perjantai 13. toukokuuta 2016

Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä

Filminauha kohtalon käsissä
Alan Bradley
Suomentanut Maija Heikinheimo
317 s. 
2016
Bazar








Kustantajalta


Tämä kirjakevät on tuonut mukanaan monta kovasti odottamaani kirjaa, joista yksi on ehdottomasti Alan Bradleyn uusi Flavia De Luce -dekkari. Bloggarikollegoiden kehut saivat alun perin tarttumaan Bradleyyn, enkä ole katunut kertaakaan. Sarjan kirjat ovat tähän mennessä olleet toinen toistaan parempia, enkä joutunut taaskaan pettymään.

Filminauha kohtalon käsissä on neljäs suomennettu Flavia De Luce -sarjan dekkari. Tässä neljännessä osassa eletään joulun aikaa, jolloin Flavian kotikartanoon saapuu elokuvan kuvausryhmä. De Lucen perhe on rahavaikeuksissa, joten hänen isänsä on antanut kotinsa elokuvaväen käyttöön, selvitäkseen taas hieman pidemmälle. Filmiryhmän mukana saapuu kuuluisa näyttelijätär Phyllis Wywern, jonka läheisyyteen Flavia kerta toisensa jälkeen huomaa hiipivänsä. Lumituisku yllättää kylän kun kaikki kyläläiset ovat kokoontuneet suuren filmitähden esiintymistä. Kuinkas käykään, koko kylän väki jää loukkuun Flavian kotikartanoon: kukaan vain ei ole valmistunut siihen että yhtäkkiä yksi väestä löytyy murhattuna.

Minulle Filminauha kohtalon käsissä oli ehdottomasti paras Bradleyn dekkari tähän mennessä. Okei, olen saattanut sanoa tähän mennessä jokaisesta Flavia -sarjan kirjasta näin, mutta tuntuu että aika Flavian seurassa paranee sitä myöten, mitä paremmin häntä ja hänen perhettään oppii tuntemaan. Sitä enemmän aina odottaa oikeaa hetkeä, milloin viettää aikaa hänen seurassaan. Minä panttasin hieman hetkeä Flavian seurassa. Kirja on odottanut hyllyssäni jo jonkin aikaa, mutta halusin hieman pitkittää nautintoa. Tällä viikolla, sateisena iltana, tuli juuri oikea hetki avata kirja. Nautin, todellakin nautin - ensimmäisiltä sivuilta aina loppuhuipennokseen saakka.

En säiky väkivaltaa tai raakuuksia dekkareissa oikeastaan ollenkaan, mutta jotenkin tällainen pehmeämpi dekkari silti tuntuu välillä hyvältä. Alan Bradleyn ajankuva on likimain täydellistä, ja hänen tarinankerrontansa sopii kuvattuun aikaan todella hyvin. Siihen sopii myös Maija Heikinheimon hieno suomennos, joka on sekin kirjan aikaan ja maailmaan todella sopivaa. Flavia De Luce -sarjan vanhanaikaisuus, sodan jälkeisen ajan henki ja Bishop's Lacey... yhdistelmä joka toimii.

Mietin Filminauhaa kohtalon käsissä lukiessani, onko Flavia kasvanut sarjan varrella? Merkkejä tästä en ainakaan tästä kirjasta huomannut, sillä hän on mielestäni pysynyt samantyyppisenä sarjan edetessä. Flavia on tosin hieman pikkuvanha, joten saattaahan hän pysyä luonteeltaan samanlaisena vaikka kuinka vanhaksi! Hänen iästään ei mielestän ainakaan tässä kirjassa juuri puhuta, joten tähän hätään en muista Flavian tarkkaa ikää. Paljon se ei ole, mutta hän vaikuttaa rutkasti ikäistään vanhemmalta.

Tietenkin minun mielestäni Flavia on parasta sarjassa. Onhan hän Bradleyn kirjojen sielu ja voima, tuo uusi Neiti Marple, nuori yksityisetsivä. Mutta omaa säteilyään sarjaan antavat hänen sisarensa, omalla tavallaan kiehtovat mutta hitsin veemäiset nuoret tytöt. Heitäkään ilman ei sarjaa olisi, vaikka huomaan lukiessani kiukuttelevani heille mielessäni. Toki sisarukset nuorena ovat usein ilkeitä toisilleen, mutta Flavian siskot tekevät ilkeydestä todellista taidetta.

Dekkarilukijalle Filminauha kohtalon käsissä on kevyempi välipala, kiehtova murhamysteeri. Muillekin Flavia De Luce -sarjaa voi lämpimästi suositella, sillä kirjasarja pitää sisällään herkullista Agatha Christie henkeä.


2 kommenttia:

  1. Flavia on tässäkin vielä 11-vuotias, ja muistaakseni ensimmäisen kirjan tapahtumista ei ole kulunut vielä vuottakaan. Joten en sinänsä ihmettele yhtään jos hän ei ole siinä ajassa vielä kovin ehtinyt kasvamaan, vaikka jo neljäs kirja onkin :) Kiva että pidit, minullekin tämä oli sarjan parhain.

    VastaaPoista
  2. Kirsi, hyvä kuulla! Niin vähän ajattelinkin, sillä jotenkin Flavia ei ole tuntunut vanhenevan yhtään. Mutta paljon hänelle on tapahtunut lyhyessä ajassa! :D

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!