perjantai 17. tammikuuta 2014

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme

Jokapäiväinen elämämme
Riikka Pelo
526 s. 
2013
Teos










Arvostelukappale

Olen pitkittänyt kirjan aloittamista pitkään. Ehkä pelkäsin liikaa. Kirja on saanut runsaasti blogisavuja, mielessä oli useammankin kerran, entäs jos en pidäkään? Entäs jos en ymmärrä tarpeeksi?

Jokapäiväinen elämämme kertoo Stalinin ajan Neuvostoliitosta. Se kertoo runoilijatar Marina Tsvetajevanista sekä tämän tyttärestä, Ariadna Efronista. Se kertoo runoilijan perheen tarinaa, vorotellen Marinan ja Ariadnan näkökulmasta. Kirjassa on mielenkiintoisella tavalla kuvattu äiti-tytär suhde, joka ei ole se maailman helpoin, tässäkään tapauksessa.

Ensimmäiset kolmekymmentä sivua luin täydessä sumussa, en saanut lainkaan kirjasta kiinni. Pikkuhiljaa pääsin enemmän sisään juoneen, ehkä ennenkaikkea Pelon päätä huimaavan kirjallisen annin kautta. Jossain vaiheessa Jokapäiväinen elämämme alkoi vetää enemmänkin, tai siltä ainakin tuntui. Mutta, mutta, mutta.

Kritisoin sitä, ettei kirjassa selitetty Neuvostoliiton ja Stalinin ajan aikaisia tapahtumia ollenkaan. Ei se toki olisi kirjaan kuulunutkaan, että kaikki olisi perinpohjin selitetty, mutta jotakin edes. Että minä, joka en ole kovinkaan suuri historian tuntija, olisin päässyt kirjaan kunnolla sisälle. Nyt se vaati luennon, jonka isäni minulle piti, Neuvostoliitosta ja Stalinista. Eikä sekään täysin auttanut, en minä vain saanut oikein mistään kiinni ronskilla otteella.

Kun luin tätä vanhempieni luona, äitini nauroi ja sanoi että keksin koko ajan jotain muuta tekemistä etten "joutuisi" lukemaan. Voi olla tottakin, sillä kun kotona ollessani luin, sain hyvän syyn pakata, ettei "tarvitsisi" lukea. Hyvä apu tuohon siis!

Jokapäiväinen elämämme oli äärimmäisen raskaslukuinen. En ole pitkään aikaan lukenut kirjaa, jonka parissa menisi näin paljon aikaa. Juuri tuosta syystä olen lukenut toista kirjaa rinnalla, että säilyisi mielekäs ote lukemiseen.

Olenpas minä vastarannankiiski kun keksin vain kritisoimista, niin monta hehkuttavaa arviota olen tästä lukenut!

Mutta kehun kuitenkin Pelon mahtavaa kieltä. Uudelleen. Se ihastutti minua kovin. Siitä tähdet, tällä kertaa.

★★★

10 kommenttia:

  1. Hienoa, että sait kirjan luettua. Kyllä minäkin sitä kauan tavasin. Tykkäsin. Hieno teos. Luin siinä ohessa monen monta muuta kirjaa.
    Koulussa aikoinaan historia oli lempiaineeni, joten oli jonkinmoista pohjaa. Teoksesta olisi tullut liian laaja, jos mukana olisi ollut faktatietoa Stalinista ja S:n terrorista.
    Joka tapauksessa, hyvä sinä, että luit kirjan!
    Terveisin Unna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, Unna, teoksesta olisi tullut ihan liian laaja ja ehkä vielä vaikeaselkoisempi jos siinä olisi kerrottu Stalinista faktatietoa. Että ihan hyvä varmaankin näin - mutta minun historian tietoni ei tälläkertaa riittänyt.

      Olen iloinen minäkin että luin tämän. Vaikken syttynytkään. Paitsi kielelle.

      Poista
  2. Krista, minusta oli tulla historianopettaja ja historia on edelleenkin suuri intohimoni, joten se puoli kirjassa oli minulle hirveän tuttua. Saatoinkin siis paneutua Marinan erikoiseen persoonaan, ristiriitaiseen äiti-tytärsuhteeseen, Marinan tosiin ja epätosiin rakkauksiin, emigranttiuteen ja sitten paimpaan: Paluuseen Neuvostoliittoon.

    Kaikkein hienointa oli kuitenkin Pelon kieli, jolle en vertaa löydä. Olenkin sanonut, että Jokapäiväinen elämämme on parasta, mitä Suomessa on kirjoitettu jälkeen Waltarin Sinuhe egyptiläisen. Siis tämä kirja on samalla oman lukuelämäni kliimaksi ja kirja on oman viisivuotisen blogihistoriani paras ehdoitta. Ihana, ihana, tyylikäs Pelo. Oli hurmaavaa kuunnella hänen kaunis kiitospuheensa, jossa oli vaatimattomuutta, kiitollisuutta, tyyliä ja aitoa lahjakkuutta.

    Hyvä, että kuitenkin luit kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Leena, uskon että tuon taustasi huomioon ottaen tämä kirja on ollut sinulle hirvittävän hieno ja antanut paljon. Itseni piti koko ajan hieman miettiä Stalinin ajan juttuja, että mitenkäs tämä nyt menikään. Ehkä kirja olisi antanut enemmän, jos olisin ollut paremmin perillä niistä asioista, ja voinut keskittyä sinun laillasi Marinaan.

      Mutta tuo kieli oli hienoa. Loistavaa.

      Poista
  3. Uskon yhä varmemmin, ettei tämä ole minun kirjani. Raskaslukuinen, hirveän maalaileva kieli, joka muuttuu omissa silmissäni herkästi tekotaiteelliseksi, juu, ei taida olla minun juttuni, eikä sen puoleen,ei aihekaan kiinnosta minua. Eli taidan yhä pysytellä kirjabloggaajana, joka ei ole lukenut yhtään Finlandia-palkittua kirjaa. Paitsi Tatun ja Patun, hah hah haa! =D Mahtavaa, että sinä jaksoit taistella läpi tämän Pelon tuulen ja tuiskun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä hyvä Irene että meitä on muitakin joiden kirja tämä ei ole! Onneksi kommentoit niin sain hyvän mielen. <3 En minäkään ole muuten lukenut montaa Finlandia palkittua, että samoilla linjoilla ollaan. En tietoisesti vaan ihan tiedostamatta. :)

      Mutta onhan se jo kova juttu että olet lukenut Tatun ja Patun, mä en ole niitäkään! :D

      Poista
  4. Minustakin tämä oli raskaslukuinen kirja, enkä minäkään tähän oikein ihastunut. :)

    VastaaPoista
  5. Hei, minulla tämä jäi kesken :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Katri!! Jee! Mullakin olisi jäänyt kesken jos ei olisi arvostelukappale ollut. :D

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!