Mikko Rimminen: Hippa

Hippa
Mikko Rimminen
242 s. 
2013
Teos







Arvostelukappale


Mikko Rimminen on kivunnut minun arvoasteikossani ylemmäs ja ylemmäs, ja hän vakiinnutti paikan kärjessä kun luin uudelleen Pussikaljaromaanin. Siispä oli enemmän kuin arvattavaa, että odotin Hippaa, tämän syksyn uutuutta, kieli pitkällä.

Hippa kertoo kovaonnisista veljeksistä joilta ei mikään tahdo luonnistua (miksi minulla tätä kirjoittaessani tulee mieleen tsekkiläisen animaatiosarjan Hupsis kovaonninen veljespari Pat ja Mat?). He tekevät, tai ainakin pyrkivät tekemään töitä muuttofirmassa, mutta muutot tahtovat epäonnistua tavalla jos toisella.

Kun heräsin, oli niin maanantai että teki kipeää. 

Sitten veljekset saavat erilaisen keikan. Pieni bussi täyttyy kauniista naisista, sekavista miehistä ja kehitysvammaisista. Mitä tällä saamme aikaan? Loistavaa huumoria!

Tämä on tuttua Rimmistä. Pitkiä lauseita, ajatuksen juoksua, tajunnanvirralla kirjoitettua tekstiä. Juuri sellaista Rimmistä mitä minä rakastan. Hän käyttää kieltä taitavasti, kikkailee sillä, antaa todellakin palaa. Täydestä sydämestään, sen voi lukea tekstistä.

Ilmaan jää yksi kysymys, jota ehkä tullaan pohtimaan kirjan myötä. Kuinka paljon kehitysvammaisuudelle saa nauraa? Rimminen laskee kehitysvammaisista omalla ihmisläheisellä tavallaan leikkiä, minä nauroin sille, mutta jonkun ihmisen se saattaa saada käärmeisiinsä. Uskon että kehitysvammaiset ihmiset osaavat itsekin nauraa itselleen, ja hyvän maun rajoissa, kehittyneellä ja älykkäällä huumorilla saa taitava kirjailijakin nauraa heille.

Tahdon vielä kerran mainita Rimmisen Suomen kielen käytön. Hänellä on uskomattomia sanoja, tai oikeastaan väännöksiä ja käännöksiä ihan tavallisista sanoista, joita hän on kehitellyt. Ihastuneena luin niitä, pudistelin päätäni ja hymyilin. Ja nauroinkin!

Eräässä lukupäiväkirjassa, johon täytettiin lukukokemuksia, kysyttiin jokaisen kirjan kohdalla lukufiilistä. Tätä lukiessani olin onnellinen. Onnellinen siitä että olen löytänyt Rimmisen kaltaisen kirjailijan, joka osaa käyttää kieltä näin hyvin, siihen ei törmää ihan joka käänteessä vaikka taitavia kielen käyttäjiä Suomesta useita löytyykin.

Kuitenkin tuo onnellinen lukufiilikseni johti siihen, että päätin pitää lukuviikonlopun. Ohjelmassa ei ole mitään erityistä, joten on aikaa lukea. En aio kuitenkaan maratoonata, vaan tehdä sivussa kaikkea muuta ja vain lukea paljon. Päivitän tänne tietenkin kirjatunnelmat, ja lisäksi kerron fiiliksiä kirjoista Facebookin puolella.

★★★★