Jussi Lehmusvesi: Vainikkala

Vainikkala
Jussi Lehmusvesi
342 s. 
2017
Aula & co









Ennakkokappale kustantajalta (julkaisupäivä 8.2.)


Vuoden hauskin esikoisromaani, lupaa Vainikkalan takakansi. No kyllähän minua kiinnostaa! Jos minun huumorintajuni toimii kirjailijan huumorin kanssa yksiin niin hauska romaani toimii aina. Sen lisäksi Jussi Lehmusvesi sanoo kirjan takakannessa: "Jos olisin rohkeampi ihminen, sanoisin että tässä on kirja jonka Jari Tervo olisi halunnut kirjoittaa ja Kari Hotakainen lukea.". Tämä aiheutti sen että Vainikkalan tipahtaessa postiluukusta muut kirjat saivat väistyä tieltä.


Vainikkala kertoo erään toimittajan ja rockbändin junamatkasta Moskovasta Vainikkalaan. Toimittaja Toivo Tuohipuu on saanut tehtäväkseen kirjoittaa henkilökuvan Juhani Hurmeesta, Mysterio nimisen yhtyeen laulajasta. Junassa matkustavat toki muutkin Mysterion jäsenet, tämän rockbändin jonka kappaleet ovat Uuno Kailaan runoja englanniksi käännettynä (!). Juhani Hurma on kuitenkin se bändin jäsenistä jota kansa rakastaa, jonka perässä tytöt juoksevat - hän on rokkitähti. Kaikki eivät kuitenkaan Hurmaa ihaile ja junamatkalla selviää että joku haluaa tappaa Juhani Hurman.

Mistä aloittaisin? Aloittaisinko siitä miten Vainikkalan yksi suurimmista iloista on että Mysteorion kappaleet ovat Uuno Kailaan runoja englanniksi. Totta kai tällaisessa lukutoukassa herää heti ilo ja sydän lyö muutaman tiheämmän lyönnin: mikä nerokas ajatus! Kuten Jussi Lehmusvesi totesi haastatellessani häntä, on tätä runoilijaa enemmänkin Vainikkalassa: rocktähti Juhani Hurman persoonassa on paljon samaa kuin Kailaassa.

Ilahduttavaa kyllä, minun ja Jussi Lehmusveden huumorintajut pelaavat hyvin yksiin. Valitettavasti Jari Tervo ei ole kirjailijana minulle kovinkaan tuttu joten sen osalta Jussi Lehmusveden kirjan takakannessa oleva kommentti jää hieman pimentoon. Hotakaisen tyyli ja huumori sen sijaan on minulle hyvinkin tuttua ja löysin Lehmusveden tyylistä paljon Hotakaista. Tämän esikoiskirjailijan huumori on hotakaismaisen tummaa ja monissa minua naurattavissa oivalluksissa on jotain samaa kuin monessa pitämässäni Hotakaisen romaanissa. Ja sitten kuitenkin, vaikka huumorissa ja koko kirjassa on vivahteita toisilta kirjailijoilta, on kirja ja huumori ennen kaikkea Jussi Lehmusvettä. Ja onhan se kaikkein iloisin asia, se että minuun ei kolahda mikään joltain toiselta kirjailijalta matkittu, vaan kirjailijan oma tyyli.
 
Huumorin ja rockelämän kuvauksen lisäksi Vainikkalassa on omanlaisensa jännitys. No, tietenkin kirjassa on omanlaistaan jännitystä kun jo alkupuolella kirjaa selviää että tämä rocktähti halutaan tappaa! Dekkari Vainikkala ei kuitenkaan ole, Lehmusveden luoma jännitys on aivan toisenlaista kuin dekkarin tai jännärin. En näkisi että tämä kirjailija on kirjoittanut esikoisromaaniaan jännityksen vuoksi, vaan aivan toiset elementit mielessään.

Esikoisromaanit ovat ainakin minulle aina yllätyksiä täynnä, ikinä ei voi tietää millaisen teoksen saa käsiinsä. Vainikkala oli minulle positiivinen yllätys, yksi näitä kirjakevään osioita jonka luettuaan voi onnellisena todeta "Onneksi luin tämän!". Kirja, jota voi huoletta suositella sinne ja tänne, niin hyvän kotimaisen romaanin ystäville että sitten niille ei-niin-paljon-lukeville ystäville joita rokkielämä kiehtoo. Kannattaa muuten kurkata myös Jussi Lehmusveden haastattelu täältä, pääsin kysymään muutamia asioita jotka jäivät mietityttämään Vainikkalaa lukiessani.

Vainikkala on osa #satasuomalaista2017 haastetta, numero kuusi.