perjantai 8. heinäkuuta 2016

Valmistautumista blogistanian kesälukumaratoniin





Blogistanian kesälukumaraton on täällä taas - ja jo ihan kohta! Kesälukumaratonia emännöi tänä vuonna Ja kaikkea muuta -blogin Minna, ja maratonille saa ilmoittautua mukaan ilman muuta vielä nytkin - ja vaikka viimetipassa, jos yhtäkkiä tuntuukin siltä että voisi lukea pidemmän rupeaman. Maratonin ideana on käyttää 24 tuntia enemmän tai vähemmän lukemiseen - tuohon aikaan tietenkin sisältyvät myös yöunet, ruokatauot ja kaikki muu elämä. Maratonille osallistuminen on hauskaa, vaikka lukisi vain muutaman tunnin intensiivisemmin. Itselleni ainakin tärkeintä on se tunne, että hei, tänään yli viisikymmentä ihmistä ympäri Suomea lukevat, lukevat ja lukevat. Ja minä luen myös! Eli tulkaa ihmeessä mukaan. 

Oli aika jolloin minä harrastin maratoneja usein. Kun oli sopiva päivä ja useampi sopiva kirja, oli hyvä hetki maratonille. Nykyään maratonit ovat tällaista yhteistä huvia, lähden kyllä mielelläni mukaan kun blogiystävät näitä järjestävät - yksin tästä en niin enää välitä. Viikonloput saattavat tosin olla välillä melkoista lukumaratonia, mutta ei sitä lasketa. Silloin saatan ahmia kirjoja kun sattuu sellainen fiilis ja sopiva kirja. Kun luetuttaa. 

Maratonin yksi parhaista puolista on maratonkirjojen pinoaminen. Jännitin hieman etukäteen että löytyyköhän minulta tarpeeksi hyvän tuntuisia kirjoja, sillä minulla on aika tiukat kriteerit maratonkirjoille. Ei saa olla kovin paksu, sillä tahdon lukea useamman kirjan maratonin aikana. Kirjan täytyy olla myös todella kiinnostavan oloinen, etteivät lukuhalut mene huonon kirjan kanssa. Nyt kasassa löytyy aika herkkuja, vai mitä olette mieltä: 




Luulen että oma maratonini käynnistyy huomenna iltapäivällä johonkin aikaan, kun olen saanut velvollisuudet hoidettua. Maratonin edistymisestä kerron täällä blogissa, tietenkin sekä instagramissa (@bloggarikrista). Yritän muistaa myös laittaa päivitystä blogin facebook sivuille, ja twitterissä (@suomilukee) löytyy myös pieniä tunnelmia maratonin varrelta. Ja on ihanaa, että kahvitauoilla voi käydä tutkimassa muiden maratonaajien blogeja ja tutkimassa miten siellä edistytään!

Ihanaa lukuviikonloppua muille maratoonaajille, mutta myös muille kirjojen ystäville hyviä lukuhetkiä. Joensuussa paistaa nyt aurinko, nautin monen päivän sateiden jälkeen!



12 kommenttia:

  1. Iso Kiltti Jätti on hauska, luin sen viime viikonloppuna. Parantajan luin vuosia sitten ja siinä oli muistaakseni kiinnostava maailma. Poika raidallisessa pyjamassa pitäisi lukea, olen kuullut paljon hyvää siitä. :) Oikein monipuolinen maratonpino, jään mielenkiinnolla odottamaan lukukokemuksiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niina, Ison Kiltin Jätin tulen ehdottomasti maratonilla lukemaan, odotan sitä kovasti. <3 Parantajakin houkuttelee, niin kuin oikeastaan kaikki pinon kirjat - niitä joita en maratonilla ehdi, aion kyllä lukea myöhemmin. Antoisaa maratonia, tulen vielä tietenkin kurkkimaan kun aloitat. :)

      Poista
  2. Olen lukenut pinosta vain Poika raidallisessa pyjamassa kirjan. Se oli mielenkiintoinen erilaisen näkökulmansa vuoksi. Hauskaa maratonia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katriina! Poika raidallisessa pyjamassa voisi olla sopivan erilainen maratonluettava, saa nähdä valitsenko sen luettavaksi jossain vaiheessa. :)

      Poista
  3. Kirjapinosi näyttää todella houkuttelevalta! Olen lukenut noista Mila Teräksen Harmaat enkelit ja muistan tykänneeni. Lukuintoa maratooniin! Itse olen mukana ensimmäistä kertaa joten saa nähdä miten käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjavarkaan tunnustuksia, kiitos! <3 Ensimmäinen kerta jännittää ehkä vähän enemmän, minua ainakin jännitti. Toisaalta minua jännittävät maratonit kivasti vieläkin, näissä vaan on oma hohtonsa. :D

      Poista
  4. Upea maratonpino sinulla!
    Kesälukumaratonpäivä lähestyy! Postausten linkitys-artikkeli on jo julkaistu https://jakaikkeamuuta.blogspot.fi/2016/07/blogistanian-lukumaraton-2016.html. Tervetuloa mukaan ja mahtavaa maratonia!

    VastaaPoista
  5. Poika raidallisessa pyjamassa ja Eurooppalaiset unet takaavat kyllä sen, että maraton herättää paitsi lukuinnostusta myös paljon ajatuksia :) Harmi, että kesäaurinko tuntuu katoavan vähän liian nopeasti, mutta mikäs sen parempi syy linnoittautua lukumaratonille kuin se, että ulkona on toistuvasti sadesää! Hauskaa maratonia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirri, ajattelinkin että maratonille olisi mukavaa saada myös kirjoja jotka herättävät ajatuksia. :) Toivottavasti tänään harmaat pilvet väistyisivät ja pääsisin parvekkeelle aurinkoon lukemaan!

      Poista
  6. Vau, kunnon kirjapino:) Mulla ei ole toivoakaan ehtiä lukea noin paljon, mutta päätin silti lähteä messiin ekaa kertaa. Nyt pähkäilen täällä, että mitä kirjoja otan omaan pinooni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lilli, en minäkään todellakaan ehdi lukea noin paljon. Kirjakasani vaan pääsi kasvamaan noin suureksi kun pinosin kiinnostavia kirjoa... tuosta on hyvä valita! :)

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!