Marko Leino johdattaa Lukutoukan pois mukavuusalueelta.

Syntymättömät
Marko Leino
271 s. 
2015
Teos









Arvostelukappale


On kirjoja, jotka jo katalogeissa herättävät kiinnostuksen - ja sitten on kirjailijoita. Kirjailijoita, joiden nimen näkeminen katalogissa herättää tunteen palon, "tämä, tämä minun on pakko lukea". Marko Leino on sellainen. Leinon edellinen teos, Saasta, teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, ja sen takia Syntymättömät oli kevään ehdottomalla lukulistalla.

Syntymättömät kertoo Erikistä ja Ellenistä. Kirjan alussa Erik, kirjailija, istuu koomaan vajonneen vaimonsa sairasvuoteen vieressä. Erikin vaimo, Ellen, on raskaana, ja hänet pyritään pitämään hengissä, kunnes pariskunnan lapsella olisi mahdollisuus saada itselleen elämä.

Sairaalassa Erik alkaa kirjoittaa. Hän kirjoittaa tarinaa syntymättömälle tyttärelleen, tarinaa hänestä ja Ellenistä, heidän yhteisestä matkastaan. Tuohon tarinaan sekoittuu asioita Erikin lapsuudesta, ja loppujen lopuksi myös hänen kesken jääneiden romaaniensa hahmoja. Mikä on totta, mikä ei?

Nyt tunnustan yhden asian: kun luin Teoksen katalogia, ja huomasin Leinon nimen, en edes pahemmin tutustunut kirjan sisältöön. Olin vain yksinkertaisesti niin innoissani, että saan lukea Saastan kirjoittajalta jotain uutta. Mutta joskus se vain on parasta - innostua kirjailijasta niin paljon, että lukee häneltä kaiken ilmestyneen.

Kun sain käsiini pari päivää sitten Syntymättömien ennakkokappaleen, niin kyllä, minä pussasin sitä. Niin iloinen kirjasta olin. Niin paljon sitä olin odottanut. Otin kirjan heti lukuun, en malttanut odottaa päivää pidempään.

Mutta kun aloitin kirjan, jouduin hieman hämmästymään. Tiedän toki, että Leino on kirjoittanut muutakin kuin dekkareita, ja hän on kirjoittajana erittäin monipuolinen. Silti, koska Saasta oli trilleri, jotenkin olin odottanut jotain samankaltaista. Mutta e-ei. Tämä on jotain aivan erilaista.

Kuten kirjan kuvauksestakin voi päätellä, dekkari Syntymättömät ei ole. Vaikka olisinkin alunperinkin kirjan kuvaukseen enemmän tutustunut, se ei olisi vähentänyt kiinnostustani lainkaan. Sillä kuten olen monta kertaa todennut - tälläkertaa kirjailija kiinnosti.

Syntymättömät on kertomus lapsettomuudesta. Se on kertomus siitä, kuinka Ellen ja Erik yrittävät ja yrittävät, kerta toisensa jälkeen. Se on myös heidän rakkaustarinansa, joka on... Onko se tuomittu kuolemaan? Sen näkee lukija. Lapsettomuus aiheena ei minun sydäntäni ole lähellä, eikä vanhemmuus yli päätään, niin kuin minua paremmin tuntevat tietävätkin. Minulla ei ole lapsia eikä perhettä, mutta se ei sano sitä, ettenkö olisi lukijana kiinnostunut näistä aiheista.

Leino onnistuikin saamaan minut kiinnostumaan. Erikin ja Ellenin tarina onkin vetävä, ja siihen jäin täysin koukkuun. Mutta sitten kun mentiin syvemmälle Erikin romaaniin, niin täytyy tunnustaa; olin pihalla kuin lumiukko. Jossain vaiheessa tipahdin sen kertomuksen kyydistä, enkä takaisin enää päässyt. Mutta nekin osuudet sinnittelin loppuun saakka.

Valitettavasti on todettava, että kirja jäi minun osaltani vain hieman keskinkertaista paremmaksi lukukokemukseksi. Mutta se täytyy todeta - loppu on mahtava, kun jaksoin sinne asti sinnitellä kyydissä. Siinä oli jo jännärin aineksia, ja kirja sai ansaitsemansa loppuhuipennuksen.

Vaikka minä en tähän rakastunutkaan - suosittelen silti. Teille, joille vanhemmuus on lähempänä sydäntä, voi tämä kirja toimia sata kertaa paremmin kuin minulle. Ja onhan se vaan todettava, että Marko Leino on hieno kirjoittaja.