Grace McCleen: Ihana maa

Ihana maa
Grace McCleen
Suomentanut Marianna Kurtto
330 s. 
2013
Otava









Kirjastohyllyssäni on jo pidemmän aikaa odotellut Grace McCleen kirja Ihana maa, joka on saanut blogisavuja runsaasti. Sinne se on aina vaan jäänyt odottelemaan kun olen jonkun, paljon huonommankin, kirjan napannut sen tieltä. Nyt tuli kuitenkin tämän kirjan aika.

Isä sanoi: "Judith, kymmenvuotiaat tytöt eivät tee ihmeitä."
Sanoin: "Mistä tiedät kerran et ole ollut kymmenvuotias tyttö?"

10-vuotias Judith kuuluu Jehovan todistajiin. Hän on myös yksinäinen, surullinen tyttö jonka äiti on kuollut synnytykseen ja hänen isänsä on ollut poissaoleva siitä lähtien. Vain valokuvissa Judith näkee pilkahduksen hymyilevästä, nauravasta isästä. Tuo kaikki ei kuitenkaan ole riittävästi, sillä Judithia kiusataan koulussa.  Neil niminen poika ottaa Judithin silmätikukseen, eikä kiusaaminen ole pelkästään henkistä, vaan myös fyysistä.

Huoneessani on maailma. Se on tehty asioista joita kukaan muu ei ole halunnut, ja se on tehty asioista jotka kuuluivat äidilleni ja jotka hän jätti minulle, ja tämän maailman tekeminen on kestänyt suurimman osan elämääni.

Onneksi Judithilla on Ihana maa. Se on maailma, jonka hän on tehnyt roskista, ja valaissut hehkulampulla. Sen maailman kautta hän elää. Ja sitten - Judith saa Jumalalta lahjan. Hän pystyy tekemään ihmeitä.

Koin kirjan samalla tavalla kuin Annika. Annika oli luullut kirjan aloittaessaan kirjan olevan surumielisen toiveikas, ja niin luulin minäkin. Annikan tavoin minäkin ahdistuin ja masennuin kirjaa lukiessani. Siihen oli saatu niin paljon surua ja ahdistusta mukaan että pahaa teki. Silti minä pidin kirjasta.

Kirja oli ennenkaikkea hyvä tarina. Vaikka ahdistuinkin, niin silti lopussa oli toivoa. Onneksi. Se pelasti paljon, en olisi kestänyt enää surullista loppua. Paljastinko liikaa kun kerroin tuosta toivosta? Hmm. Toivottavasti en.

Ihana maa on myös kielellisesti hyvää kerrontaa, joten tästä lähtevät kiitokset kääntäjä Marianna Kurtolle. Hän on tehnyt kirjan parissa erinomaista työtä, ja käännöksen lukeminen oli nautinto.

Kuten ehkä olette huomanneet, minä en lue kovin paljoa uskontoaiheista kirjallisuutta. Viime aikoina, siis blogin olemassa olon aikoina, tulee mieleen ainoastaan Riikka Pulkkisen Vieras sekä ihana Taivaslaulu. Mutta silti en jotenkin Ihanaa maata vierastanut lainkaan, vaan sain siltä paljon.

Kirja jätti kysymyksen. Kirjassa Jumala vaikuttaa epäoikeudenmukaiselta, ankaraltakin. Vaikka en itse ole uskonnollinen ihminen, niin minun käsitykseni Jumalasta ei ole sellainen. Johtuukohan tämä jotenkin Jehovan todistajien käsityksestä Jumalasta, en ole enempää tutustunut aiheeseen.

Kirja on Grace McCleen esikoisteos, ja olen varma että tästä kirjailijasta tullaan kuulemaan vielä ja paljon.

★★★★½