahmoihin ja korostaa sitä huumoria joka kenties teki Ankardosta niin miellyttävän tuttavuuden. Häneen kannattaa tutustua paremminkin!

Ja mikä hienointa: innostuin Ankardon lukemisesta niin paljon että lainasin kirjastoreissullani lisää sarjakuvia!

Terhi Kuusisto: Hiekkamandala

Hiekkamandala
Terhi Kuusisto
203 s. 
2017
Like









Arvostelukappale kustantajalta


Hiekkamandalassa on todella kaunis kansi. Sellainen jota on nautinto katsella tänään, lauantaina, kun taivas on niin harmaa ja ilma ulkona muutenkin aika ikävä. Tällaisina päivinä sitä nauttii kovasti kirjan kansitaiteen värikkyydestä (jonka on suunnitellut Tommi Tukiainen) ja ylipäätään hyvistä kirjoista. Ja hyvistä kirjoista puhumisesta.

Hiekkamandalasta sietääkin puhua. Sillä vaikka Terhi Kuusiston toinen romaani ei yltänytkään aivan tämän kevään huippuihini, en ole tippaakaan pahoillani että luin sen. Jo Hiekkamandalan boheemius jonka rinnalla kulkee syvällisyys - se tekee tästä hyvän romaanin.

Irene, kolmekymppinen opiskelija päättää jättää kaiken taakseen ja matkustaa Intiaan. Pohjimmainen syy Irenellä matkaansa on unohtaminen, se että hän unohtaisi asian joka jätti suuren aukon hänen sisimpäänsä.

Siitä alkaa Hiekkamandala, siitä alkaa Irenen tarina. Vaikka olen aika tarkalleen saman ikäinen kuin Irene, siihen meidän yhtäläisyytemme loppuvatkin. Tunsin jopa ajoittain hieman ärtyväni Irenen teoista ja mielenliikkeistä mutta ärsyyntymiseni jäi kuitenkin vain Ireneen hahmona, ei Hiekkamandalaan kirjana.

Eikä Hiekkamandala ole ainoastaan boheemiutta, Intiaan matkustamista ja kolmekymppisen pätkätyöläisen elämää. Terhi Kuusisto menee paljon syvemmälle, asiaan jonka luulen porautuvan monen lukijan kyynelkanaviin. Hiekkamandalassa yhtenä keskeisenä asiana ovat parisuhde sekä lapsettomuus. Siinä on varmasti yksi syy miksei Kuusisto porautunut syvälle minuun - parisuhteet tai lapsien (ja lapsettomuuden) pohtiminen eivät vain kuulu minun elämääni.

Mutta ei Hiekkamandala aiheiltakaankaan täysin yhdentekevä minulle ollut. Irene lähtee Intiaan osittain etsimään itseään, niin kuin varmasti monet hänen ikäiset, sinne matkustavat, tekevät. Tuo on minulle tuttua. Ei Intiaan matkustaminen, ei kuitenkaan, mutta itsensä etsiminen. Sitä on tehty mutkien kautta, enkä vieläkään ole täysin maalissa. Joten, vaikka Irene välillä hieman minua ärsyttikin, löysin hänestä jotain samaistuttavaa.

Mutta suurimman vaikutuksen tässä kirjassa teki Terhi Kuusiston ääni. Hän kertoo tarinaa hienosti, tavalla joka saa lukiessa hymyilemään - ei kirjan aiheen takia, vaan kielen. Kuusisto ikään kuin kertoo äänellä joka on omistettu minun ikäisilleni, elämässä vielä ehkä hieman hukassa oleville ihmisille.

Ali Benjamin: Mitä sain tietää meduusoista

Mitä sain tietää meduusoista
Ali Benjamin
Suomentanut Marianna Kurtto
285 s. 
2017
Otava











Kirjaostokset ovat siinä mielessä turvallisia, että niitä on aina helppo tehdä. Tahdoin taannoisella Helsingin reissullani ostaa "jotain", koska täytyyhän sitä reissussa ollessa jotain shoppailla. Vaatekauppoihin en edes viitsinyt mennä sillä en yksinkertaisesti koskaan löydä hyvää vaatetta kun olen menossa etsimään jotain. Eri juttu on kirjakaupassa! Reissulta tarttui mukaan kaksi kirjaa, toinen niistä tämä Mitä sain tietää meduusoista.

Mitä sain tietää meduusoista kertoo ihanasta Suzysta, Suzysta josta luokkatoverit ajattelevat pöpipöpipöpi. Suzy ei tiedä mitään siitä millainen meikki kenellekin sopii tai kuinka hiussolki kiinnitetään oikein otsatukkaan. Suzy on sen sijaan kiinnostunut luonnontieteistä ja hän tietää monesta sen alan asiasta hurjasti. Nyt Suzyn paras ystävä Franny on hukkunut. Eihä Suzy ole ehtinyt pyytää häneltä anteeksi. Ja eräänä päivänä kun tämä tarinan päähenkilö seisoo akvaariotalossa katsellen meduusoja hän tietää. Ja hän päättää ettei luovuta ennen kuin pystyy todistamaan sen muillekin.

Mitä sain tietää meduusoista on tavattoman herkkä ja koskettava nuortenkirja. Se on niin tärkeä, niin suuri monella tapaa ettei se oikein voi olla iskemättä suoraan lukijan sieluun - näin jos omaa sieluani tarkastelen. Kyynel taisi vierähtää useampaan otteeseen Ali Benjaminin romaania lukiessani.

Hajalle särähtänyt ystävyys, kiusaaminen, tärkeän ihmisen menetys, syyllisyys, puhumattomuus. Nuo teemat nousivat itselleni pintaan kirjassa ja vaikka suurimmaksi asiaksi onkin ehkä nostettu tärkeän ihmisen menetys sekä sen tuoma ahdistus ja syyllisyys niin minä nostaisin yhtä suureksi asiaksi myös hajalle särähtäneen ystävyyden ja kiusaamisen. Nuo asiat koskettivat minun sieluani, sillä jälleen kerran, puhutaan minulle tärkeistä asioista. Ali Benjamin käsittelee näitä asioita hienosti, herkästi ja koskettavasti. Muttei kuitenkaan siirappisesti, surussa kylpien - vaan tiedättekö, antaen tarinalle siivet ja voimaa. Tarinalle ja Suzylle.

Kyllä, Ali Benjaminin tarina on mahtava. Väheksymättä: rakastuin siihen. Mutta yksi, suuri syy miksi rakastuin Mitä sain tietää meduusoista -kirjaan on se että Marianna Kurtto on kirjan suomentaja. Kurtto on (anteeksi voimasana) hemmetin hieno kääntäjä jonka "löysin" toden teolla ensimmäisen kerran lukiessani Taiye Selasin Ghana ikuisesti romaanin. En ole ennen lukenut Kurton kääntämiä nuortenkirjoja mutta voi hyvänen aika miten hän on nainen paikallaan tässä kirjassa. Kurtto on tuonut tähän suomennokseen tietynlaisen runollisen vivahteen, kauneuden  - ja olen todella onnellinen että juuri hän on kääntänyt Mitä sain tietää meduusoista.

Mitä sain tietää meduusoista on kirja kaikille nuorille ja nuorille aikuisille jotka hakevat kirjallisuudesta kauneutta ja herkkyyttä. Kaikille heille jotka etsivät kaunista kieltä ja koskettavaa tarinaa. Ja sanonpa vaan: kyllä edellisiä asioita etsivä aikuinenkin lukija tästä nauttii. Varmasti.