Tervetuloa Amerikkaan
Linda Boström Knausgård
Suomentanut Petri Stenman
96 s.
2017
Like
Arvostelukappale kustantajalta
Tuntuu että Tervetuloa Amerikkaan on kirja jota pitäisi käsitellä varoen. Sillä tavalla varoen kuin aarretta käsitellään, aarretta jota ei saa vahingoittaa. Varovasti pidinkin tätä romaania käsissäni heti kun pääsin sen maailmaan, tajusin Boström Knausgårdin ilmaisuvoiman. Tämä on aarre.
"Me olemme valoisa perhe." Toistelee kirjan perheen äiti, todistaakseen itselleen että näin on. Mutta onko? Tytär on lakannut puhumasta jo kauan aikaa sitten. Hänen veljensä joka on naulannut ovensa kiinni sekä tuo perheen valoisuutta todisteleva äiti ovat tottuneet siihen, isä on kuollut. Perhe on suunnattoman etäällä toisistaan mutta samaan aikaan he kaipaavat toisiaan - puhetta, läheisyyttä, perheen yhteyttä. Kuka on heikko, kuka on kaikkein vahvin?
Viime syksynä olin lumoutunut siitä miten hienon kirjasyksyn me lukijat saimmekaan. Nyt kun elämme helmikuun loppua, olen lukenut niin monta helmeä että olen kenties mennyt laskuissa sekaisin. Helmiä, voimakkaita romaaneja, kirjoja joiden parissa voi nauraa - ja niitäkin joiden kanssa voi itkeä. Monen helmen perään saan käsiini Tervetuloa Amerikkaan, joka mykistää.
Linda Boström Knausgård nimittäin todella mykisti minut. Toki olin kuullut Heliokatastrofista, olin kuullut sen vahvuudesta ja Boström Knausgårdin hienosta tyylistä mutta en silti odottanut mitään tällaista. Kirjaa joka vetää niinä hetkinä kun sitä ei lue puoleensa kuin magneetti eikä muuta voi kuin ottaa sen takaisin käteensä.
Mikä minut mykisti? Ennen kaikkea tämän teoksen päähenkilö, tämä tyttö joka on vetäytynyt hiljaisuuteen. Se toi mieleen oman hiljaisuuteni, ne kipeät ajat kun en hirveästi kommunikoinut maailman kanssa. Tällaiset asiat, kirjat joista löydän omia kipupisteitäni, ne tekevät väkisin kirjasta suuremman lukukokemuksen kuin se muuten olisi (moni varmasti ymmärtää tämän). Uskon kuitenkin että Tervetuloa Amerikkaan ottaa vahvaan syleilyynsä myös ne, joille oma hiljaisuus ei ole niin tuttua.
Luin Savon sanomien arviosta tämän hienon kirjailijan sairastavan maanis-depressiivisyyttä. Ilmankos! Ilmankos tunsin kirjaa lukiessani Linda Boström Knausgårdin kanssa jonkinlaista yhteenkuuluvuutta, tunsin meidän välillämme jonkinlaisen sitten jonka Tervetuloa Amerikkaan välitti tänne minulle saakka. Sillä jonkinlaiset tämän sairauden kipupisteet ovat havaittavissa tässä romaanissa ja ne ennen kaikkea välittyvät pääosaa näyttelevän tytön kautta.
Kaikki ei ole sitä miltä näyttää, se oli yksi Tervetuloa Amerikkaan keskeisistä asioista. Linda Boström Knausgård välittää sen lukijalle tavattoman hyvin, kosketti kipupisteitäni ja herkisti ja vahvisti minua.
Ihastuin kirjailijan Helioskatastrofiin ja tämä on kirjaston varauslistalla. Hyvä tietää mitä on tulossa.
VastaaPoista<3
Mai, minun täytyy kohta tehdä kirjastoreissu ihan jo Heliokatastrofin vuoksi, tätä haluan lukea lisää <3
PoistaTosi upeasti kirjoitettu arvostelu, herätti heti mielenkiinnon kyseistä kirjaa kohtaan!
VastaaPoistahttp://mahdollisestiehka.blogspot.fi/
Sini, kiitos <3
PoistaMinäkin lähdin mukaan kirjan syleilyyn mieluusti, vaikka itse en ole kokenut niin pahaa masennusta ja sulkeutumista kuin kirjassa kuvattiin. Synkkyys ei ollut lukiessa ahdistavaa, mitä auttoi hieno kieli ja monessa kohtaa kauniskin kuvasto.
VastaaPoista