Mikko Rimminen
328 s.
2004
Teos
Olen huumaantunut. Olen lähestulkoon sanaton. Nyt täytyisi pukertaa jotain tätä kirjaa kuvaavaa ulos. Pystynkö siihen?
Pussikaljaromaani kertoo Lihistä, Marsalkasta ja Hennisestä. Se kertoo tämän hassunkurisen kolmikon päivästä Kalliossa, päivästä josta piti tulla hyvä. Kaikki menee kuitenkin enemmän tai vähemmän pieleen.
Sen enempää juonta ei tosiaan kirjassa ole. Eikä siinä tarvitsekaan olla. Pussikaljaromaania hallitsee Rimmisen upea kieli, joka sai minun suuni loksahtamaan auki kerta toisensa jälkeen ihastuksesta.
Pussikaljaromaani on tajunnanvirralla kirjoitettu ja huomasin kyllä tämän lukiessani. Lauserakenteet saattavat olla aika pitkiä, ja älykästä, humoristista pohdintaa on paljon. Jahkailuakin? No, ehkäpä, mutta ei se häiriöksi lainkaan ollut.
Pussikaljaromaani sai minut nauramaan. Senkin se teki kerta toisensa jälkeen, Rimmisen huumori vain kolahtaa minuun, ja lujaa kolahtaakin. Huumori on konstailematonta ja aitoa, ja dialogit voi kuvitella jonkun Kalliossa asuvan hieman humalaisen mieskolmikon suuhun. Tosin, on siinä taiteilijan vapauttakin käytetty, ehkeivät kaikki sanamuodot ihan kenen tahansa suusta pääsisi. Tai jos pääsee, niin haluan tavata kyseisen henkilön!
Pussikaljaromaanista on tehty elokuvakin, Pussikaljaelokuva. Olen nähnyt sen... yhdesti, kahdesti, kolmesti? Ja kyllä, pidän siitäkin suuresti. Nyt tätä kirjaa lukiessani ajattelin kirjan henkilöt elokuvan mukaisesti.
Tämä Rimmisen kirja on muuten Hesarin 2000-luvun parhaat kirjat äänestyksessä sijalla 17. Mikä on ihan hyvin, mutta on silti suuri vääryys ettei kirja päässyt Top 10-sijoille!
Niin, se kieli. Sitä voisin ylistää vaikka kuinka pitkään ja monin eri sanamuodoin, mutta tyydyn toteamaan vain: minusta Rimminen on Suomen hienoin kielenkäyttäjä. Ugh, olen puhunut.
★★★★★
P.S. Rimmisen tuorein kirja, Hippa, tipahtaa postiluukusta lähipäivinä. Sitä odotellessa!
Suorastaan hassua lukea tästä näin ihastunut arvio, sillä itse inhosin kirjaa. Se on yksi tylsimpiä ja puuduttavampia kirjoja, jonka tiedän. Siskoltani tämä jäi kesken ja ymmärrän hyvin miksi. MUTTA näin ne kirjat jakaa ihmisiä. Hyvä niin.
VastaaPoistaJännää, minä taas ihastuin suuresti mikä oli (ehkä :D) luettavissakin tekstistä... Mutta niinpä, näin kirjat jakaa ihmisiä, onneksi on monia mielipiteitä. :)
PoistaKomppaan Katria: rakastin Nenäpäivää (ihana Irma! <3), mutta tämä Pussikaljaromaani ei ole kyllä yhtään minun kirjani. En päässyt tässä koskaan ensimmäistä kolmannesta pidemmälle, lukeminen tuntui niin takkuiselta ja puisevalta, että oli vain pakko jättää kesken. Huh. Ihanaa kuitenkin lukea, miten kovaa tämä on sinulle selvästi kolahtanut. :)
VastaaPoistaHippaa minäkin odotan mielenkiinnolla. :)
Tämä kolahti minulle ja kovaa, ihan totta. Nenäpäiväkin kyllä on valloittava, sekin on omassa kirjahyllyssä ja se täytyisi lukea uudelleen. Irma oli mahtava! Mutta ennenkaikkea huumaannuin Pussikaljaromaanin kielestä, se on mahtavaa.
PoistaKirja oli hulvaton! Uskon kyllä myös, että se jakaa lukijakuntansa melko ääripäisiin mielipiteisiin, sisältöä joko rakastaa tai vihaa. Tajunnanvirtatekniikka sopi kolmikon holtittomaan menoon ja oikein korosti, miten on nuoret miesrukkamme hukassa...mutta eivät lopulta kuitenkaan ;) Hieno ystävyystarina, ylsi omallekin kotimaisten suosikkilistalle
VastaaPoista-Piia
Ihanaa että Piia tykkäsit tästä! Viimeinkin löytyi joku jota tämä sytytti. <3 Tajunnanvitatetekniikka toimi todella tässä kirjassa, niin kuin muissakin Rimmisissä. Tämä oli ihana tarina nuorisosta, vaikka eivät henkilöt niin nuoria olleetkaan. :D
PoistaTykkäsin kirjan kolmikosta ja sen ajankuvasta. Asuin kirjan julkaisun aikoihin Kalliossa päin ja tuttuni olivat juuri näitä poikia. :-) Mutta oli kirja toisinaan kyllä vähän puuduttavakin.
VastaaPoistaVoi ihanaa etä olet tuntenut poikia jotka ovat kuten tämä kolmikko. :) Minä en puutumista havainnut, tykkäsin kyllä paljon.
Poista