lauantai 18. tammikuuta 2014

Åsne Seierstad: Kabulin kirjakauppias

Kabulin kirjakauppias
Åsne Seierstad
Suomentanut Veijo Kiuru
256 s. 
2003
WSOY











Ensi viikolla kokoontuu pitkästä aikaa Lukevat leidit lukupiirimme. Olimme tauolla joulukuun ajan, mutta silti luin lukupiiri kirjamme vasta nyt. Mistä syystä viivyttelin? Yksi syy ainakin oli se, että halusin kirjan olevan tiiviisti mielessäni kun tapaamme, toinen kenties se, etten odottanut kirjalta juuri mitään.

Norjalainen kirjailija lähtee Afganistaniin Talebanien kukistamisen jälkeen. Hän tutustuu siellä kirjakauppiaaseen, Sultan Khaniin. Syntyy ajatus kirjasta. Kirjasta joka käsittelee tavallista Afganistanialaista perhettä, ja sen arkea. Ja niin Seierstad muuttaa Khanin perheen luo.

Niin kuin kirjoitin, minulla ei juurikaan ollut odotuksia kirjan suhteen. En suoraan sanoen odottanut pitäväni kirjasta juurikaan. Mutta kuinkas sitten kävikään? Minä lumoonnuin. Lumoonnuin alusta asti, pääsin sukeltamaan kirjan maailmaan ja Afgaaninaisten elämään, ja voi kuinka minä ajatuksissani kärsin. Kärsin lukiessani siitä millaista on elää naisena Afganistanissa. Niin julmaa. Jos koskaan, niin tätä kirjaa lukiessani olin onnellinen siitä että olen syntynyt naiseksi Suomeen.

Kirja oli niin väkevä, vahva ja niin upea. Jotkut bloggaajat ovat hieman moitiskelleet sitä, ettei itse kirjailijan näkökulmaa kirjassa ollut, vaikka hän eli perheen keskellä. Itse en jäänyt sitä kaipaamaan, kirja oli hyvä juuri näin.

En tiennyt Afganistanista juurikaan. Myönnettäköön. Mutta kirja selitti, se selitti ne asiat jotka halusinkin tietää, mutta ei liian dokumentaarisesti, että kirjasta olisi tullut tietokirjamainen. Se oli romaani, se oli erittäin vahva romaani.

Kabulin kirjakauppias on nappivalinta lukupiiri kirjaksemme. Lukevat leidit on Naisten pankin toiminnan lukupiiri, luemme kirjoja eri kulttuureista (Afrikan ja Aasian maat), ja erityisesti lukupiiriämme kiinnostaa, miten kirjoissa nostetaan esille naisen asema kyseisessä maassa. Tässä kirjassa se tuli vahvasti esille, ja uskon että saamme hyvän keskustelun aikaan tästä tiistaina. Meillä on muuten upea lukupiiri, ihania leidejä joilla on hienoja mielipiteitä.

Pidin. Paljon.

★★★★½

1 kommentti:

  1. Kiva kun tykkäsit Kabulin kirjakauppiaasta. Minäkin uskon että kirja tuottaa mielenkiintoisen keskustelun lukupiirissämme. Lisäksi kirjassa on hyvä kansi.
    Ja kiva kun teit lukupiiriämme tunnetuksi.

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!