Marjo Heiskanen
290 s.
2009
Siltala
Nappasin sattumalta jokin aika sitten kirjastoautolta mukaani Idiootin valinnan, koska muistelin että olin saattanut sen joskus lukea. Näin jälkeen päin ajateltuna, olen kyllä saattanut sitä lukea, mutta ehkä jättänyt kesken. Nyt kuitenkin kahlasin loppuun saakka.
Idiootin valinta kertoo äidistä ja pojasta. Maisasta ja Nissestä. Äidin ääni kuuluu ihan perus kerronnassa, Nissen ääni taas kuuluu 14-vuotiaan pojan pitämän blogin kautta. Äidin ja pojan maailmat törmäilevät toisiinsa jatkuvalla syötöllä, mistä Nisse avautuukin blogissaan antaumuksella.
Ehkä sukelsin väärään maailmaan, tämä on ehkä vähän liian taiteellista proosaa (kuten Morre kirjaa kuvasi) minun makuuni. En päässyt kirjaan sisälle missään vaiheessa kunnolla, enkä saanut hahmoista otetta. Nissen käyttämä kieli, puhekieli jonka sekaan oli laitettu slangisanoja joiden kaikkien merkitystä en edes tiedä, häiritsi aika paljon. Olisin halunnut ehkä päästä enemmän sukeltamaan Maisan maailmaan.
Kuitenkin jostain syystä luin kirjan loppuun. Miksi? En tiedä, jokin sellainen piirre kirjassa oli, vaikkakaan varsinaista juonta ei ollutkaan, mentiin vain ajassa ja tapahtumissa eteenpäin. Olisin kaivannut lisää selitystä henkilöiden taustoista, miksi he ovat sellaisia kuin ovat.
Suosittelen erikoisemmasta, taiteellisesta proosasta pitäville, jotka haluavat tutustua myös 14-vuotiaan pojan sielunmaailmaan. Aika hyvin Heiskanen sen tässä tavoittaa, joskin minulle jäi Morren lailla vähän epäselväksi Nissen syyt käydä VanhusJelpissä.
★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!