Salla Simukka: Virhemarginaali

Virhemarginaali
Salla Simukka
191 s. 
2007







Mistä tiesi, 
että ystävyys on loppumassa?


Tarkoitukseni oli lukea jotain pientä jonka ehdin viedä tänään kirjastoautolle muiden kirjojen kanssa, mutta puuhailin tänään kaikenlaista muuta päivällä, joten lukeminen jäi vähemmälle.

Virhemarginaali on Tapio & Moona sarjan toinen osa. Kipinä, joka aloitti sarjan, oli ohjelmassa nuortenkirja viikollani. Tässä toisessa osassa kerrotaan molempien, Tapion ja Moonan näkökulmista vuorotellen. Kuitenkin luku vaihtuu aina välissä, ja kirjaan on merkitty selkeästi kumman näkökulmasta kerrotaan.

Moona huomaa ihastuneensa Tapioon melkein huomaamattaan, eikä osaa enää olla luonnollinen Tapion seurassa. Tapio ei kuitenkaan huomaa mitään, ihmettelee ainoastaan miksi Moona on kummallinen, ja miettii onko tämä heidän ystävyytensä loppu. Tapio taas painiskelee moraalisten ongelmien kanssa tarkistaessaan enonsa Henrin väitöskirjaa ja huomaa tämän itse muutelleen mittaustuloksia. Kuinka ottaa tämä esille Henrin kanssa? Ja mikä tärkeintä, miten käy Moonan ja Tapion ystävyyden?

Tapio ajatteli sitä rihmastoa, joka kulki eri ihmisten välillä. Se oli tietysti näkymätön, mutta kyllä siinäkin säikeet saattoivat olla ohuempia tai paksumpia. Joskus jotkut säikeet ohenivat ajan myötä ja toisinaan taas jotkut vahvistuivat. Hänen ja enon välillä rihma oli muuttumassa paksummaksi vuosien ohenemisen jälkeen. Moonaan kullkeva säie taas saattoi olla uhkaavasti haurastumassa. Tapio toivoi, että olisi osannut tehdä jotain pitääkseen säikeen yhtä vahvana kuin se oli tähän saakka ollut. 

Salla Simukka tuo Moona & Tapio kirjoissa lämpimästi esiin nuorten välisen ystävyyden, ja minua suuresti ilahduttaa se miten hän kuvailee tytön ja pojan välisen ystävyyden, vaikka tässä kirjassa ihastumista onkin mukana. Kuitenkin, sen verran voin paljastaa että nuoret pääsevät takaisin ystävyys asteelle, eikä heidän välinsä muutu Moonan ailahduksesta huolimatta. Minulla on poika parhaana ystävänä, ja tällaisia kirjoja on mukava lukea. Tietenkin näihinkin kirjoihin on pitänyt mukaan mahduttaa tämä ihastuminen, mutta se on ehkä luonnollista kun kyse on nuortenkirjasta ja ihmissuhde kirjallisuudesta tavallaan.

Pidän ihan rehellisesti sanoen näistä kirjoista. Näissä on vähän samanlaista lämpöä niin kuin vaikka Seljan tytöissä, vaikka Tapio & Moona kirjat eivät niin naiveja olekaan. Tarkoitukseni on lukea uudelleen koko sarja, viisi osaa, läpi.

****