Pierre Lemaitre: Iréne

Iréne 
Pierre Lemaitre
Suomentanut Sirkka Aulanko
392 s. 
2016
Minerva







Arvostelukappale kustantajalta



Pierre Lemaitre on kirjailija joka on ollut dekkarimaailmassa todellisessa nosteessa viime aikoina. Hänen Camille Verhoeven -sarjansa on saanut runsaasti kiitosta lukijoilta, eikä syyttä. Minä luin jo jokin aika sitten Lemaitren Alexin johon ihastuin kovasti - ja nyt mietin miksen aiemmin ole lukenut näitä muita käännöksiä? Olen lukenut paljon Lemaitresta kirjablogeista ja miettinyt "kylläpä kiinnostaa" mutta jättänyt sen mietinnän tasolle.

Hain vähän aikaa sitten postista Irénen sekä sarjan uusimman käännöksen, Rosien. Valitsin Irénen lukumaraton pinooni jo sen vuoksi että tiesin kirjailijan tyylin koukuttavaksi ja jouhevaksi - juuri sopivaksi luettavaksi maratonille. Lukumaratonin puitteissa kirja jäi kesken mutta niinhän siinä kävi että lukemista piti jatkaa heti maratonin päätyttyä. Lemaitre oli saanut minut koukkuunsa!

Siitä huolimatta että kyseessä on sarja voi Lemaitren dekkareita lukea mielestäni itsenäisinä teoksina. Suomessa sarjaa ei ole julkaistu sarjan etenemisen mukaisessa järjestyksessä eikä se käsittääkseni ole lukijoita millään tapa häirinnyt. Minulla Alexin lukemisesta on jo aikaa joten Iréne oli mukava paluu Camille Verhoevenin elämään. Vai voinko sanoa mukava? Mitään hyvän mielen kirjallisuutta Iréne ei varsinaisesti ole.

Pariisin lähellä sijaitsevasta varastohallista löytyy kaksi paloittelumurhan uhriksi joutunutta naista. Murhaaja on jäljitellyt rikoskirjallisuuden klassikkoa, eikä tämä ole jäänyt hänen ainoaksi teoksiin. Sitä on edeltänyt muita murhia joihin "innostusta" on haettu rikosromaaneista. Murhaaja saakin lisänimen "Kirjailija", lehdistö seuraa tutkintaa tiiviisti ja Camille Verhoeven joutuu median valokiilaan. Mutta löytääkö hän Kirjailijan?

Huh miten hyvä Iréne oli! Muistan pitäneeni Alexista kovasti mutta Irénessä oli jotain vielä enemmän. Ehkä lisäpontta mielessäni sai se että Lemaitre oli lisännyt juoneen rikoskirjallisuuden klassikkoteeman - vaikkakin kauheassa mielessä. Lemaitre ei kaunistele tai sievistele, Iréne oli omalla tavallaan kauhea ja raaka, mutta siinä suhteessa tässä on todella taitava kirjailija.

Varoitankin: tämä sarja ei ole herkille lukijoille. Mutta jos siedät raaempaa ja brutaalimpaa kerrontaa, jos pidät juonenkoukuista jotka vievät mukanaan ja saavat ahmimaan voin suositella toden totta Lemaitrea. Kuten edellä mainitsin, minulla on vielä Rosie odottamassa hyllyssä ja lukulistallani keikkuu myös Lemaitren erilainen romaani, Näkemiin taivaassa.