Sukellus kirjan avulla aivan erilaiseen maailmaan.

Oryx ja Crake
Margaret Atwood
Suomentanut Kristiina Drews
483 s. 
2003
Otava











Se, joka enemmän seikkailee kirjablogeissa, on saattanut huomata että monet bloggaajat ovat lähiaikoina käsitelleet tätä hienoa Margaret Atwoodin Oryx ja Drake teosta. Se on osaltaan aivan sattumaa, kyseessä ei ole ollut virallinen kimppaluku, mutta pieni yhtäläisyys on kyseessä.

Lukutoukille suunnatussa Facebook-ryhmässä Nettilukutoukat (johon kirjojen ystävät ovat tervetulleita) meillä on lukuvinkkien lisäksi myös teemakuukausia, ja alkuvuoden teemana on ollut dystopia. Dystopia ei ole minulle niin kovinkaan tuttu alue, mutta ryhmästä olen saanut todella hyviä vinkkejä. Esimerkiksi juuri tämän Atwodin. Ja voi, onneksi luin tämän. En voi muuta sanoa.

Oryx ja Crake on siis dystopia. Dystopia joka tapahtuu tulevaisuudessa, jossa maailma on huonossa jamassa, jamassa, jonka ovat aiheuttaneet ihmiset itse. Tarinan sankarina esiintyy Lumimies, entiseltä nimeltään Jimmy, jonka nykyisyyttä kuvataan raadollisella kerronnalla, mutta paneudutaanpa kirjan aikana myös Lumimiehen menneisyyteen. Menneisyyteen, jossa suurta osaa näyttelivät Lumimiehen rakkaat, Oryx ja Crake, jotka kummittelevat tottakai hänelle myös nykyisyydessä.

Tarinassa on suuri osa geenimanipulaatiolla, joka on mennyt aivan ylitsepääsemättömän kiummalliseksi, ja tarinassa vilisee gemakoita ja koirasusia, kloonien seassa. Tästä tarinasta eivät ainekset lopu. 

Voi mikä kirja. Voi mikä kirjailija. Voi mikä tunne lukiessa. Olin täysin kirjan pauloissa, ja vaikka olin pelännyt Atwoodin olevan kovin älyllistä ja vaikealukuista, niin sitä se ei ollut. Kirja eteni nopeasti, varsinkin kun sitä ei melkein malttanut laskea käsistään. Toki teoksessa oli paljon asiaa, eikä kaikki ollut niin helppoa, esimerkiksi juuri tuo geenimanipulaatio. Silti, kun kirjaan jaksoi paneutua, kaikki selkeni.

Atwoodin teos jäi kummittelemaan mieleeni. Kun otin seuraavan kirjan käteeni, olin yhä Atwoodin maailmassa, enkä tuntunut pääsevän sieltä pois vaikka kuinka yritin rimpuilla. Oli lähellä, etten suoraan aloittanut Herran tarhureita, Oryxin ja Craken itsenäistä jatko-osaa. Se odottaa tuolla kirjastohyllyssä, ja kyllä senkin pian otan käsiini. Odottakaa vain!

Ihana Annika on maininnut tuoreessa bloggauksessaan Atwoodista sen, joka itsellenikin jäi mieleen: Atwoodin huumorin. Se on mustaakin mustempaa, mutta itse hykertelin kirjan, ja sen oivallusten parissa valtavasti. Kaikki lukijat eivät ehkä pidä, tai edes tajua tuota huumoria, mutta minulle se kolahti. Ihana, ihana Atwood.

Onneksi tältä kirjailijalta on vielä paljon lukematta. En voi sanoa muuta. Mitään negatiivista en keksi tästä, sillä tämä oli täydellinen teos. Voin jopa sanoa: yksi parhaista kirjoista ikinä. Puhtaat viisi tähteä, ellei enemmän.