keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun

Vilpittömästi sinun
Pekka Hiltunen
424 s. 
2011
Gummerus










Tämä kirja on odottanut kirjahyllyssäni jo pitkään, lukemattomana. Nyt sain kuitenkin hyvän syyn siihen tarttua, nimittäin sovimme ihanan Annamin kanssa että luemme kirjan kimpassa. Maanantaina koitti sitten aika tarttua Hiltuseen.

Kirjassa kahden suomalaisnaisen maailma törmää, eikä suinkaan sattumalta. Mari astuu baari-illan aikana Lian elämään, ja herättää Lian mielenkiinnon tietämällä erinäisiä faktoja Liasta. Marin ja Lian ystävyys saa alkunsa - ja se ei suinkaan ole pelkkää ystävyyttä. Marilla on oma firma, Studio, joka kamppailee yhteiskunnassa olevia vääryyksiä vastaan huippuammattilaisten voimin. Lia lipuu hiljalleen mukaan Studion toimintaan...

Luin vähän aikaa sitten Hiltusen toisen Studio dekkarin, Sysipimeän. Siinä oli selkeää dekkarimaisuutta, rikoksen ratkaisua, kun taas Vilpittömästi sinun paljasti tekijän jo aikaisessa vaiheessa eikä samanlaista dekkarikaavaa ollut havaittavissa. Haittasiko se? No ei.

Jännitystä kirjassa on mukana silti, vaikkei tarvinnut niskakarvat pystyssä odottaakaan kuka onkaan murhaaja. Kun Lia tulee mukaan Studion toimintaan, ei kaikki todellakaan tule olemaan ihan helppoa tai vaaratonta.

Kirja tarjoilee myös kuvaa siitä, millaista on olla suomalainen ulkomailla. Siksi se on myös kirja yksinäisyydestä, ja siitä kuinka Mari ja Lia löytävät toisensa, ja tulevat paitsi työtovereiksi, myös ystäviksi.

Mukana ei ollut tippaakaan rakkautta, ja se oli vain hyvä. Kirja oli tiivis paketti, eikä siihen olisi tarvinnut mitään lisää. Asiaa tuli muutenkin paljon ja kuten Annami huomautti, niin teksti oli paikoin hyvinkin lehtimäistä, onhan Hiltusella toimittaja tausta.

Vilpittömästi sinun ratkoo kahta tapausta, joista kumpikaan ei ole helppo. Selvittääkö Studio kummankin?

★★★★

2 kommenttia:

  1. Hienoa että pidit tästä, Hiltusen dekkarit ovat minusta aivan huikeita! <3 Ja on mahtavaa että tätä herkkua on tulevaisuudessa luvassa lisää... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan valtavasti jatkoa Studio dekkareille, nämä ovat tosiaan huikeita. ♥

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!